Pieniä ihanuuksia ja kyselyn vastaukset

Blogissani oli käynnissä kysely siitä, että koetko olevasi tällä hetkellä unelma-ammatissasi. Äänet jakautuivat seuraavasti; 


Unelma-ammatissaan koki olevansa 29 % vastaajista
56% vastaajista eivät kokeneet olevansa unelma-ammatissaan ja 13 % vastaajista ei osannut sanoa onko tällä hetkellä unelma-ammatissaan. 


Olen hieman yllättynyt siitä kuinka pieni proentti vastaajista koki olevansa unelma-ammatissaan, ainoastaan 29 %. 

Mistä tämä teidän mielestänne johtuu? Onko nuoruudessa mahdollisesti opiskeltu ala jäänyt tavallaan alaksi, josta ei uskalla lähteä toteuttamaan niitä unelmien ammatti haaveita? Onko aikuisiällä opiskeluun korkeampi kynnys? Vaikeuttaako aikuisiällä opiskelemaan lähtemistä mahdollisesti taloudellinen tilanne, joka monissa tapauksissa heikkenee, mikäli lähtee opiskelemaan. Mutta mikäli jähmettyy alalle, missä ei tunne olevansa onnellinen, ainoa peruste työn tekemiselle on säännölliset tulot, onko siinä järkeä, käydä työssä joka mahdollisesti tuntuu pakkopullalta kun mahdollisuus olisi tehdä sitä unelmiensa työtä kun jonkin aikaa jaksaisi kiristellä kukkaron nyörejä ja elää hieman kireämmin, jonka jälkeen mahdollisuuksien portit olisivat auki unelmien ammattiin?

Mietinnän arvoisia kysymyksia. 

Itse otin aikoinani riskin ja lähdin opiskelemaan uutta ammattia ja tänäpäivänä olen siitä erittäin onnellinen, että uskalsin lähteä toteuttamaan unelmaani ja työskentelen tällä hetkellä yhdestä unelma-ammatistani.




Tuhannet kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille. Oli palkitsevaa lukea kommenttejanne.


------------------------------------------------------------------------------------------------------


Ja nyt normaalipostauksen pariin;

Aiemmalta Ikean reissulta mukaani tarttui myös vessaan nämä kivan sävyiset käsipyhkeet. Täytyy täältä pohjoisesta kotia mentäessä jälleen pysähtyä Ikeaan katsomaan olisiko niitä loppuneita tuotteita tullut jo lisää. Niin ja yöpöydät pitäisi tällä reissulla hakea.


Ostin myös tänne vessaan samansävyisiä käsipyyhkeitä kuin kylpyhuoneeseenkin, tarkoitus oli ostaa beigen ja valkoisen sävyjä, mutta olivat loppu. Jouluksi täytyy ostaa punaisia ja harmaita.



Pentikin bola malja on käytössä korujen säilytykseen.



Tästä tulikin pitkä postaus, pahoittelut jos ette jaksa lukea :)

4 kommenttia

  1. Tuo naulakko on upea, mistä olet sen hankkinut?

    Itse opiskelen tällä hetkellä "unelma-ammattiani" varten ja kyllä irtiotto ilman muuta kannattaa. Tietty se vaatii uskallusta ja rahallisiakin resursseja. Mottoni on että "if there is a will, there is a way". Eli kyllä unelmat totetutuvat, jos niitä vaan tarpeeksi haluaa ja niihin jaksaa uskoa.

    Iloista talviaikasunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kysymys tuo unelma ammatti. Itse olen unelma ammatissa. Olen havainnut "kokeneempana", että meillä naisilla on taipumus elätellä haavekuvia, jotka eivät vastaa todellisuutta. Kaikissa ammateissa on hyvät ja huonot puolensa, pitää löytää ne hyvät ja keskittyä niihin. Tai sitten repäistä irti ja aloittaa uusi ura.

    On hyvä sekin, jos tietää mitä ei ainakaan halua tehdä...leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Kysyinkö jo kerran, että mistä tuo naulakko on ostettu? Ihana.

    Mulla ainakin unelma-ammatti kaatui myöhäisteini-iän identiteettikriisin (joka jatkuu yhä) jalkoihin. En osannut yksin tehdä mitään päätöksiä ja minulla ei ollut ketään tukemassa silloin kun olisin tukea tarvinnut niin ammatinvalinnassa kuin muissakin elämänvalinnoissa. Ajauduin koulutukseeni oikeastaan aika vahingossa. En koskaan USKALTANUT hakea niihin koulutuksiin, joihin olisin todella halunnut -ehkä pelkäsin epäonnistuvani?

    VastaaPoista
  4. Merja K: Ihana motto sinulla, olen kanssasi ihan täysin samaa mieltä.

    Naulakko on, mistäpäs muualta kuin Ikeasta :D

    Marita: Totta, jokaisessa ammatissa on hyvät ja huonot puolensa, ihanaa sunnuntai iltaa myös sinulle.

    Leena: Ikeastapa hyvinkin :D

    Se on totta, että elämässä tarvitsee tukea valintoihin ja kaikilla tukea ei ole mahdollista aina saada, se on harmillista. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös