Kodinhoitohuone ja kylppäri-saunatilat

Kodinhoitohuoneemme on tällainen 10 m2 tila. Suunnittelussa halusin huomioida tilan maksimikäytön ja että säilytystilaa olisi mahdollisimman paljon.


Ikkunan molemmin puolin haluttiin yläkaapit, jotta säilytystilaa saataisiin lisää. Valittiin kapeat yläkaapit, jotta kaapit ei aiheuttaisi tilalle sellaista "tukkoista" olemusta.


Kuivausrumpu odottaa vielä kotiin saapumista.


Tällainen pitkulainen kodari on kyllä hieman haasteellinen mielestäni. Paljon vaihtoehtoja, miten minkäkin voisi sijoittaa ei ole.


Kodinhoitohuone on ainoa tila, mihin tekisin muutoksia nyt rakentamisen jälkeen. Haluaisin suuren khh:n johon tulisi iso liukuovikaapisto, joka kätkisi taakseen kaikki vaatteemme ja muut verhot, pyyhkeet jne. Eli haluaisin keskittää kodinhoitohuoneeseen vaatehuollon täysin. Tilaa kodinhoitohuoneelle varaisin ehkä n. 20 m2 ja neliönmallinen tila olisi minulla haaveissa jos joskus uutta kotia teemme.




Osa alalaatikoistamme on vetolaatikoina osa tavallisia kaappeja.


Silityslaudat ovat inhottavia kapistuksia, jos ne joutuu ottamaan aina jostain kaapin kätköistä silityksen ajaksi esille. Me ratkaisimme ongelman näin. Silityslauta vedetään yhdestä laatikosta esille.


Meidän pesuhuoneessa ei ole mitään "luksusta" . Emme laittaneet ammetta, koska tiedän, että meidän aika ei tule riittämään siellä lillumiseen. Vaikka tokihan sitä aina haaveilee poreammeista sun muista hienouksista.


Altaana perusallas ilman alalaatikoita. Päädyin tähän ratkaisuun koska aiemmassa asunnossa meillä oli altaan alla laatikosto ja hyvin äkkiä alkoi ovet kupruilla siitä kaapista kosteuden vuoksi. Peilikaappi valolipalla ihan perusjuttuja :)


Vessanpöntön ja suihkun takana on lila/musta sävyistä mosaaiikkilaattaa. Sointuu hyvin Pukkilan metro lattialaatan kanssa.


Sauna meidän perheelle sopiva, isompaa en kaipaisi, vaikka sellainen valtava sauna olisi kyllä aikasta hieno :)


Kattoon laitettiin ledivaloja luomaan tunnelmaa ja kivan valon ne kyllä luovatkin, tykkään.


Kiukaan takana kiviseinä ja sielläkin ledit valaisevat seinämää.


Ja tästä aasinsiltana hypätäänkin seuraavanlaiseen: Mikäli sinulla on jokin omasta mielestäsi nerokas / hyvin toteutettu ratkaisu ja mielelläsi kertoisit siitä myös muille niin ei muuta kuin postia minulle laittamaan kera kuvien ja pienimuotoisen tekstin. Lupaan julkaista teidän hyviä ratkaisuja / ideoita täällä blogissani.

Postia voi laittaa tulemaan osoitteeseen johanna.harmainen@gmail.com

29 kommenttia

  1. Hei, missä teillä pyykki kuivataan näin talvella?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Ihan tuossa ulosmentävän oven edessä on yleensä kuivausteline. Mahtuu just sellainen maassa oleva teline.

    VastaaPoista
  3. Hei

    Kiva postaus, kun kylppäri/kh-remontti on just ajankohtainen! Onko laatikosta vedettävä silityslauta mielestäsi toimiva? Hankitteko sen kalustetoimittajalta vai erillisenä muualta?

    Ripi

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä postauksesta! Hyvin ajankohtainen minulle, kun oma kodari/pesuhuone/sauna suunnitteluasteella ja meillä näyttää olevan sama maku, kun kodariin on tulossa luultavasti melkein samanlaiset kaapinovet ja värimaailmakin samankaltainen. :D

    VastaaPoista
  5. Ripi: Laatikosta vedettävä silityslauta on mielestäni parhaimpia keksintöjä, ei vie tilaa ja toimii kuin unelma, suosittelen. Me hommattiin se ihan kalustetoimittajan kautta koska sehän on tavallaan sellainen integroitu silityslauta :)

    Maria: oleppas hyvä :) Minäki tykkään nuista ovista ja sävystä. Ainoa, että enemmän tilaa kaipaisin kodinhoitohuoneen ympärille,.

    VastaaPoista
  6. Voi vitsit,kun teillä on niin samanlaista kuin meillä :) kodari ihan samanmallinen,tosin meillä penkki ikkunan alla.Mäkin haaveilen neliönmallisesta khh:sta :D Saunan seinämäkin on samanlainen,ja pytyn tausta :)

    VastaaPoista
  7. Upealta näyttää, ja mukavan iso tuo kodari :)Meillä juurikin samankokoinen ja tyyppinen kodari, lookki on kylläkin 90-luvulta mutta onneksi tila on jo olemassa, tarvittaessahan saa remontoitua :) Kunnia entisille omistajille, jotka ovat aikoinaan malttaneet sijoittaa kunnolliseen khh. Meillä pyykkien kuivaus sujuu pesuhuoneen puolella jossa on useampi neliö ylimääräistä tilaa (kuten myös 3 vessakin, jota ei juurikaan ikinä tule käytettyä.) Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
  8. Noi laatikosta vedettävät silitysraudat on kyllä käteviä! Meillä oli aikoinaan kotona sellainen, kun olin lapsi. Ja hyvin taisi toimia ainakin sen 19 vuotta ;)

    VastaaPoista
  9. Kovin on saman oloinen kodinhoito huone kuin meillä, silityslautoineen kaikkineen,minkä talo valmistajan talo teillä on?

    VastaaPoista
  10. Hei, hienoja kuvia taas!

    Meillä on pesuhuoneen katossa koukkuja johon laitan vaatteet henkareissa kuivumaan. Ne ovat aina valmiiksi sileitä ja kuivuvat nopeaan koska pesuhuoneen yhden seinän takana on leivinuuni.
    Näin "elukka"perheessä se on ollut meillä toimivin ratkaisu. =)

    VastaaPoista
  11. Moips!
    Meillä on aikas lailla sama värimaailma kodarissa kuin teillä, ja pitkulainen myöskin:) Laatikosta vedettävä silitysrauta on ihan huippu keksintö, en pärjäisi ilman:)
    Saunan tiiliseinäkin vaikuttaa samanlaiselta.
    Kumpa joskus olisi niin siistiä meidänkin kodarissa/saunatiloissa, että kehtaisin kuvailla:)
    Neljän vuoden jälkeenkään en ole vielä kyllästynyt noihin väreihin, mikä on ihme!!!

    VastaaPoista
  12. Teillä on nätin näköinen kylpyhuone ja sauna. Me ollaan myös ajateltu tuota kiviseinää kiukaan taakse :) hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  13. Syysq: Meillä taitaa olla samanlainen maku :) Olis kiva kurkistaa teidän kotiin :)

    Villa Harmonia: teilläpäs on paljon vessoja :)
    Ihanaa viikonalkua myös sinulle.

    Eedith: Mahtaa se olla sitten kestävä, mäkin toivon tälle meidän laudalle pitkää ikää :)

    Hanna: Meillä on kappaletavarasta tehty talo, joten ei minkään merkkinen talo :)

    Janika: hyvä idea tuo koukkujen laitto, takkeja olisi nimittäin hyvä kuivata sillätavalla :) Kiitos vinkistä.

    Marika: ei muutakuin kuvia tulemaan :) Olisi kiva katsella muiden samanlaisten kodareiden toteutuksia.. Meillä on ilmeisesti aikas samantyylinen maku :)

    VastaaPoista
  14. taas niin täydellisen näköistä! :)

    VastaaPoista
  15. Heippati rallaa...

    Meillä on kodari suoraan 50 luvulta - tosi upeeeee;)...joskus, kun vielä saisi senkin kuntoon, mutta meillä nyt siihenkin taitaa mennä vielä vuosi ja sitten taas vuosia!

    Meilläkin oli tollanen silityslautasysteemin entisessä kodissa ja toimi vallan mainiosti!!!

    Voih, miten teillä on niin siistii ja upee khh...mein kodari on ihan täynnä pyykkii ja varsinkin viime yön jälkeen pyyhkeitä täynnä yökkää:(

    Hieno postaus, varmaan monelle hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  16. Hei!! Sulla on ompelukone kuitenkin ;)
    Nyt sit vaan harjoittelet ja kyllä se siitä nopeesti suttaantuu! No ymmärrän kyllä jos ei mielenkiintoa ole.. :)
    Teillä on tosi hieno ja selkeän ja raikkaan oloinen kodari, tykkään!

    VastaaPoista
  17. Heli: kiitos. Tuo kiviseinä on kyllä ihan kiva.

    mine: nyt sää hieman liioittelet :)

    Sanna-Riikka: Siisteyteen on syynsä, monta likapyykkikoria kaapien ja ovien takana, jottei sekameteli pääsisi valloittamaan koko kodaria :) Pikaista paranemista sinne teille <3


    Anniina: heh, tarkkasilmäisimmät huomaa :) Juu, omistan koneen, mutta sen käytön opettelu on aikas haastavaa ;) Oon mä koettanut harjoitella, ehkä liiankin huonolla menestyksellä.

    VastaaPoista
  18. Moi!

    Muistatko, mistä ostitte tuon kivijäljitelmän tuonne kiukaan taakse? Minkähän nimistä se on? meilläkin on haaveissa kiukaan taakse jotain vastaavaa... Hieno on!

    VastaaPoista
  19. Johanna: K-raudasta löytyi, nimeä en kyllä muista, mutta meidän rautakaupassa se on ihan hyllytavaraa, käyppäs vilkaisemassa, jos teillä siellä on K-Rauta.

    VastaaPoista
  20. kauniilta näyttää!
    Haaveilen ihan samanlaisesta vaatehuoltohuoneesta minne mahtuis ihan kaikki vaatteet ja kaikki tekstiilit!

    VastaaPoista
  21. Meillä on samanmallinen khh.
    Tosin meillä on välioven takana täyskorkea kaappi pyykkikaappina ja mikä parasta se toimii myös pyykkikuiluna. Eli yläkerran vessan kaapin pohjaan on tehty pieni aukko, josta pyykit voi pudottaa ja tulevat näin ollen suoraan khh:n pyykkikaappiin. Tämä oli oikeastaan ainoa joka oli "pakko saada" ja on kyllä tässä vuoden aikana todettu toimivaksi =)

    VastaaPoista
  22. Niina: Hih, pitää toivoa että sellaisen joskus vielä saisi :)

    3:n äiti: Teillä kuulostaa luksukselta tuo pyykkikuilu, kivoja ratkaisuja olette keksineet kyllä.

    VastaaPoista
  23. Kauniit tilat teillä!
    Meilläkin samalla lailla pitkän mallinen kodari ja en huolis enään, jos joskus tehdään toinen talo!
    Mutta meidän oli pakko tinkiä neliöistä, olis muuten rahat loppunu kesken :D
    Meilläkin on saunassa saman tyyppinen kiviseinä :)

    VastaaPoista
  24. Suvimarja: Onpas meitä paljon joilla on tän mallin kodari :) Joo en minäkään toiste tällaista ottaisi. Ens kerralla pitää tinkiä jostain muusta ja tehdä suuren suuri kodari ;) Ai teilläkin on tuo kiviseinä, ihan huippua :D

    VastaaPoista
  25. Oi, nyt on pakko kysyä: Mistä nuo vetimet ovat? Entäpä oven kahva?

    Mullakin on haaveena ne vaatekaapit kodinhoitohuoneessa!

    VastaaPoista
  26. annelionneli: Kalusteiden vetimet on keittiöliikkeestä ja oven kahvat rautiasta. Toivottavasti löydät etsimäsi. :)

    VastaaPoista
  27. Huomasin että teillä on maalattu laipio kodinhoitohuoneessa. Osaatko sanoa onko se maalattu jollakin kosteisiin tiloihin tarkoitetulla maalilla vai ihan tavallisella? Meillä on viikonloppuna tarkoitus maalata talomme laipiota ja jäimme miettimään tuota KH:ta.

    VastaaPoista
  28. Maria: Niin tai katto on kuultolakattu valkoinen ( tehtaalla käsitelty, eli itse ei olla maalattu, joten en osaa sanoa, millaisella maalilla kannattaisi maalata. )

    Toivottavasti vastaus ei tule liian myöhään. Olin imuroimassa ja yhtäkkiä tuli mieleen, että olen unohtanut vastata sinulle tuosta khh kattoasiasta. :)

    VastaaPoista
  29. Moi !

    Mitä kokoa on veskin seinälaatta ?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös