Jouluvalot

Joulutähdet on päätyneet jo pöydille ja muutama jo ikkunassakin vilahtelee. Yhdestä punaisesta joulutähdesta, sellaisesta isosta haaveilen vielä olohuoneen ikkunaan. Pöytämallin joulutähti on Clas Ohlsonin valikoimista. Ei maksanu muistaakseni kuin n. 10 euroa. Tähti pysyy tähden muodossa magneettien ansiosta. Ja hyvin toimii, vaikka itse aluksi epäilinkin nuiden magneettien toimivuutta.


Köyhänmiehenhopea, se kyllä kuuluu niin meidän joulunaikaan.
Kestosuosikki, mikä ei ole ainakaan vielä päässyt kyllästyttämään.


Joko teillä on joulu/ talvivalot laitettu sisällä?



-------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Tervetuloa siis 26.11 klo 15-18.00 jouluriehaan.
Paikka liikkeemme edustalla. Meidän myymälä avoinna lauantaina 26.11.2011 10.00-18.00

19 kommenttia

  1. Hei, olen laittanut jo sellaisen neliön mallisen puisen kehyksen, missä on neljässä eri ruudussa kynttilä, yhteen ikkunaan, kuurankukan toiseen ikkunaan ja tietokonepöydällä tönöttä tuo tähti.
    Lattialla on iso lyhty jossa myös valot, että valoissa jo löytyy.Ulkona on niin pimeää, että valoja voi pitää koko päivän päällä.
    Köyhänmiehenhopea on kaunista.

    Mukavaa viikonloppua!

    Ps. pistäydy arvonnassani:)

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis kokonaisuus.
    Meillä ei ole vielä joulu sisälle ehtinyt, odottaa rouvan vapaapäivää :D

    VastaaPoista
  3. Juuri tänään laitoin led-lumihiutaleen ikkunaan ensilumen satamisen kunniaksi. Yleensä yritän sinnitellä joulukuun alkuun saakka ennen koristeiden laittoa. Harvoin onnistun siinä. :D

    Ihanaa tunnelmallista valoahan tuo hiutale luo, enkä koe, että enää on liian aikaista, koska on luntakin.

    VastaaPoista
  4. Pienet (himmeät) pattereilla toimivat valot välillä keittiössä päällä ja jotain pientä itse tehtyä pöydällä :)
    Eli pikkuhiljaa niitä koristeita tulee!!!

    VastaaPoista
  5. Tänä viikonloppuna aatelin joskos saisi viriteltyä jo vähän joulun tunnelmaa kotiin! Aiotko muuten pitää putiikissa jotain joulunavajaisia tms.?

    VastaaPoista
  6. Hanne: Kuulostaa ihanalta teidän valot.
    Johanna: vielähän sitä ehtii ;)

    Novella: Lumihiutale valot kuulostaa kauniilta, pitää itsekin yrittää etsiä sellainen.

    Marru: Onneksi tässä on vielä aikaa laittaa :)

    Saila: Joo, on meillä joulunavaus, yhdessä muiden yritysten kanssa, 26.11 klo 15-18. On ilotulitusta, joulupukkia poroineen jne :D

    VastaaPoista
  7. Kaunista!
    Käyhän kurkkaamassa ;))
    jaana

    VastaaPoista
  8. Ihana, ihana kuva. Niin kauniita tavaroita lipaston päällä kaikki :))

    Parvekkeelle laitan valot jokseenkin aina loka-marraskuun vaihteessa, kun on niin kovin pimeää...

    Sisällä on yhdet valot ja sen lisäksi valtava määrä kynttilöitä.

    Uusimmassa hankinnassa Partyliten lumotut piparkakkutalot vopiivisomisteessa palaa kynttilät joka ilta.
    Tunnelma on niin kaunista.

    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  9. Jaana: Kävin :)

    Tiina: Millaisia ne piparkakkutalot on? Kuulostaa tosi kivalle. Pitää käydä googlettamassa :)

    Ihanaa viikonloppua myös sinulle

    VastaaPoista
  10. Jaana: Kävin :)

    Tiina: Millaisia ne piparkakkutalot on? Kuulostaa tosi kivalle. Pitää käydä googlettamassa :)

    Ihanaa viikonloppua myös sinulle

    VastaaPoista
  11. Ulos on valoja aseteltu, kivasti toi tunnelmaa. Verhot vaihtuivat ja tästä pikkuhiljaa sit edetään.

    VastaaPoista
  12. Hyvännäköinen jouluinen lipasto. Omaan makuun on myös valkean ja hopean yhdistelmä eikä punaista liian vallitsevasti. Upea tuo ikkunapokapeili. Meillä olisi varastossa kunnostusta odottamassa 6 lasin poka, joka pitäisi sutia valkoiseksi ja asentaa peilit.

    VastaaPoista
  13. alma: Ulos saa yllä kivasti tunnelmaa valoilla .

    Riikka: Hopea ja valkoinen on vaan niin hyvä yhistelmä ja punainen pieninä ripauksina :)

    VastaaPoista
  14. Ihana tuo asetelma! Niin harmoninen, kaunis kokonaisuus :)

    Juu valosarjoja on jo lasipurkeissa :) ja tännään laitoin joka ikkunaan jo valkoset tähet, olohuoneessa on peräti kolome isoa tähteä :D eli yhteensä meän ikkunoissa on 8 tähteä eli kyllä on nyt talo tähtiä täynnä :D Ulos mennee huomena yks valosarja etupihan minun pitusseen kuuseen :D

    Mahtaa naapureilla olla ihimettelemistä onko tämän talon rouva menny sekasin ko nyt jo tähet ikkunoissa :D Evvk :D

    VastaaPoista
  15. Oi miten kaunista.Oon täällä sun blogissa kyllä ihana piipahtaa täällä jotenkin rentoutuu mieli kun kuvat on niin upeita ja tunnelma käsin kosketeltavissa! Ihanaa jouluaikaa, tääläkin jo pikku hiljaa joulua laitellaan:)

    VastaaPoista
  16. Meän Satu: Teillähän on sitten jo ihanan tunnelmallista siellä. Ja antaa naapureiden puhua, mää en ainakaan piittaa :)

    VastaaPoista
  17. Marjo: Kiitos ihanasta kommentista. Oon välillä käynyt kurkkimassa sinunkin blogiisi, mutta kovin hiljaista on ollut. Olisi mukava kuulla kuulumisiasi :)

    VastaaPoista
  18. Onpa nätti piirongin päällinen! Tuleeko CO:n lampusta valo nätisti? Minkä vattisen lampun se kestää?

    VastaaPoista
  19. annu: Kauniisti palaa. En nyt muista varmaksi, mutta oisko 40wattinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös