Kaikille lukijoille: Oikein hyvää ja aurinkoista kesää.

Maanantai ja kivan viileä aamu, ei tietoakaan kuumasta ja nihkeästä päivästä.  



Keittiökin sai viikonlopun touhuilujen jälkeen uudet verhot.

Kääräisin Greengaten nauhaa tämän rottinkisen korin ympärille niin tuli hiukan väriä. Nyt kelpaa nostaa tämä terassin pöydälle ja tarjoilla tästä kannusta juotavat. Sopii niin kesään nauhan ansiosta.



 
Keittiön tasolle laitoin myös uuden valaisimen. Mukavaa vaihtelua ja pääasia, että minä itse tykkään vaikka kukkaista onkin.  


Olen pohtinut viimepäivinä blogin kohtaloa, käytettävissä olevaa vapaa-aikaa yms "rajoitteita". Kommenttejanne on ilo lukea ja uskokaa tai älkää, olen hyvää vauhtia kasvattamassa luonnetta ilkeilijöiden kommentteja vastaan :D Tokihan eriäviä mielipiteitä saa olla ja pitääkin olla, mutta täytyy muistaa aina kuitenkin sen toisen henkilön kunnoittaminen. Itse olen ainakin sellainen, että en kommentoi sellaista, mitä en voisi toiselle sanoa myös kasvotusten.


Aina kiistelty ja mielipiteitä herättävä aihe: sisustusmaku, se vihastuttaa, ihastuttaa ja rakastuttaa.

Kodithan ovat asujien näköisiä. Jokaisella meillä on varmasti koti josta on rakennettu, tehty / sisustettu sellainen kun itse tykkäämme, eihän kenekään muun tarvitse siitä pitää. Itse koen, että on mukava jakaa kuvia, joista mahdollisesti joku muu saa jotain vinkkejä omaan kotiin. Kaikkien pitäisi muistaa että tuskin kenenkään bloggaajan / muiden tarkoitus ei ole miellyttää sisustuksellaan muita lukijoita tai kanssa bloggaajia vaan kertoa kuvin ja sanoin, siitä mikä on omasta mielestä kaunista ja millaisella tyylillä omassa kodissa mennään milläkin hetkellä. Osa saa postauksista vinkkejä myös omaan kotiin, ei toki kaikki. Blogit ovat julkinen päiväkirja, siinä kerrotaan hyvin pieni osa bloggaajan elämästä mahdollisesta sisustustyylistä tai mistä ikinä bloggaaja on valinnutkaan aihepiirinsä, ei pitäisi ryhtyä ruotimaan, mahdollista väärää postausta, koska päiväkirjojen sisällöthän heiluvat yleensä laidasta laitaan ja ovat täysin blogin pitäjän valittavina.
Ei kenekään pitäisi arvostella negatiiviseen sävyyn toisten rakkaudella tekemiä koteja, jokaisella meillä on aivan omanlainen maku, oma tyyli ja oma näkemys siitä mikä on kaunista. Ketään ei pitäisi tuomita siitä, millainen sisustustyyli kenelläkin on. Eikö pääasia siinä omassa kodissa kuitenkin ole se, että siellä kodissa asujat viihtyvät ja pitävät kulloinkin vallitsevasta sisustuksesta ja väri yms. maailmasta ja tyytyvät siihen mitä on. Ei kenenkään tarvitse arvostella jos pöydällä sattuu olemaan omaan makuun liikaa tavaraa, toinen tykkää ja toinen ei.
Jokaisen olisi hyvä ajatella asiaa omasta näkökulmasta:
Miltä sinusta tuntuisi jos me tulisimme arvostelemaan sinun kotiasi, moittimaan miten värit kotonanne riitelevät keskenään, kuinka tasolla on 2 esinettä liikaa, ainoastaan vain sen vuoksi, että maku ei vastaa omaa ja halutaan tahallaan tuottaa pahaa mieltä toiselle. Uskon, että ei sinustakaan hyvältä tunnu. Mutta nimettömänä on helppo kommentoida, kun ei tarvitse kasvojaan julkisesti tuoda esille. Väitän, että ilkeilyä ei tapahtuisi mikäli jokainen joutuisi paljastamaan oman nimensä päästäkseen kommentoimaan.  Mutta nautitaan, kunnioitetaan ja arvostetaan kaikkia niitä ihania blogeja mitä ihmiset meille tarjoaa, olkaamme iloisia niistä, jotka ovensa meille raottaa ja joiden kotiin pääsemme kurkkimaan.


Haluan toivottaa kaikille SisustusUnelmia blogin lukijoille oikein hyvää ja aurinkoista kesää.



 


******

Ps. Olen nyt hieman selvitellyt sitä miksi en pysty kommentoimaan kaikkiin blogeihin, eli pystyn kommentoimaan ainoastaan sellaisiin blogeihin joissa kommenttilaatikko avautuu erilliseen ikkunaan. Olisi mukava kommentoida niitä suokkariblogeja, mutta aika monissa on juuri kommentointiboxi samassa kuin postaus, joten niihin en pysty julkisesti kommentoimaan.

****

Arvonnan voittajaksi selviytyi Kaisa seuraavalla kommentilla:

 Seuraan blogia silloin tällöin. Maku ei vastaa omaani, mutta kuvasi ilahduttavat selkeydellään.

-Kaisa-

Toivottavasti tykkäät kuitenkin palkinnosta, vaikka blogini ei suosikkilistallesi yllä.
(Laitatko spostia, oikeasta sivupalkista löytyy yhteystiedot)




27 kommenttia

  1. Hyvää kesää sinullekin Johanna! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea Kaisalle ihanan palkinnon voitosta!

    VastaaPoista
  3. Allekirjoitan tämän kirjoituksen ihan täysin!
    Oikein ihanaa kesää sullekin ja toivottavasti kuullaan pian!!!

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvin sanottu(kirjoitettu) ja toivottavaa olisi jos jokainen lukisi sanasta sanaan ja miettisi lauseen päätyttyä tarkasti ennenkuin antaa sormien kirjottaa... :) Hyvää kesää sinulle ja perheellesi Johanna! :)

    VastaaPoista
  5. Minä miellän jonkin yksityisen henkilön ylläpitämässä blogissa käymisen niin, että minut on sinne kutsuttu / sallittu tulla kylään. Ja silloin minun pitää osata olla kuten kylässä ollaan; kauniisti, kohteliaasti, kunnioittavasti, ei ilkeillen tai omaminä keskiössä. Hyvää kesää sinulle, jatka vaan samaan omaan tapaasi!

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanaa kesää sinullekin!<3 Minulla on ollut todella ongelmia tämän bloggerin kanssa ja kommenttien jättämisessä, tekstien laittamisessa ym. Katsonpa mikä on tilanne omassa blogissani kommenttien suhteen, kiitos paljon vinkistä!! Minulla on myöskin se outous, vaikka olen kirjautunut sisään, yläkulmassa näkyy "kirjaudu sisään" eli jotain outoa koko jutussa on. Kiitos paljon ja rentoa kesäfiilistä sinne!!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Johanna, samoin Sinulle ja perheellesi ihanaa kesää!

    Minäkin allekirjoitan tuon kirjoituksesi, ja yhä olen sitä mieltä, että ilkeät, mielesi pahoittavat kommentit ovat kateellisen panettelua! Itse ajattelen, että eihän kenenkään tarvitse blogiani (tai kenenkään muunkaan..) lukea, jos se ei vastaa omaa tyyliä tai muuten vaan miellytä. Enhän minäkään vieraile blogeissa, jotka eivät syystä tai toisesta miellytä. Ja silti omaltakin listaltani löytyy hyvinkin erilaisia blogeja ja niiden takaa hyvinkin erilaisia koteja. Mielestäni juuri tuo erilaisuus on rikkaus ja joskus myös niistä "erilaisista" blogeista voi saada kivan vinkin omaankin kotiin. Mitä hauskaa tässä bloggailussa edes olisi, jos jokainen blogi olisi samanlainen?!

    Toivon, että putiikillasi on lähtenyt hyvin rullaamaan, nauti kesästä ja jätä moiset ilkeydet omaan arvoonsa! Sinulla on kaunis blogi juuri sellaisena kuin se on!

    Halauksin Liisa

    VastaaPoista
  8. kiiu sanoikin sen jo tosi osuvasti! Kylässä ollaan ja silloin pidetään mölyt mahassa. Mukavaa kesää sinullekin ja perheellesi!

    VastaaPoista
  9. Oikein ihanaa kesää sulle ja perheellesi ja toivottavasti jatkat blogiasi entiseen malliin. Mistä muuten löytyy päivän piristys?

    VastaaPoista
  10. Yhdyn kiiun sanoihin! Oikein nautinnollista ja aurinkoista kesää sinulle Johanna :)

    VastaaPoista
  11. Hyvännäköiset verhot!
    Toivottavasti löydät jatkossakin aikaa bloggailulle, teillä on niin mukava "käydä kylässä".
    Tämä oli hyvä kirjoitus hyvästä aiheesta; tokikin jokainen tykkää erilaisista tyyleistä ja kodeista, ja saahan se sanoakin, mutta voisihan sitä miettiä aina että MITEN sen oman eriävän mielipiteensä sanoo, ilkeä ei tarttisi olla. Koskaan, minusta. Vaikka taitaahan noita olla ihmisiä jotka ihan harrastavat näissä blogeissa ilkeilyä, yrittävät provosoida, olen huomannut :)
    Hyvää kesää, mutta älä katoa :)

    VastaaPoista
  12. Hyvin sanottu!

    Kauniita muutoksia/uudistuksia kodissanne, pienilla asioilla saa paljon aikaan! :-)

    Hyvaa kesaa sinullekin, toivottavasti kuitenkin palaat meidan iloksi viela tanne.

    VastaaPoista
  13. Jatka bloggaamista tympeistä kommenteista huolimatta. Kuvasi ja juttusi tuovat iloa ja kauneutta muidenkin elämään :)

    VastaaPoista
  14. Hyvät kesät sinnekin :) Ei kyllä ihme jos mietit blogin pitämistä, sul on kerta nii monta rautaa tulesa! Mut mukava olis jatkosaki lueskella juttujas :)

    VastaaPoista
  15. Heips,
    oikein hyvä kirjoitus. Näin se pitää olla.
    Ja Kiiu tuossa myös totesi kivasti, että ollaan kylässä ja käyttäydytään sen mukaisesti.

    Toivottavasti ihmiset oppisivat kunnioitamaan toisiansa. Ja ei se kodin sisustus ola maata kaatava juttu. Jokainen tosiaankin tekee kotinsa itselleen. Ei muita varten, vaikka täällä avoimet ovet ovatkin kuvien muodossa.

    Jatketaan samaan malliin blogien pitämistä.
    Olisipa kamalaa jos kaikki lopettaisivat...mitä sitten tehtäisiin???

    Aurinkoisia - lämpimiä päiviä sinullekkin. Pitäisi tulla joskus liikettäsi katsomaan kun en niin kaukana ole ;)

    VastaaPoista
  16. Kirjoitan tämän todellakin hyvää tarkoittaen:). Pitäisikö myös miettiä hermostutko Johanna liian herkästi kommenteista ja relata :)? Olen seurannut vuosia todella paljon blogeja, niin koti- kuin ulkomaisia enkä ole törmännyt missään vastaavaan että eriävät mielipiteet ja kommentit koetaan ilkeilynä yms. Kirjoitettu teksti on väkisinkin kylmää ilman äänensävyjä, ilmeitä:(. Hymiötkään eivät pelasta tilannetta täysin :D. Elä ressaa turhaan:).

    VastaaPoista
  17. terkkuja lämpimästä :)
    hyvä postaus!
    sitä en nyt oikein ymmrtänyt, oletko sulkemassa blogia vai mietitkö asiaa..?
    hyvää kesää sinulle kuitenkin :))
    t. jaana

    VastaaPoista
  18. Hieno kirjoitus Johanna, allekirjoitan sen täysin! Mukavaa kesän jatkoa sinulle! Etkai tätä blogia lopeta kokonaan?

    VastaaPoista
  19. Voi Johanna, todella toivon, ettet päädy lopettamaan blogiasi... Se tuo meille blogiasi rakastaville niin paljon iloa ja antaa niin paljon <3

    En voi ymmärtää näitä ihmisiä, jotka käyttävät aikansa toisen mielen pahoittamiseen ja haukkuvat toisten makua ym.
    Toivoisin, että siihen löytyisi jokin toinen ratkaisu kuin blogin lopettaminen. Olisiko vaihtoehto, ettei kirjautumatta voi kommentoida lainkaan (vai onko tili helppo tehdä väärillä tunnareilla ja haukkua kuitenkin?) tai olen kuullut blogeista, joihin "kutsutaan" lukijaksi ja kutsumattomat eivät voi lukea saati sitten kommentoida. Se ei varmastikaan ole tarkoittamasi ajatus tai periaate, mutta jos jokin ratkaisu löytyisi?

    Toivotan oikein hyvää kesää Sinulle ja perheellesi!

    Ja niin, nuo keittiön verhot oli ihanat uusista kukista puhumattakaan:)

    VastaaPoista
  20. Kaunis ulkoasu blogilla! Tykkään kovasti :) Onkos sulla nyt violetti kausi menossa?

    VastaaPoista
  21. Juu, on tosiaan lila kausi meneillään :D

    Enkä minä siis tätä kirjoitusta sen takia kirjoittanut, että minun blogia olisi jotkut moittineet vaan ihan yleisesti, että opittaisiin arvostamaan sitä mitä toiset näiden eteen tekevät. Enkä siis aio sulkea sen vuoksi, että joku kirjoittelee ilkeitä, kuten tekstissä sanoin, olen kasvattanut luonnetta niiden osalta. Ainoa syy miksi mietin kohtaloa, on se, että ei tuo aika tahdo riittää. Loppuu kuulkaas vapaa-aika kesken :D

    VastaaPoista
  22. Hei Johanna! Olen blogisi uusi lukija. Tykkään tosi paljon sun sisustustyylistäsi. Puhdas ja selkeä tyyli, jota on helppo väreillä ja pienillä asioilla muunnella. Ihana tuo liila. Tykkään. Todella kaunis koti teillä. Osaat ottaa upeita kuvia ja sekin myös tekee sun blogista niin mielenkiintoisen. Mulla myös on Canon, EOS 1000D, mut minä olen vasta aloittelija. Tsemiä ja jaksuja. P.S. Monesti olen miettinyt, että olis kiva ajella katsomaan sun liikettäsi, Oulusta kun ei ole pitkä matka :). Pienen vauvan kanssa on vain välillä hieman hankala suunnitella mitään mut kyllä minä joku päivä vielä :) Hyvää alkanutta viikkoa sinulle ja perheellesi. t.Sofia

    VastaaPoista
  23. Sofi: Tervetuloa blogiini. Ei muutakuin harjoittelemaan kuvaamista, kyllä se siitä lähtee. Ja tervetuloa myös liikkeeseen, aina on kivata tavata blogin lukijoita :)

    VastaaPoista
  24. Ihanat verhot keittiön ikkunassa :)

    Aurinkoisia päiviä sinne! :)

    VastaaPoista
  25. Tämä oli hyvä postaus. Olen kanssasi täysin samaa mieltä :) Hyvää kesää sinulle Johanna!

    P.S. Oletko sattunut minun blogissani huomaamaan kommentointiongelmia. Ajattelin vaan, kun olet siellä joskus aiemmin kommentoinut... minulle on parilta ihmiseltä tullut viestiä, että eivät pysty siellä kommentoimaan. Minulla kommentointi-ikkuna aukeaa erikseen. Ihan ihme juttu...

    VastaaPoista
  26. Marika: kävinkin kommentoimassa sinun blogiin :)En ole sinua unohtanut Marika <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös