Viikonlopun fiilikset

Eilinen sai latistamaan viikonlopun fiilikset, joten hieman apealla mielellä täällä mennään, mutta ehkä päivä tuo tullessaan jotain kivaa, että murheille ei jää aikaa. En ymmärrä, miten joidenkin ihmisten negatiivinen käytös saa ihmisen pahoittamaan mielensä niin, että tuntuu kuin maailma kaatuisi, enkä puhu nyt tästä blogista, enkä täällä olevista lukijoista / anonyymeistä. Tiedättekö, kun asiat tulee puskista, sitä on ihan ymmällään ja reagoi näin ollen voimmaakasti tunteillaan. Ihmisiähän me jokainen ollaan, mutta en pidä ihmisistä, jotka esittävät kasvotusten toista ja seläntakana puhutaan sitten jotain ihan muuta. Voi luoja, että tuollainen käytös saa minut voimaan pahoin.



En ymmärrä miksemme voisi kohdella kanssaihmisiä, samanarvoisina, samanvertaisina. Jokainen me kuitenkin olemme niitä tavallisia ihmisiä, tavallisessa arjessa. Itse en pidä ketään toisarvoisena kuin mitä itse olen, olen pyrkinyt yhdenvertaisuuteen. En ylistä, vaikka tiedän, ihmisen olevan paikkakunnan menestyneimpiä henkilöitä, en pidä häntä sen vuoksi erityisenä. Hänkin on vain ihminen, yksi ihminen yhteiskunnassa. Joskus tosin varmaan pitäisi nostaa jotkut ihmiset jalustalle, mutta en pidä sellaisesta, enkä tule jatkossakaan näin toimimaan.

Ihminen joutuu aika-ajoin tasapainoilemaan tällaisten asioiden kanssa. Ja aika useasti nielemme asiat ja kestämme onnettoman tilanteen. Mutta olisi hyvä muistaa, että jos pitäisi valita oletko onneton nyt ja ryhdistäydyt myöhemmin eli jäät asiaa vellomaan vai oletko onnellinen tänään ja jätät kaiken omaan arvoonsa, kumman valitsisit?



Mutta onneksi meillä on unelmia, ne auttavat kun vaikea tilanne iskee päälle ja pitävät meidät pinnalla.
----------------------------
Että tällaista tällä kertaa.

22 kommenttia

  1. Niin - noihin asioihin välillä törmää elämässään...
    Paha mieli pitää kärsiä aikansa, mutta jätä omaan arvoonsa ja ole onnellinen niistä mukavista asioista joita sinulla on <3

    VastaaPoista
  2. On joskus vaikea ymmärtää joidenkin motiiveja, mitä ne siitä saa, kun muita kohtelevat kuin sontaa... Ei se tervettä ole eikä suotavaa, on asema mikä tahansa. Toivon, että et anna sen vaikuttaa liikaa, se on vain yhden ihmisen mielipide. Parhaiten ärsytät ;) kyseistä henkilöä, kun jätät moiset kommentit huomiotta ja olet oma kohtelias ja onnellinen itsesi jatkossakin! :)

    VastaaPoista
  3. heeeeei, piristy!! :)
    uuden vuoden lupaustani siteeraten, eletään hetkessä ja nautitaan hetkestä, hihi! ei muista saa välittää, vaikka se on aika vaikaa, tiedän... mutta mietippä vaikka että ulkona on kaunis, aurinkoinen sää ja painelkaa koko perhe pulkkamäkeen ja sit kuumaa kaakaoo ja vaikka jäätelöö välipalaksi!! kyllä pitäisi piristää :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on ehkä vähän ikäkysymyskin. Itse "nuorempana" suhtauduin aika tunteellakin tuollaisiin tilanteisiin, mutta iän myötä olen pysytynyt laittamaan tällaiset asiat "omaan arvoonsa". Märehdin lyhyen hetken asiaa ja sitten jatkan eteenpäin.

    Iloa ja aurinkoa lauantaipäivääsi, hetken kuluttua mieli on varmasti parempi :)

    VastaaPoista
  5. Olen samaa mieltä! Arvostan ihmisiä heidän käytöksen ja ihmisyyden vuoksi, en siksi ketä he ovat tai mitä ovat saavuttaneet. Nykymaailmassa liian usein markkinavoimat ja ulkoiset asiat ovat ne, jotka noteerataan. Itseäni ahdistaa tämä nykyaika kaikkine vaatimuksineen ja tehokkuuksineen. Ihmisyys katoaa, samoin toisen ihmisen arvostaminen. Mottoni on aina ollut, että sen minkä haluat toisten ihmisten sinulle tekevän, tee samoin heille. Arvot ovat kadonneet monesti. Olen siinä mielessä "anarkisti" että taistelen omalla käytökselläni tällaista valtavirtaa vastaan. Itse en halua lukeutua niihin!

    Tsemppiä ja oikein hyvää viikonloppua! Tiedän tunteen... Ihanat kuvat taas! Millä muuten käsittelet kuvat (ohjelma, reunat)? Kiitos!

    VastaaPoista
  6. No voi ei. Toivottavasti pystyt kuitenkin nauttimaan viikonlopusta. Aurinko paistaa ja kevääseeb mennään, koita saada siitä voimaa. Kyllä, ihmisiä me kaikki olemme ja asemasta riippumatta tasavertaisesti kohdeltavissa. Jos emme voi vaikuttaa ihmiseen, joka väärin tekee, muuttakaamme omaa suhtautumistamme ja ajatustapaa. Älä ota itseesi ikävän ihmisen ikäviä tapoja.

    VastaaPoista
  7. Hei!
    Meilläkin on tuollaista ihan just tapahtunut, eli ennemminkin miehelleni ja minulle yli 2v sitten tuo harmittaa kovasti ja sitä ei oikein ymmärrä..miksi jotkut teeskentelee esim, ystävää ja se osottautuu ihan muuksi, mutta minä olen sanonut näin: "kavereita on paljon mutta todellisia ystäviä hyvin harvassa"...ja jos omistaa todellisen ystävän on siitä pidettävä kiinni...Toivottavasti en ollut kovin hakoteillä vastatessani sinulle...
    niin ihmisiä me kaikki ollaan oli kyse sitten vaikka presidentistä...

    VastaaPoista
  8. Voi tiedän tunteen... Parempaa päivää sulle! :)

    VastaaPoista
  9. Voi että, onpas ollu kyllä ikävä juttu! Itseä kans ärsyttää suunnattomasti juuri tuollaiset ihmiset niinku sanoit, että kasvotusten ollaan mielin kielin, mutta selän takana puhutaan jotain ihan muuta. Tosi inhottavaa! Toivottavasti tuo tapaus ei kumminkaan pilannut ihan sun viikonloppua! Jospa se unelmien keittiönpöytä vaikka löytyisi ja piristäisi mieltä!!:) Tältä suunnalta lähtee sinne pikapostilla oikeen piristäviä tuulahduksia ja toivon sulle oikeen ihanaa viikonloppua!!!<3

    Piia

    VastaaPoista
  10. Minäkin samoissa fiiliksissä, johtuen eri syistä...jotkin asiat voivat saada mielen järkkymään ja pahan olon pitkäksi aikaa. Se ei ole mukavaa. Parempi on kohdata asiat, koittaa hoitaa tilanne. Mutta jos vastapuoli ei tule vastaan, eikä ymmärrä, sitten pyydän itselleni rauhaa ja voimia päästä tilanteen yli mahdollisimman nopeasti.

    Ei kannata pilata hyvää fiilistä!

    VastaaPoista
  11. Ainosofia: Kiitos ihanasta ja kannustavasta kommentista <3

    Mökö: Näinhän se on. Elämässä saa joskus liikaa kuraa niskaansa, vaikka itsestä tuntuu, että ei ole tehnyt, mitään väärää.

    mine: Muuten hyvä idis, mutta täällä pakkanen paukkuu 30 asteen hujakoilla ;) Pakkasessa tosin odottaa jätski ja mustikkapiirakka on uunissa

    Merja K: Totta, eräs henkilökin sanoi minulle että ikä lisää kovuutta, joten odottelen sitä iän karttumista :)

    PiiaS:Minäkin taistelen uhallakin näitä itsensä jalustalle nostavia henkilöitä vastaan, jospa he joskus oppivat, että maailma ei pyöri vain heidän napojensa ympärillä.

    Ja minulla on käytössä sellainen ohjelma kuin photoscape, ilmainen kuvankäsittelyohjelma. Googletteleppas.

    Anis: kiitos ihanasta kommentista, olisipa aitoja ihmisiä kaikki täällä maailmassa.

    Anja: Kiva kun jätit kommenttia. Totta ihmisiä me kaikki ollaan.. En voi sen enempää taustoja tämän postauksen tiimoilta kirjoittaa, mutta ei liity perheeseeni eikä onneksi edes ystäviini ( niitä minulla montaa olekaan, siis tosi ystäviä) Mutta kyllä ne asiakkaatkin saa mielen järkkymään.

    Linda: Kiitos <3

    Piia: En jaksanut edes lähtä katselemaan sitä keittiönpöytää, harmittaa niin vietävästi. Ehkä huomenna. Kiitos sinulle <3

    Marita: Marita, onneksi sinunlaisiakin ihmisiä löytyy, aitoja ja välittäviä, olen iloinen, että olen sanut tutustua sinuun täällä blogimaailmassa. <3

    VastaaPoista
  12. Ihmiset ovat julmia ja ilkeitä. :/ Tsemppiä ja pirteää viikonloppua sinne.. :) älä ajattele ilkeitä sanoja, keskity niihin ihaniin ja kannustaviin sanoihin.. niin minäkin olen yrittänyt tehdä ( vaikka ei se aina onnistu, jotku vain saa latistumaan niin kovasti. :/ )

    VastaaPoista
  13. Piristävää meiltä sinulle Johanna <3 Ihmiset on julmia, en voi käsittää niitä jotka vaan omaa napaansa ajattelee. Minä itse koin semmoisen kohtelun kesällä työelämässä, johon ikinä ennnen en ollut joutunut, tosin kuullut moisista ihmisistä ja ajatellut ettei voi olla niin kamalia ihmisiä.... monessa sopassa on minuakin keitetty, mutta se oli kyllä soppa :(

    Mä en kans jaksa ymmärtää enkä kuunnellakaan niitä jotka ovat muka jotenni parempia. Tsemppiä ja valoa lauantai-iltaasi mustikkapiiraan ja jätskin kera. Lähetän teille sinne täältä etelästä aurinkoa, josta me olemme tänään saaneet nauttia kera 16 pakkasasteen. Uskalsi vielä jopa pihalle! Toivotaan vähempiä pakkasia teidän perhe sunnuntaille ja ostosreissulle :O)

    VastaaPoista
  14. Toivottavasti viikonloppu tuo rentouden ja pahanmielen ihmiset huuhtoutuvat jonnekin unholaan.

    Pitkään olin sitä mieltä, että kaikkien ihmisten kanssa voi tulla toimeen. Elämä on näyttänyt, että ei se niin mene, mutta omasta käytöksestään voi jokainen pitää itse huolta. Ikä on tuonut myös jostain lisää kipakkuutta. Enää en kuuntele ihan mitä vaan. Tosin kilpahuutaminenkaan tuskin on mikään ratkaisu, mutta joskus on paikallaan antaa palautetta samalla mitalla takaisin. Eipä tarvitse sitten muhia mehuissaan.

    Haleja päivään! ♥

    VastaaPoista
  15. Elluu: Näin olenkin yrittänyt tehdä ja se hieman mieltä lämmittääkin ja nämä teidän kannustavat kommentit, te ootte ihania jokainen <3

    Eija: Kiitos auringonpaisteesta, jospa se huomenna saapuisi perille kera lauhemman ilman. <3

    Anne: Eikö olekin ihmeellistä, että sitä kuvittelee olevansa liian sinisilmäinen nuissa asioissa, kuvittelee, että kaikki ihmiset kunnioittavat toisiaan, mutta viimein totuus paljastuu ja sisimmän alta kääriytyy jotain muutakuin on esittänyt.

    Kiitos haleista ne piristävät <3

    VastaaPoista
  16. no voi kuinka pöllöä, ei noin kovalla pakkasella kyllä oikein pulkkamäessä viihdy! mutta herkut ne korvaa juuri ja juuri sen pulkkamäenkin :)

    VastaaPoista
  17. Onpa inhottavaa!!! Mulla itellä on taipumusta jäädä märehtimään, kun joku on pahoittanut mieleni. Se on jännä kun jotkut kokevat jotain ihme "oikeuksia" kohdella muita miten sattuu, välittämättä tunteista!!!
    Olen lievästi sanottuna hölmö, kun ajattelen aina että ihmiset ovat hyviä ihmisiä... ja jokusen kerran olen päätäni hakannut seinään ja todennut että näin ei ole!!
    Toivotan sinulle tsemppiä unohtaa ja ylittää tuotettu mielipaha =)

    VastaaPoista
  18. Olen jo sen ikäinen ihminen, että lunta on tullut tupaan jos jostakin paikasta, ja nuorempana LUULIN, että on pitää vastustaa ja puolustaa itseänsä ääliöitä vastaan...mutta nyt olen vanhempi (ja kenties viisaampi), enkä jaksa enää haaskata aikaani jonkun pölövästien sanomisten murehtimiseen, se on siis ajanhaaskausta! Joten älä sinäkään mieti sellaisia, jätä omaan arvoonsa ja nauti omasta elämästäsi. Näillä p:n puhujilla on yleensä aina omassa elämässä jotain pahasti vialla. Don´t worry, sinulla on paljon ystäviä täällä blogistaniassa <3 <3

    VastaaPoista
  19. Voi ei, kurjissa fiiliksissä lähtenyt viikonloppu käyntiin :( Itse tipuin aika korkealta pari vuotta sitten kun työkaveri (nyt jo entinen) paljastui pahimman luokan narsistiksi ja selkäänpuukottajaksi. Jotenkin näin aikuisiällä ei enää osaa olla varovainen tuollaisten suhteen (paitsi nyt, vahingosta viisastuneena!!), on kuvitellut että "ollaan me kavereita, mutta ei kummatkaan enää ton kavereita"- pelleily loppuisi ala-asteella, mutta ei. Toiset ovat vaan luonteeltaan sellaisia että saavat elinvoimansa ja onnensa suoraan muiden surusta ja satuttamalla henkisesti.
    En vaan voi sietää mitään teeskentelyä ja selkäänpuukottamista, sanoilla on niin valtava voima!
    Tsemppiä sinne Johanna!!

    VastaaPoista
  20. Hö :( onpa tylsä juttu, mutta Johanna- ei muuta kuin etiäpäin :)! Se on jännä, miten ihmiset jaksavatkin esittää jotain muuta kuin mitä mieltä oikeasti ovat. Mikähän järki siinäkin on? Parempi jättää omaan "arvoonsa" ja olla itse kypsempi. Se on jännä juttu, että toiset eivät vain henkisesti kypsy vaan jämähtävät. Joskus itsekin tilanteen ollessa päällä ollut vain niin hölmistynyt, että ei ole osannut reagoida, kun tilanne tullut niin puun takaa, odottamatta. Olen kyllä sitä mieltä, että asiat hyvä selvittää, jos se vain mahdollista. Joskus vaan voin olla niin loukattu,että se vaatii aikaa. Toivottavasti siellä jo paremmalla mielellä :)! Voi mikä ihanaakin ihanampi yllätys tuossa alemmassa postauksessa odotti, paljon kiitoksia tunnustuksesta! Mä olen ihan otettu :).

    Lämmin rutistus!

    t.Minna :)

    VastaaPoista
  21. Heipsan!

    Kaikki on jo varmaan sanottu edellisissä kommenteissa mitä mun piti sanoa, mutta pääasia on että - älä tollasista välitä, kats meitä kun on täällä moneen junaan, tollaset ihmiset on niitä, kun jää asemalle ja usein pilkkaa osuu loppupeleissä omaan nilkkaan!!!!

    Ei muuta ku etiä päin sanos mummokin lumessa!!! Näytä tollaselle, että olet paljon fiksumpi kuin se!

    VastaaPoista
  22. Mine: :D Tänään uudella draivilla eteenpäin :D

    Fanni Aurora: Niinpä, sitä on välillä liian sinisilmäinen.

    J&M: onpas ikäviä kokemuksia sinullakin, tuollaiset narsistit on niitä pahimpia.

    Villa Kajava: Niinpä, aikuisiahan tässä kaikki ollaan , joten käytöksenkin tuntuisi olla sen vertoista.

    Sanna-Rikka: Kiva kun jätit kommenttia. Viestisi sai hymyilemään, meen etiäpäin kuten ohjeistat ja nyt tää tyttö lähtee tonne ulkoileen ja unohtaa kaikki murheet.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös