Neidin huone ja pelottava leivos

Siivosin eilen neidin huoneen ja piti äkkiä kuvata ennenku tyttö alkaa levittelemään lelujaan ympäri huonetta.

Pssst: Olen todella tyytyväinen uuteen kameraani; kuvat on otettu illalla pilkkopimeässä huoneessa salamalla. Eli edes kattovalo ei palanut valokuvauksen aikana. Ei myyjä suotta kehunut hämäräkuvauksen tasoa.




Aiemmin olohuoneessa ollut Lack pöytä siirtyi nyt tänne tytön huoneeseen piirustuspöydäksi.



Lappapuuron sävyisten verhojen kaveriksi lisäsin harmaata nyt joulun ajaksi. Ikkunaan tulee vielä joulutähti tai jokin muu vastaava.



Päiväpeitto Kärkkäiseltä ja hintaa tällä pienemmällä peitolla 15,90 euroa.



Tyynyt muistaakseni joskus aikoinaan ostettu Askosta.  



Tytön huoneessa on myös tällainen lipasto, jossa osa hänen leluistaan säilössä ( piilossa kaaokselta ) .


Ja meidän pikkuinen tonttu. Nämä vauvakuvat nostattavat aina hieman kuumetta, mutta mitä kuumetta, sitä ei passaa ihan suoraan kertoa ;)



Ja tottakai yövalo täytyy olla. Lamppu Bauhausista ostettu kesällä alennusmyynnistä hintaan 12 euroa. Nyt samainen lamppu ilman alennusmyyntiä maksaa lähes 50,00 euroa.



Näiden kuvien myötä haluan toivottaa teille kaikille oikein ihanaa ja rauhallista pyhäinpäivää ( pyhäinmiestenpäivää).

Sytyttäkäämme rakkaille poisnukkuneille omaisille kynttilä heidän muistokseen. Mekin teemme niin.



Niin ja neiti sai syödäkseen leivoksen, hänen mielestään hurjan pelottavan leivoksen;



Neea: Saanko minä syödä tämän?
- Äiti: Saat.


Neea: Mua jännittää, tää on niin pelottava.



Neea: Nyt tämä ei ole enää pelottava.


Neea: Namskis, tämä on hyvää.

18 kommenttia

  1. Ihana huone tytöllä! Ja suloiselta näyttää itse tyttökin :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja rauhallinen huone!
    Suloinen tyttö ja pelottava leivos.. =)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva tytön huone; pinkki on niin suloinen väri! Mukavia kuvia myös tyttärestäsi<3

    VastaaPoista
  4. maisamiisa: Neeakin viihtyy hyvin omassa huoneessaan :)

    Christina: Yllättävänkin rauhallisen näköinen huone, vaikka pinkkiä valitessa ajattelin, että mitähän tästä tulee ;)

    Soile: Neea on kyllä suloinen <3

    VastaaPoista
  5. Ihana huone ja suloinen tyttö teillä <3 Ihania kommentteja hänellä :)

    VastaaPoista
  6. Ihana tyttönen - oisinkohan uskaltanut noin hurjaa leivosta syödä : )

    Pitää kyllä käydä kärkkäisellä tekstiilivalikoima tarkastamassa.

    VastaaPoista
  7. Ihana prinsessa huone :)
    Meilläkin lapsilla Lack-pöytä piirustuspöytänä ja kaks pientä ikeasta ostettua tuolia.

    VastaaPoista
  8. Emmi: Prinsessa huoneena tyttö omaa huoneaan pitää, makea ku karkki :)

    Amalia: Hih, Neea on sellanen huumori tyttönen ;) Kärkkäisellä kyllä oli nyt ihan hyvä valikoima päiväpeitoissa. Verhoja oli minun mielestä aika huonosti, samoten kuin sisustustyynyjä. Kivoja joulujuttujakin sinne oli tullut.

    J: Tuo Lack pöytä on juuri omiaan lasten huoneeseen, sopivan pieni ja edullinen ellen sanoisi, että halpa. :)

    VastaaPoista
  9. Sievä pikkuneidin huone :)

    Mukavaa lauantaipäivää!

    VastaaPoista
  10. Kaunis huone!
    Ja ihana koko kuva sarja teksteineen. On se hyvä että tyttö osaa itse pelot poistaa! ;)

    VastaaPoista
  11. Suloinen prinsessa-huone :) Ja ihana tyttönen!
    Hyvin ratkaistu ongelma- kaikki pelottava pitää vain syödä pois näkyviltä! Voi kun se aina oliskin noin helppoa :)
    Täällä on sytytetty kynttilä, muisteltavia poisnukkuneita on paljon- ikävä kyllä.
    Pitäisi muistaa ettei mikään ole ikuista eikä ketään saa loputtomiin täällä pitää, niin surullista kuin se onkin.
    Hyvää pyhänjatkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  12. Kaunis huone tytölläsi! Ihana kuvasarja leivoksen syönnistä, niinhän se on että rohkeasti vaan pelkoja kohti niin ne eivät tunnu enää miltään! Tästä olisi hyvä ottaa aikuistenkin oppia :)

    VastaaPoista
  13. Kaunis huone tytölläsi.
    Mä haaveilen uudesta kamerasta, siksipä kysynkin millainen kamera sulla on?

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  14. Merja K: Mukavaa lauantaita myös sinne.

    Sanna: Juu ;)

    J&M: Ihanaa pyhänjatkoa myös sinulle. Ja ehdottomasti aikuisten tulisi joskus ottaa mallia lapsista. Lapset ovat niin aitoja.

    Satu: Niinpä.

    Kisu: Ihan perus Canonin powershot pokkari.

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka suloinen tyttö teillä :)

    VastaaPoista
  16. Pitää kyllä sanoa, että onpa siistiä! :D Hui! :)

    Onnittelut uudesta kamerasta. Se on kyllä kiva lelu. Itselläkin siihen uppoo aikaa vaikka kuinka :)

    VastaaPoista
  17. Ihanan hempeä pikkutytön huone ja tyttäresi on kyllä suloinen :). Meillä 18v. tyttärellä huoneessa valkoista, mustaa ja pinkkiä :)

    VastaaPoista
  18. Marianne: Pikkuinen prinsessa :)

    Emilia: HUOM, siivouspäivä :) 5 min. kuvauksen jälkeen kaaos oli taas valloillaan ;)

    Päm: Kuulostaa hyvältä sinunkin tyttäresi huone.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös