Talon maalaus

Me ollaan ahkeroitu talon kimpussa, pensselit on heilunu ja loppukin alkaa häämöttämään maalausurakassa. Tämä kuva on ensimmäiseltä maalauspäivältä. Meillehän meinasi käydä hassusti. Oltiin ymmärretty rakennustapaselostus väärin värien osalta. Rakennustapaselosteessa lukee, että käytettävä esimerkiksi sävyjä  X, X ja X. No  oltiin ymmärretty se niin, että ne olivat vaan esimerkkejä niin kuin paperissa luki, mutta näin ei ollutkaan, niistä oli valittava sävy millä talon haluaa maalata. No eipä siinä ollut kuin yksi sävy mikä miellytti ja sitä alettiin sitten sutimaan. Varasto ja jätekatos jouduttiin maalaamaan myös uudelleen, sen verran se aiemmin valittu sävy poikkesi tästä uudesta. Mutta onni onnettomuudessa, hyvä että varmistin rakennusvalvonnasta asiaa, ettei olisi sitten alettu kyseleen kun kaikki jo maalattu. Mutta annoin kyllä hieman palautetta, että jos ohjeessa puhutaan esimerkeistä niin eihän ne ole silloin määräyksiä.


Ihanaa maanantaita.

19 kommenttia

  1. Sävy näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Tuo ontodella kaunis sävy talossa..☺

    VastaaPoista
  3. Tykkään, meillä taitaa olla hiukan tummempi sinisen sävy ja olen haaveillut joko lemmikin sinistä tai limen vihreistä puutarhakalusteista :)

    VastaaPoista
  4. Voi että nuiden värihommien kanssa,mekin varmistettiin ajoissa ja moneen kertaan, että saadaanhan varmasti maalata sitten valitsemallamme sävyllä, jotta ei tulis sekaannuksia. Täälläkin kuitenkin toinen puoli "kylästä" on ohjeistettu tietyillä maaliväreillä ja tämä meidän puoli on sitten, että voi maalata millä vaan. Liittyen kai kaava-alueisiin ja haja-alueisiin muo määräykset!

    Huippuhyvältä näyttää tuo teidän maalisävy ja tarkkaa jälkeä ootte tehny:) Meillä se edelleen odottelee tekijäänsä,sitte ennen syksyä....;)

    VastaaPoista
  5. Nuo rakennusvalvonta jutut on kyllä välillä niin ärsyttävän epämääräisiä tai sitten toisaalta taas liiankin tarkoin määriteltyjä. Onneksi me löydettiin lopulta tontti täältä keskustan rajalta, jonne ei ollut minkäänlaisia määräyksiä. Saatiin sitten lopulta ne toiveiden mukaiset kunnon hirsinurkatkin mitä oltiin aina haluttu.

    Mutta kauniilta tuo teidän talonne väri näyttää, kiva sekoitus sinistä, violettia ja harmaata(ainakin tuosta kuvasta olen noita sävyjä huomaavani)

    Maalaminen on niin rentouttavaa :)

    VastaaPoista
  6. Hanni: Ihan tyytyväinen olen itekkin vaikka olisin halunnut hiukan vaaleamman :D

    Irmastiina: kiitos <3

    Riitta: Kuulostaa ihanilta nuo haaveilemasi sävyt. Täällä oli kodin 1 : ssä sellaisia sävyjä :)

    Marja: Täällä on minun mielestä ihan liiankin tarkkaa. mm määräyksissä: tontille istutettava 3 isoa puuta jne jne, :)

    Marika: Mieki olisin halunnu haja-asutusalueelle niin ei kaava määräis mitään, mutta ei ollut tontteja joten pitää tyytyä nyt tähän :D

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä maalauspuuhiin sinne :)

    voi - se varjostin pitäisi hakea...

    VastaaPoista
  8. Kaunis sävy!
    Hyvä, että maalasitte nyt, sillä helleallto on taas raju.

    Mukavia kesäisiä hetkiä!

    VastaaPoista
  9. Voi kun on kaunis sininen...hieman mustikkainenko? Voi maalattavaa riittää täällä meilläkin..moneskohan kesä :) Hoksakin tossa että liikkeesi on auki nyt muutenki ku viikonloppusin..hmmm..ja alet...huokuttelee kyllä ajelle piipahtamaan joku päivä

    Aurinkoista ja maalausintoista viikkoa :D

    VastaaPoista
  10. Oikeen kauniilta näyttää sävy!

    Harmillisia nuo liian tiukat määräykset, mutta onneks taitaa olla ihan kivoja usein ne sävyvaihtoehdot.
    Ja kannattaahan aina kysellä, ettei mene kantapään ja vaikeimman kautta hommat sösseliksi ;)

    VastaaPoista
  11. Hyvältä näyttää!

    Meillä myös menossa talon, autotallin ja koiratalon maalausprojekti. Väri vaihtuu kertaheitolla. :)

    VastaaPoista
  12. Kaunis sävy!

    Meillä melkein samanlainen, hiukkasen vaan vaaleampi :)

    VastaaPoista
  13. Tosi kaunis värisävy!
    Onneksi selvisi tuo juttu, ennenkuin olitte kaiken saaneet valmiiksi väärällä värillä! Mutta tosian outoa, että tuollaiset ohjeet... Hyvä kun annoit vähän "palautetta"..!

    VastaaPoista
  14. Ainosofia: tuuhan piipahtaan torstaina tai perjantaina :)

    hANNE: Tänään oli melko kuuma, mutta maalailtiin varjon puolelta.

    Pauliina: Tuuhan käymään joku päivä, aikasta paljon tänään meni jo aletuotteita, mutta on siellä laareissa jotain vielä jäljellä :D

    Onnenkyynel: Ihan mieluinen tuli kyllä vaikka värikartassa sävy oli aikasta ruma :D

    Nasba: tsemppiä teillekin maalauspuuhiin. Se on kovvaa hommaa :)

    mINNI: Hih,

    Liisa: No sanoppas muuta, ei tarvii moneen kertaan sutia :D

    VastaaPoista
  15. Tosi kaunis sävy! Ja onni tosiaan, että asia selvisi ennen kuin ehditte koko talon sutia väärällä sävyllä :) Kaunista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  16. Oiken kivalta näyttää väritys talossa.Onneksi ennätitte tarkastaa värisävyn ettei tullut tuplasti maalattua.Ois kyllä harmittanut kun maalit ovat niin kalliita ja työkin olisi mennyt hukkaan. Me asutaan myös taajamassa lähellä keskustaa mutta täällä onneksi sai maalata talon minkälaiseksi haluaa.Ei nyt tiesti mitään oikein räikeitä värejä. Meillä olisi kans maalaus edessä, en vielä tiedä vaihtuuko väri ihan muuksi.

    VastaaPoista
  17. Hei! Kaunis väri, saako tiedustella värikoodia? Meilläkin maalaus edessä.

    t:Riikka

    VastaaPoista
  18. Virpi ja Marja K: niinpä, onneksi varmistin asiaa :)

    Riikka: Maali on tikkurilan 607 X

    VastaaPoista
  19. Kauniilta näyttää, pidän sävystä!

    Mukavia kesäpäviä ja tsemppiä loppumetreille! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös