Montako lasta perheeseen?

Viimeisen vuoden aikana mieltäni on askarruttanut lapsiluvun määrä.
Kuuluuko perheessä olla enemmän kuin yksi lapsi?


Onko lapsi onnellisempi jos hänellä olisi sisaruksia, vai voiko ainokainen olla yhtä onnellinen? Saahan ainokainen ainakin jakamattoman huomion, riittääkö se?

Olen siis pohtinut viimeisen vuoden aikana perheemme lapsilukua. Aina mielessäni on ollut, että neljä on mukava määrä lapsia, onhan minulla itsellänikin useampi veli ja sisko. Tosin leikkikavereita niistä ei aikanaan ollut, koska ikäero meidän sisarusten välillä oli suhteellisen suuri. Ensimmäisen tyttäremme aikana kotiäidin ura yllätti. Se oli omasta mielestäni aika raskasta aikaa. Päivät kotona yksin lapsen kanssa. Kuultaako aika muistot ja onko seuraavan kanssa jo helpompaa?

Olisikin mukava kuulla teidän kokemuksia ja vastauksia esim. alla oleviin kysymyksiin ja saada näin ollen ehkä omiin ajatuksiin jotain selkeyttä 

Muitakin kokemuksia ja kommenttejanne mielelläni lueskelisin.

*Mikä on hyvä lapsimäärä?
- Jos vastasit yksi, niin olisi mukava kuulla, että miksei useampia..

*Onko lapsimäärä ollut teidän molempien yhteinen haave?
- Jos ei niin jarruteleeko puoliso vai kenties sinä itse?

*Onko kotiäitinä oleminen mukavaa?
- Mikä kotiäitiydessä viehättää / ressaa?

Kotiäiti- Kaipaatko takaisin työelämään?


Ja jos tuntuu, että aihe on arka niin vastata voi myös spostilla; löytyy sivun yläreunasta.


111 kommenttia

  1. Kyllä minusta on kiva että on sisaruksia niin minulla kuin lapsillani. Meillä on kolme lasta, joista vanhin on kuollut, nyt kun heitä on kuitenkin kaksi, on kiva että heillä tukea ja turvaa toisistaan sitten kun meitä ei enää ole.
    Omia sisaruksia on minull aon kaksi ja sekin on minusta iso rikkaus. Toisen kanssa ollaan läheisempiä ja enempi tekemisissä, mutta toistakaan ei ole unohdettu ja yhteyttä pidetään.
    Mukavaa viikonloppua!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti totta tuo, että monta sisarusta tukee toisiaan kun vanhempia ei enää ole. Olen samaa mieltä että on rikkaus omistaa monta sisarusta. Kiitos vastauksestasi päivä.

      Poista
  2. No kuule:meillä on yhteensä 7 mukulaa.On sun,mun ja meen. 5 asuu vielä kotona.Välillä on mukavaa ja välillä ei.vauhtia ja vara tilanteita on usein.tai siis koko aika.On oikein mukavaa päästä töihin rauhoittumaan.Se on sitä omaa aikaa..Mutta loppu viimeks on se kivaa kun on paljon väkee,,sisarusrakkutta on sitäkin paljon ilmassa..tosin nuorin 5v uhkasi myydä isän mustalaisille tuhannella eurolla ja ostaa koko rahalla legoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä juurikin mietin varsinkin suurperheellisten kohdalla, että onko työpaikka tavallaan paikka jossa saa levähtää. Arki on varmasti rastasta nuin suuren sakin kanssa, mutta kuten mainitsit on se myös kivaa. Hitsit tuo viimeinen lause sai hyvälle tuulelle, anteeksi en voinut olla nauramatta :) Ison kasan saisi lapsi legoja myymällä isän :D Kiitos Bikke vastauksesta.

      Poista
  3. Olen itse onnellisessa asemassa, lapsia on kolme ja olen saanut hoitaa heidät itse kotona. Yrittäjänä olemisen hyvä puoli, voi yhdistää lapset ja työn. Mies samassa yrityksessä, siksi yhdistäminen helppoa. Usein kyllä mietin olisiko lapsia kolme jos olisin vieraalla töissä, tuskinpa. En kyllä usko, että lasten lukumäärällä on lapselle merkitystä. Iminen itse vaikuttaa eniten eläämäänsä lapsuuden jälkeen. Tärkeintä lapselle on onnelliset vanhemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmasti helpotusta on tuonut se, että sinulla on ollut ns. helppo jäädä kotia, koska olette miehen kanssa samassa yrityksessä niin kuin mainitsit. Itse olen aina ollut jotenkin liian työnantajaan päin, että enhän minä voi jäädä äitiyslomalle että miten minun asiakkaiden käy. Mutta tosiasiassa niillekin löytyy varmasti tekijä, se on vain joku erikoinen ajatus ollut. Pitkään silloin aikanaan vauvahaaveita lykättiin meillä juurikin tästä syystä, että kun mukamas työ on tärkeämpää kuin lapsi. Mutta tänäpäivänä en ajattele enää niin.

      Todella hyvin sanottu nuo kaksi viimeistä lausetta, varmasti asia onkin näin, tai ainakin itse toivoisin asian olevan niin. Tärkeintä on että lapsella on onnelliset vanhemmat.

      Kiitos Inkeri vastauksesta.

      Poista
  4. Itselläni on 5lasta,kaikki jo aikuisia!Kysyit montako lasta? Itseni mielestä vähintään 2! Olisi kotona kaveri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, meidänkin tytöstä olen huomannut, että hän kaipaisi kaveria. Useasti kysyy, että äiti, miksei mulla ole pikkusiskoa.

      Asiaa olen miettinyt myös tuon koulun kannalta. Itsekin haluaisin olla kotona viimeistään sitten kun tyttö lähtee ekaluokalle. Olisi mukava mennä häntä vastaan ja viedä kouluun.

      Kiitos Ulla vastauksesta.

      Poista
  5. Itselläni on5 aikuista lasta!
    Mielestäni 2 vähintään!
    Olisi kotona kaveri!
    Aina olemme halunneet monta lasta!olen ollut kotona 38.v ei ole tarvinnu aamulla vesisateessa ei kurjilla ilmoilla kiikuttaa lasta hoitoon!Lapsi väsynyt ja kiukunen! Koulusta kunovat tulleet on äiti ollu kotona! Sitä aikaa en vaihtaisi pois!

    VastaaPoista
  6. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja haaveissa oli vielä se kolmaskin...mutta hyvä näin. Olin kovin huolissani jääkö ensimmäinen jostain paitsi, kun toisesta haaveiltiin - osaanko rakastaa toista yhtä paljon kuin ensimmäistä. Tunsin syyllisyyttä... aivan turhaan!!! Rakkaus senkun lisääntyy lasten myötä ♥♥♥ On niin ihanaa, kun on sisaruksia: on monenlaista rakkautta elämä pullollaan (vanhempien rakkautta, sisarusrakkautta...) On joku jonka kanssa vetää yhtä köyttä... Voisin puhua tästäv aiheesta loputtomiin ♥ Tämä on siis kannanotto sisarusten puolesta ♥... muistaen kuitenkin, että aina perheen koko ei ole vanhempien oma valinta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, perheen koko ei ole vanhempien oma valinta. Meillä ensimmäinen odotutti kaksi vuotta, se on kova paikka vanhemmille kun lasta halutaan ja toivotaan, mutta ... se ei ole niin yksinkertaista.

      Kiitos paljon kommentistasi

      Poista
  7. Yksi tai useampi, ihan miten äiti itse haluaa. Itse en suunnitellut lapsia, mun ei pitänyt edes niitä tehdä kun en pidä edes lapsista.
    Ensimmäisen jälkeen tuli vaan kaiho että sisarus olisi hänelle kiva, kun itsellä on 3 siskoa. Pikkuveli tuli, ikäero 1,5 ja elämäni rankimmat ajat takana. Silti syyskuinen töihinmeno ahdistaa, haluisin olla se pullalta tuoksuva kotiäiti, ilman kiirettä. Eli vastaus kysymykseen, en kaipaa. Ihanaa olla kotona, ja mennä rauhassa. Tai jos siltä tuntuu, olla menemättä ja möllöttää kotona.
    Välillä tietenki stressaa, tuntuu että raadat ja kiitosta et saa. Silti haluisin vielä yhden lapsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai siinä isänkin mielipidettä edes vähän kysytään ;)

      Mutta joo, kotiäitiydessä varmasti ikävää on juurikin se, että kiitosta siitä tehdystä työstä ei saa. Mielletäänkö kotiäitiyttä nykypäivänä edes työksi, itse ainakin saanut paljon kannanottoja asiaan, että sitä ei työksi voida sanoa. Onhan se totta, että kotiäitiys ei velvoita ja aikatauluta niin tarkasti kuin mitä olisi työelämässä kodin ulkopuolella. Mutta itse olen sitä mieltä, että kotiäidin työ on paljon raskaampaa kuin työ muualla. Kotiäiti tekee viikottain ne samat rutiinit, pyykinpesu, ruuanlaitto, siivous jne. Siinä ei tule yhtään uutta juttua, vaan sama rutiini toistuu, joka omasta mielestäni on paljon raskaampaa kuin se, että työpäivä edes hitusen on päivittäin erilainen.


      Yllätyin hiukan lauseestasi, että et pidä lapsista, mutta silti haluaisit vielä yhden. Minä taas rakastan lapsia yli kaiken mutta....

      Kiitos Outi kommentista.

      Poista
    2. Elähän ymmärrä väärin :) Taisin kirjoittaa vähän väärässä aikamuodossa, en PITÄNYT lapsista. Nyt olen alkanut pitää niistä, ja omia tietysti rakastan enemmän kuin elämää, maailman suloisimmat tyypit vaikka välillä saavat mut raivon partaalle :D
      Vauvakuumetta en koskaan potenut, paitsi nyt kakkosen syntymän jälkeen sen sitten sain. Outoa kerrassaan....

      Poista
    3. Niin siis tarkoitin sitä, että olen saanut juurikin sellaisen kuvan blogiasi lukiessa, että pidät lapsista siis ainakin omistasi, siksi yllätyin kun kirjoitit ettet pitäisi :)

      Poista
  8. Mä oon itse ainoa lapsi, oikeastaan olin ainoa luokassani jolla ei ollut sisaruksia.. Hassusti muistan miettineeni lapsuudessa et minut on varmaan adoptoitu kun ei oo sisaruksia :D

    Mulla itsellä on nyt yksi lapsi ja kovasti toivottaisiin lisää. Pienihän tuo esikoinenkin on mut toivoisin hänelle sisaruksia tai yksikin riittäisi. Koen itse jääneeni jostain paitsi, kun ei ole sisaruksia. Äitini ja isäni ovat maataloista kotoisin ja heiltä löytyy sisaruksia ja sen vuoksi en aina ymmärtänytkään miks mä jäin ainoaksi.

    Tällä hetkellä olen työttömänä eli tavallaan kotiäiti.. Lapseni on 10pv kuussa virikehoidossa. Aiemmin kun olin kotiäitinä niin tuntuihan se välillä siltä että kaipas työelämään.. mut nyt en ota stressiä, nautin siitä että voin viettää muksun kans kotona aikaa :) Onhan hermot toisinaan kireällä ku kotona ollaan mut sit pitää lähtee ulkoileen :)

    En tiiä vastasiko tämä kysymykseesi. Oon onnellinen siitä, että meillä on edes yksi, terve lapsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä ei voi ymmärtää tällainen ihminen jolla muita sisaruksia on että miltä tuntuisi kun niitä ei ole. Olen huomannut että meidän tyttö kaipaa sisaruksia, koska niistä niin useasti kysyy, että milloin mulle tulee pikkusisko.

      Aa, se on se ulkoilu salaisuus :)

      Kiitos Riitta vastauksesta

      Poista
  9. Meille on hyvä lapsimäärä neljä.Kun neljäs lapsemme syntyi niin ensimmäistä kertaa oli tunne että näin on hyvä :)Puolisoni kanssa olemme olleet yhtä mieltä lapsimäärästä.Olen kotiäitinä ollut kymmenen vuotta ja olen nauttinut ajasta,tulen vielä olemaankin varmasti seuraavat lähivuodet kotona,töihin en kaipaile sielläkin ehdin vielä olemaan :) Olen lastenhoitoalan ammattilainen ja kylmä totuus on että en ole halunnut lapsiani hoitoon viedä koska tiedän millaista hoito päiväkodeissa on,yleistää ei pidä mutta väittäisin että joka hoitopaikassa on joku joka kohtelee lapsia huonosti.Suurimpana stressinä kotiäitiydessä olen kokenut toiset äidit....Joskus tuntuu että toisten on hirveän hankala ymmärtää että joku ihan oikeasti viihtyy kotona :)
    Olisi mukava Johanna kuulla sinunkin vastaukset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tärkeää, että olette molemmat samaa mieltä lapsimäärästä. Täytyy myöntää, että minä kuulun / kuuluin niihin kotiäiteihin, jotka eivät kotona viihtyneet. En tiedä miksi kotona oleminen oli niin hankalaa / raskasta, ehkä olisin kaivannut enemmän äitikontakteja, mutta esikoisen kanssa ei tullut käytyä vauva-aikana missään kerhoissa yms. Nyt varmaan tilanne olisi toinen kun toinen lapsi olisi jo sen verran iso, että voisi käydäkin kerhoissa jne. Ehkä minäkin oppisin siis viihtymään kotona toisen lapsen myötä, en tiedä? Minun haaveissani on neljä lasta vähintään, kovia lukuja kun ajattelee nykypäivää. Mutta toisaalta ei ole itsestäänselvyys, että niitä lapsia saataisiin, ensimmäinenkin odotutti kaksi vuotta. Aiemmin tuossa kirjoitinkin, että minä en ole kotiäiti tyyppiä, ehkä toisen lapsen myötä voisin ollakin. Viimeksi ollessani kotona, kaipasin kokoajan työelämään takaisin, ehkä juurikin niiden aikuiskontaktien vuoksi.

      Kiitos Anne vastauksesta.

      Poista
  10. Kanis Tyttönen =D
    Niin varmaan jokainen tätä samaa mielessään miettii. Itsellä oli aika laillaalusta asti että kolme lasta on sopivasti, itselläni on myös pikku-sisko ja pikkuveli joten ihan siltä pohjalta.
    Nyt nämä maagiset kolme lasta on täynnä ja ihan tyytyväinen olen tähän lukuun. Molempien mielestä tämä on se meille sopiva lukumäärä.
    Itse kun en ole työelämässä ehtinyt olemaan niin en ole osannut sinne kaivatakkaan. Nyt minulla kyllä on tarkoitus löytää itselle töitä kunhan vain sopivan paikan löytäisi, siinäpä sitä haastetta.
    Kyllähän se ekan lapsen kanssa vaikeinta se vauva aika oli, mutta voisin sanoa että kaksi viimesintä vauva aikaa oli ihania ja meni liian nopeasti.
    Kotiäitinä olen viihtynyt varsin hyvin, tietysti univelka alkaa vasta nyt helpottaa kun meidän nuorin täöyttäää 4 vuotta mutta ollaan selvitty =D
    Mielenkiintoinen aihe tämä, johon ei ole yhtä oikeaa ainoaa vastausta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, miten se lapsiluku juontaa juuriaan niistä omista sisarusmääristä. Minäkin haaveilen neljästä lapsesta ja meitä on juurikin tuo neljä sisarusta. Niin olen itsekin sitä pohtinut, että eka voi olla se vaikein ja kun lisää tulee niin se helpottaa, mutta koska minulla ei ole kokemusta tästä niin en voi varmaksi sanoa.

      Kiitos vastauksesta Taika

      Poista
  11. Meille on syntymässä pian toinen lapsi. Sitten on lapsiluku täynnä tai sitten joskus 30 toisella puolella yksi. Nyt tulee 3v4kk ikäeroa. Vähän kauhulla odotan tulevaa välivuotta koulusta, sillä minusta kotiäitinä olo on raskasta. Eli mukavahan se lapsien kanssa on olla ja hoitaa, mutta se että koti on kokoajan ihan kaaos kun siellä ollaan sitten niin paljon ja pakko jaksaa ulkoilla aina ja ei ole aikuista seuraa ollenkaan ym. ja pitäisi keksiä isommalle tekemistä kokoajan..:) Ihailen kyllä niitä tehomammoja jotka jaksaa touhuta kotona monta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin koin sen raskaaksi kun olin kotona vuoden. Samat sanat; ihailen niitä tehomammoja, jotka nauttii kotonaolosta.

      Tsemppiä teille tulevaan vauva-arkeen.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Mun mielestä ei ole olemassa sellaista kuin "oikea" lapsimäärä. Toisinsanoen jokainen määrittelee sen itse. Joku voi olla onnellinen yhdestä, kun taas toinen kaipaa vilskettä ympärilleen enemmän. :) Itsellä ollut pikkulapsesta asti joku pinttymä, että haluan kaksi lasta, itselläkin yksi sisarus. Nyt kun toinen on tulossa, uskon että lapsiluku on täynnä, mutta en voi sanoa 100%:lla varmuudella, että "ei koskaan enää". Uskoisin kuitenkin (tai tällä hetkellä tuntuu), että ihan käytännön kannalta (autoilu, matkustelu jne.) kaksi lasta on meidän perheelle sopiva määrä.

    Samoin toi kotiäitiys, uskon että toisille se sopii ja toiset kaipaa jotain muuta. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen, vaikka ihailenkin äitejä, jotka jaksavat olla kaikkien lasten kanssa kotona koko pikkulapsiajan, eli parhaimmillaan useita, useita vuosia. Se varmaan riippuu pitkälti myös siitä millainen verkosto perheellä on lähellä (ystävät, muu suku jne.). Varmaan jokainen aikuinen kaipaa myös muuta aikuisseuraa silloin tällöin, enemmän tai vähemmän. Itse pari vuotta kotona olleena kaipaan kovasti töihin ja "ihmisten ilmoille". Ja vaikka vauva on tulossa, aion tehdä tilanteen mukaan hieman töitä myös kotoa käsin vauvan synnyttyä. Joku voisi kritisoida tätäkin ratkaisua, mutta itseltä se tuntuu hyvältä ja sopii meille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta miten siinä tilanteessa jos toinen osapuoli haluaa enemmän lapsia kuin toinen? Puolisoiden ajatusmaailma ei käy yksin lapsiluvun kanssa, toisesta tuntuu paremmalta se yksi ja toinen voisi haluta lapsia 3.

      Itse en näe ainakaan kritisoitavaa siinä, että tekee töitä vauvan syntymän jälkeen, päinvastoin. Itse ainakin jaksaisin paremmin olla kotona kun saisin itselle sitä ns. omaa aikaa, oli se sitten töiden parissa.

      Kiitos Katri kommentista.

      Poista
    2. Vaikea kysymys. Meillä onneksi miehen kanssa toiveet lapsiluvusta käy yksiin. Mutta uskoisin, että jos näin ei olisi, niin se voisi olla pienehkön kriisin paikka. Siitä pitäis pystyä keskustelemaan ja molempien osapuolten ottaa huomioon myös toisen kanta (helpommin sanottu kuin tehty). Joku kompromissi pitäis pystyä tekemään, vaikkei 0,5 lasta voikaan tehdä... :P

      Poista
    3. Niinpä, tähän olisi mukava löytää vastaus sellaiselta missä asia on koettu ja ratkaisut tehty.

      Juu puolikkaita ei vissiin ainakaan vielä saa :)

      Poista
  14. Joskus mietin itekkin, yhden jälkee tosin tiesin jo varhain että myös toisen haluan. Olin pitkään (14v) ainut lapsi jaaina kaipasin sisarusta, olin todella kateellinen niille joilla sellainen oli. Olen niin iloinen että pojilla on toisesa ja nyt minullakin kaksi veljeä ja yksi sisko.
    Mietin myös joskus että jos joskus tekisinkin yllättäen kolmannen niin riittäisikö aika? Yhdelle riittää, kahdellekkin riittää kun oppii jakamaan ja huomiomaan myös sitä joka ei sitä huomiota alituiseen ota ottamalla.
    Kotiäitinä on ollut ihanaa, mutta oikeastaan vasta tois3n jälkeen. Ensimmäisen kanssa eristäydyin aivan liikaa, se oli justiin sitä kotona olemista. Toista odottaessa tein itselleni lupauksen etten jää kotiin. Käydään joka päivä joko avoimessa perhekahvilassa, puistossa, ystävillä ym ym ym... Ja nyt nautin! Töitä teen tosin nyt silloin tällöim, on erittäin mukavaa saada olla työkavereiden kanssa ja puhua jostain ihan muusta kun arjesta lasten kanssa vaikkase kuinka onkin ihanaa! :)
    Kotiäityidessä joskus otan stressiä siitä että olenko antan riittävästi, aikaa, aktiviteetteja, kavereita ym... Mutta loppuenlopuksi stressaan joka asiasta vaikkei aihetta aina olisikaan, kuuluu vaan luonteeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli minunkin "ongelmani" eristäydyin kotiin ja näin ollen välillä tuntui että seinät kaatuvat päälle. Toisen lapsen kanssa ei varmaan tekisi niitä samoja virheitä, joten siinä suhteessa toisen lapsen kanssa voisi olla helpompaa tai kotona olo toisen lapsen tultua voisi olla helpompaa.

      Haastavaahan se varmasti on keksiä aktiviteettejä isommalle / isommille lapsille.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  15. Mun mielestä ainoa oikea syy tehdä useampi kuin yksi lapsi on vanhempien halu saada lisää lapsia, ei se, että tehdään kaveri ensimmäiselle. En usko, että yhdenkään lapsen onnellisuus kasvaa tai pienenee sisarusmäärän mukaan. :) Mulla on itselläni sisko ja veli, jotka on mua useamman vuoden vanhempia, mutta rikkautta ne on silti. Uskoisin kuitenkin, että vaikka olisin ainokainen, niin olisin ihan onnellinen, joskin ehkä vähän yksinäisempi.

    Meillä on kaksi poikaa kahden vuoden ikäerolla. Itse haluaisin vielä lapsia, mutta mies ei, ainakaan näillä näkymin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa.

      Kirjoitat, että miehesi ei halua ainakaan näillä näkymin lapsia, miten sinä koet / käsittelet asian? Ahdistaako sinua tilanne, että haluaisit itse lapsia, mutta toinen osapuoli ei. Olisi mukava kuulla miten sinä käsittelet tuota asiaa...

      Kiitos kommentista Veera ja toivottavasti vastaisit vielä. Jos et halua tänne niin laita sähköpostia.

      Poista
    2. Meidän nuorimmainen on vielä pieni (4kk), joten asia ei vielä ole kovin ajankohtainen. Jossain sisimmässäni toivon, että mies mystisesti muuttais mieltään ja haluais vielä kolmannen lapsen, vaikka tiedänkin että se on aika epätodennäköistä. Todennäköisesti tästä kehkeytyy meidän parisuhteen suurin kriisi tähän mennessä... Osin oon tämän ehkä aiheuttanut ite, olin nimittäin aiemmin, ennen pienemmän syntymää sitä mieltä, että kaks lasta riittää, mutta nyt vain tuntuu siltä, että meidän perhe ei ole vielä kokonainen, vaikka meillä kaks äärettömän rakasta lasta jo onkin. Mun mies ajattelee taloudellisia asioita, asuntoon mahtumista, pienen pientä autoa, yöunia, ym, mutta mulla tää tarve vaan tulee jostain. Kyllä tää tilanne ahdistaa välikkä jo nyt ja luulen ettei ainakaan helpota kuukausien myötä.

      Poista
  16. Meille ei ensin meinannut tulla lapsia laisinkaan, mutta sitten saimme pojan pitkän odottamisen jälkeen. Odotusaikana ajattelimme, että kyllä yksi on meille ihan tarpeeksi, mutta kun poika oli sitten sylissä pienenä vauvelina ja keinuin keinutuolissa tuli yhtäkkiä olo, että olisi ihanaa, jos lapsia olisikin kaksi. Ja niinhän noita nyt sitten onkin. IHANAA! Mutta välillä myös raskasta, sillä vaikka ovat kuin paita ja peppu ja aina yhdessä menossa, niin koko ajan tulee myös kinaakin, milloin mistäkin. Sellaista se vain on! Meille on kaksi se oikea määrä.

    Kotona olisi toisaalta ihanaa olla, mutta sitten taas on välillä jo viikonloppuna sellainen olo, että pitäisi päästä töihin, kun lapset vain kiukuttelevat ja tappelevat. Vaikea kysymys, puolensa kummassakin, mutta meillä mennään nyt näin, töissäkäyden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on raskasta aikaa kun sitä vauvaa odotetaan ja hän antaa vaan odotuttaa, minäkin sen kokeneena tiedän tuntemukset, mitä se ajatuksissa herättää.

      Olitte ilmeisesti molemmat toisen lapsen kannalla?

      Kiitos kommentista vekarus.

      Poista
    2. Toki toisestakin lapsesta yhdessä päätettiin, mutta muistan yhä vahvasti sen tuntee, jonka koin keinutuolissa istuessani :-)

      Poista
  17. Ei taida olla oikeaa vastausta siihen, että montako lasta on hyvä.. :) Meillä mieheni kanssa oli ajatuksena, että mikäli meille lapsia siunaantuu niin maksimissaan kolme. Ajattelimme myös, että teemme ne pienellä ikäerolla. Nämä ajatukset meillä kumpusivat varmastikin omista perheistämme; molemmilla on sisaruksia ja halutaan niitä omille lapsillemme, mutta ikäerot ovat suuria eikä näin ollen ole ollut hirveän paljon yhteisleikkejä tms. Nyt meillä on kaksi ihanaa lasta, ikäeroa 1,5vuotta. Nautin kotona olosta, siitä ettei tarvitse lähteä töihin. Kylästellään ystävieni luona, ulkoillaan, käydään perhekerhossa, reissataan..käyn myös työpaikalla joskus moikkaamassa työkavereita ja toteamassa että tänne minulla ei ole kiirettä!!:) Käväsin lasten välissä työelämässä, ja siinä huomasin kuinka kiireistä se elämä sitten on; tarhaan, töihin, kotiin, ruokaa ja nukkumaan.. Nyt ei ole hoppu minnekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen sitä kuin ihminen voi nauttia niinkin paljon kotona olemisesta, mutta sinun voimavarasi kuulostaa juurikin olevan se, ettette ole jääneet kotiin ns. makaamaan vaan tapaatte ystäviä jne, jolloin myös äiti saa aikuiskontakteja. Vahvistun itse kokoajan enemmän ja enemmän siitä, että olin liian passiivinen tytön ollessa pieni. en liiemmin käynyt perhekerhoissa yms. Olisiko siinä syy miksi en viihtynyt kotona?

      Poista
  18. Itselle on ollut yllätys kuinka läheisiä nuo 2 v ikäerolla olevat ovat. leikkikaveria, seuraa, taisteluparia.
    Omat sisareni ovat n 10 vuotta vanhempia, ja tuntuu että mitä vanhemmaksi kasvetaan sitä läheisemmiksi tulemme vaikka välimatkaa on paljon. Se jokin tietty side. Meillä isommat leikittää pienintä paljon, keskenäinen rakkaus ja kiintymys on käsinkosketeltavaa. Kyllä olen onnellinen että noita mukuloita on useampia ja ei 10 vuoden ikäeroilla.

    3 tuntuu toisinaan paljolta, mutta yhtään en pois antaisi! ;)

    Vauva-kroonikkona mieli tekisi vielä vauvaa, mutta 4 isoa tuntuu liian isolta määrältä, vastuulta ja jopa kustannukselta molempien mielestä.

    Edellisellä kerralla 4 vuoden kotiäitiyden jälkeen rupesi tekemään mieli töihin, mutta pian töissä huomasin että paljon merkityksellisempää ja täyteläisempää arki on lasten kanssa kotona. Onneksi nyt iltatähden myötä saan siitä nauttia.
    Mielestäni kotiäitys vaatii myös rautaista itsetuntoa. Palaute on keskimäärin negatiivista (pahaa ruokaa, tyhmät säännöt jne) ja työyhteisön tuoma turvaverkko puuttuu.
    Töitä ehdin tehdä vielä 30 vuotta, joten kotona olen todellakin niin kauan kuin suinkin on varaa.
    Mutta tosiaan se että oman puolison kanssa on samoilla linjoilla, se jo on riittävästi! :)
    Tsemppiä pohdintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, että kotiäitiys vaatii rautaista itsetuntoa. Se on varmasti totta, ja sekin varmasti, että kotiäidin uraa tehdessä ei yleensä kiitosta hyvin tehdystä työstä saa. Koska sitä pidetään ns. normaalina rutiinina, esim ruuanlaittoa, siivousta jne.

      Itsekin olisin toivonut lapsia lyhyellä ikäerolla...

      Kiitos Taina kommentista.

      Poista
    2. Tiedän että saattaa kuullostaa ikävältä pohdinnat siitä "tehdäänkö" lapsia ja millä ikäerolla, kun ihan lähipiirissäkin on lapsettomuutta ja suuria lapsen saanti ongelmia. Ei siis ollut tarkoitus tuossa kuullostaa ikävältä (uskon kyllä että tiedätkin jo mun tyylin kirjoittaa) :)
      Unohdin kommentoida, että oli mukava lukea myös pohdintaa henkilökohtaisemmista asioista. :)
      mukavaa viikkoa sinne tulvan keskelle! ;)

      Poista
  19. Itse olen kuusilapsisesta perheestä ja aina vannoin että itse hankin vain kaksi lasta kun olen aikuinen..
    Pian kuitenkin ymmärsin ettei lapsia hankita, sain ensin mutkien kautta neljä lasta ja vuosien jälkeen erosin silloisesta miehestä,. Olin ajatellut että lapsiluku olisi täysi.. Mutta kuinkas kävikään, nykyinen mieheni oli tutustuessamme lapseton ja luonnollisestikkaan en voinut häneltä kieltää omia lapsia ja saimme sitten vielä kaksi yhteistä lasta lisää :-) Olen siis kuuden lapsen (ja yhden enkelivauvan ) äiti ja onnellinen näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lapsia ei hankita vaan niitä saadaan. Mutta hienoa, että ajattelit asiaa myös uuden miehesi näkökulmasta, ettet heti tyrmännyt hänen lapsihaaveitaan vaikka omasta mielestäsi lapsiluku olisikin voinut olla täynnä jo aiemmin. Ajattelitko asiaa kauemmin vai olitko heti valmis yrittämään lapsia myös uuden miehesi kanssa?

      Poista
    2. Alusta asti oli selvää, että mies haluaa omia lapsia ja olin kyllä pian juonessa mukana :-)
      Entistä ja nykyistä elämääni ei voi edes verrata keskenään ja jotenkin luotin vaistooni ja melko pian meille odotettiin ensimmäistä yhteistä vauvaa. Nyt reilu 7 vuotta myöhemmin voin todeta että sekunttiakaan en ole koskaan katunut! Elän elämääni nyt onnellisempana kuin koskaan.

      Poista
  20. Olipas kiva aihe! Tätä olen itsekkin miettinyt! :) Minulla itsellä on kaksi sisarusta jotka ovat minua yli 10 vuotta vanhempia joten heistä ei ole ollut minulle seuraa lapsena. Meidän neiti on nyt 10 kk ja ollaan laitettu pikku kakkonen tilaukseen. Toivomme ehdottomasti pienelle sisaruksen. Onhan se ihana että toisella on leikki kaveri. 3 lasta on minulle ehdoton maksimi. En missään nimessä halua 4 tai useampaa lasta. Se on jo liikaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että pikkukakkonen on suunnitelmissa ja varsinkin nuin lyhyellä ikäerolla. Isompana lapsosista on seuraa ja leikkikaveria toisistaan.

      Kiitos Pauliina kommentista.

      Poista
  21. Tuon vähän erilaisen kannan tänne näköjään. Meillä nimittäin miehen kanssa ollut alusta asti selvää, että yksi lapsi riittää meille, teimme heti ekalla kerralla täydellisen! :D Itselläni ei ole sisaruksia, miehellä on yksi, mutta heilläkin ikäeroa sen verran, että leikkikaveriksi ei sisaresta ole ollut. Olen sosiaalinen, minulla on paljon kavereita, joitain läheisiä ystäviä, en koe, että olisin mistään jäänyt paitsi, välillä tunnen jopa päinvastoin. :) Ehkä tuosta syystä en tunne, että tyttäremmekään jäisi mistään paitsi. Haluamme antaa kaiken huomiomme tyttärellemme, olen tyttäreni kanssa kotona, kunnes hän on kolmevuotias. Käymme harrastuksissa ja näemme tyttären ikätovereita useita kertoja viikossa, joten en usko, että hänestä tulee epäsosiaalinen tms., mitä ainokaisista yleensä väitetään/epäillään.

    Vauva- aika valvomisineen (jotka edelleen jatkuvat) on ollut aika raskas, en voisi kuvitella ryhtyväni siihen uudelleen. En myöskään kaipaa työhöni, enkä missään tapauksessa haluaisi laittaa tytärtäni hoitoon alle kolmevuotiaana. Toki kaipaan välillä aikuiskontakteja, jos olemme päivän ihan kahdestaan, mutta olen saanut ystäviä tyttären kavereiden äideistä, joiden kanssa näemme usein. Vaikka kotiäitiys on aliarvostettua ja välillä raskasta, niin en vaihtaisi päivääkään pois. Olen mielestäni etuoikeutettu, kun saan seurata tyttäreni kehitystä ja kasvua lähietäisyydeltä.

    Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi jotenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni.

      Teillä on hyvä tilanne siinä mielessä, että olette molemmat samaa mieltä lapsiluvusta, siis siitä, että yksi riittää teille. Hienoa, että annat lapsellesi mahdollisuuden olla kotona pidempään. Voimavaroja kotona olemiseen varmasti tuo verkostoituminen, muiden ihmisten tapaaminen. Ilman niitä sitä ei varmasti jaksaisi.

      Poista
  22. Jos vain sinulle lapsia lisää suodaan, niin ilman muuta! Varsinkin jos olet lapsirakas. Minulla on kaksi tyttöä 4,5 v ja 2 v. Ihanat kaverukset keskenään! Vielä kolmannen haluaisin. En haluaisi mitään hurjaa pikkulapsirumbaa ja kivahan se olisi olla kotona vauvan kanssa, jos vanhin olisi jo vaikka koulussa, mutat tässä kohtaa pitää aina nöyränä muistaa, että lapsen saantia nyt ei voi ajastaa.

    Jos kotiäitiys hirvittää, niin itse tekisin näin: sisaruksia hoitoon ainakin osaksi viikkoa, itse töihin heti kun tuntuu siltä ja pistä panoksia siihen, että saat hyvän hoitopaikan. Silloin ei ole turhaa stressiä ja huonoa omaa tuntoa, miten lapset pärjää. Meidän tytöt on hoidossa sellaisessa paikassa ihan kuin mummolaan veisi, heillä on aito tunneside hoitotädin kanssa - tosin tähänhän ei voi aina itse vaikuttaa, mutta puskaradio on usein paras radio perhepäivähoitajista. Sitten vielä se viimeinen vinkki eli SIIVOOJA! Vaikka itse olisitkin himosiivoja, niin on se silti kiva antaa sitä vapaa-aikaa lapsille ja stressi vähenee.

    Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja. Minua ei ahdista viedä lasta hoitoon vuoden ikäisenä, se ei ole ongelma. Olin tytön ollessa pieni varma siitä, että perhepäivähoito olisi paras hoitomuoto suomessa, jouduin pettymään ja siitä lähtien olen suosinut ehdottomasti päiväkotia. En ala sen yksityiskohtaisemmin kertomaan tilannetta, mutta on olemassa niin erilaisia pp hoitajia. Enkä minä kokenut ensimmäisen lapsen kohdalla ongelmaksi kotitöitä, päinvastoin, ne saivat ajatukset pois vähäksi aikaa siitä muusta. Toiset eivät ole vain kotiäiti tyyppiä, mutta ehkä tilanne voisi olla kohdallani toinen joskus toiste, sitä ei tiedä ennen kuin sen kokee :)

      Kiitos annelionneli.

      Poista
  23. Mielestäni jokaisella saa olla ihan niin monta lasta kuin haluaa/pystyy tekemään. En ole koskaan kokenut että lapsia "pitää" olla se ja se määrä. Meillä on yksi puolivuotias jo, ja toista ollaan mietitty että ehkä sitten joskus. Toisaalta pienellä ikäerolla toisaalta vähän isommalla.
    Ukko odottaisi hirveästi jo toista, minä taas olen se joka vähän jarruttelee, että ei vielä, kun kuitenkin kotiäitinä olen, ja koen tekeväni turhan paljon yksin. Mutta aika näyttää.

    Kotiäitinä oleminen on toisaalta mukavaa, kun ei ole kiire lähteä aamulla minnekkään ja saa toisaalta nukkua miten haluaa, ei nyt puolille päivin, mutta ei ole maailman loppu jos ei aina herää kukonlaulun aikaan. Mutta kyllä sitä kaipaakin jotain omaa rytmiä ja tekemistä elämään.
    Stressaa välillä se, että vaikkei olekaan kuin yksi lapsi niin miten pitää koti, ruoka ja lapset kunnossa yksin, kun miehelläkin pitkiä työpäiviä. Viikonloppusin onneksi helpottaa ja iltaisin saan myös omia hetkiä.

    En nyt voi sanoa että työelämään kaipaan, mutta takaisin koulunpenkille on kaipuu kova. Asia nyt ei ole vielä ajankohtainen, koska on ihan auki minne sitä jatkaisi. Sekin aikanaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava saada kommentti jossa nainen jarruttelee seuraavan lapsen kohdalla. Itsekin nautin kotiäitinä olemisesta juuri sen vuoksi, että ei ollut kiire minnekään, mutta kyllä jossain vaiheessa alkoi tuntumaan, että olisi mukava kun olisi ns. säännöllinen elämä ja tutut rutiinit. Mutta nyt kun on taas työelämässä ja sen hurjan kiireen keskellä niin sitä kaipaa niitä kiireettömiä päiviä:)

      Kiitos viivi kommentista.

      Poista
  24. Itse nautin kotiäitinä olemisesta..en ehkä niinkään ensimmäisen kanssa vielä, mutta kun toinen lapsonen syntyi niin siitä asti olen tykännyt olla vain kotona. Nyt tuntuu että voisi tedä välillä jotain muutakin, mutta edelleenkän en kaipaa 8 tuntisia työpäiviä. On ihanaa kun saan kuskata eskarilaista eskariin ja kotio ja olla lasteni kanssa kun he ovat pieniä. Toki on raskasta välillä, mutta kun saa joskus edes sitä ns. omaa aikaa niin sitten taas jaksaa. Mutta lapsiluku pitää itse päättää ja aina niitä lapsia ei tule vaikka haluaisikin. Lapsia saadaan niitä ei tehdä, ihan niinkuin itsekkin sen sanoit tuolla aijemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten saat ajan kulumaan lasten kanssa kotona ollessasi? Käyttekö paljon erilaisissa kerhoissa yms? Kotona pitkään oleminen vaatii varmasti tietynlaista luonnetta, toiset ovat kuin luotuja kotiäideiksi, toiset taas eivät sopeudu siihen millään tavalla. Itse ainakin ensimmäisen kohdalla lukeuduin jälkimmäiseen. Nythän tilanne voisi olla täysin toinen, uusi asuinpaikka, jossa on paljon enemmän tuttuja kuin aiemmassa. Miksi et nattinut ensimmäisen kohdalla?

      Kiitos mustikka kommentista.

      Poista
    2. Mulla on tällä hetkellä 4 ystävää lasten kanssa kotosalla ja kaikki asuvat samalla paikkakunnalla, joten heitä näemme säännöllisesti. Saa lapset leikkiä ja me aikuiset jutellaan ja ollaan vain :). Isoin lapsemme on tällä hetkellä eskarissa 4 tuntia päivästä, joten meillä on säännöllinen rytmi tullut. Aamulla viemme hänet ja päivällä haemme, joten siitä on jo ohjelmaa. Teen kotitöitä ja olen lasten kanssa, ulkoillaan ja kyläillään. Aika kyllä kuluu voin sanoa:)! Käyn itse säännölliseen kahvakuulassa ja juoksemassa tai kävelemässä ja nyt siis pidän myös zbh:n kotikutsuja, niistä saan voimia jaksaa. Mehän asutaan vähän kauempana kylästä ja toinen auto on ollut ihan ehdoton pelastus, voin käydä päivisin kyläilemässä ja pyörähtää vaikka shoppailemassa lasten kanssa. Ensimmäisen kohdalla meillä oli vain yksi auto ja minä jumituin pienen yöllä tosi paljon valvottavan lapsen kanssa kotio ja se oli rankkaa. Ei ollut vielä kavereilla lapsia tai yhdellä, mutta ei nähty kun ei ollut sitä autoa millä kulkea. Kävin vaunulenkeillä päivittäin, mutta aikuinen seura puuttui ja se oli raastavaa. Toisen kohdalla oli jo auto ja kävimme joitakin kertoja perhekahvilassa, mutta enemmän tykkään nähdä kavereita meillä tai heillä :). Nyt siis 7 vuotta olen kotona ollut ja vielä vuoden kaksi aijon olla ellei elämässä tule mitään erikoisia suunnitelmia tai sattumia :)!

      Poista
  25. Mielenkiintoinen aihe. Meidän perheessämme on kaksi "lasta": vanhempi täyttää 19 v. ja nuorempi 5 v. tänä vuonna. Näin sen ei pitänyt mennä, mutta näin se meni. Vanhempi poika syntyi, kun olin lähempänä parikymppistä ja nuorempi kun olin jo lähempänä neljääkymmentä. Koskaan ei tuntunut olevan sopiva hetki toiselle lapselle, oli työttömyyttä, opiskelua yms., kunnes vanhemman pojan ollessa kymmenvuotias, hetki tuntui olevan sopiva. No, neljä vuotta siinä meni - lapsi on lahja. Neljäntoista vuoden ikäero on vähän liikaa siihen, että lapsista olisi toisilleen leikkiseuraa, mutta toivottavasti meidän pojille on kuitenkin viiden vuoden aikana ehtinyt kehittyä sellainen sisaruussuhde, että he pitävät yhteyttä jatkossa, kun vanhempi syksyllä muuttaa pois kotoa. Kyllä sisarussuhteet ovat mielestäni ihmisille rikkaus, ainakin monessa tapauksessa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmäksi ainakin itselleni juuret ja sukulaissuhteet tulevat. Olisi kurjaa, jos minulla ei olisi veljeä, vaikka mitenkään erityisen läheisiä emme olekaan. Itse en ole ollut kotiäitinä kummankaan lapsen syntymän jälkeen sitä yhdeksää kuukautta pitempään; enemmän ehkä taloudellisista kuin muista syistä. Tosin meidän perheemme tapauksessa mies oli nuoremman pojan syntymän jälkeen koti-isänä vuoden ja viihtyi hyvin kotona. En muista, että miehellä olisi missään vaiheessa ollut erityisesti vauvakuumetta, toisin kuin itselläni, mutta yhdessä on pojat tehty ja hoidettu joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen ikäero kyllä. Onpas hienoa kuulla, että mies on ollut koti-isänä. Itse on monesti omalle miehelleni sanonut, että hänestä tulisi loistava koti-isä. HÄn on meillä se ruokien laittaja, leipoja jne, kodin hengetär jos näin voisi sanoa. Teen toki itsekin , mutta mies on siinä loistava. On myös hienoa, että miehesi on kuitenkin tukenut sinua ja ollut "yhteistyöhaluinen" kun olet potenut vauvakuumetta.

      Kiitos paljon Aake 07:n äiti.

      Poista
  26. Olen miettinyt itse viime aikoina samoja juttuja, kiva kun aiheesta postasit, niin voi täältä lueskella muiden mielipiteitä asiaan. Meillähän on yksi lapsi nyt, vuoden ja 4 kk ikäinen. Toisaalta haluaisin sisaruksen tuolle ja mielellään melko pienellä ikäerolla, mutta toisaalta hirvittää kuinka jaksan. Tämä meidän ensimmäinen on ollut melko touhukas pakkaus, vaatinut aika paljon vanhemmiltaan, vaikka hyväntuulinen ja "helppo" toisaalta on ollutkin. En uskalla edes kuvitella minkälaista tämä aika olisi ollut vaikkapa järjettömän univelan kanssa tai allergioiden tms kanssa painiessa.

    Töihin en kaipaa pätkääkään, mutta toisaalta arki on joskus todella puuduttavaa. Jokainen päivä alkaa tismalleen samalla tavalla, välillä tuntuu että päivät ei ole muuta kuin ruuan laittoa, tiskikoneen täyttöä ja - tyhjennystä, paikkojen raivaamista... Sotku on aivan tolkuton koko ajan. Toisaalta kun ajattelen sitä vaihtoehtoa; aamulla kiireessä ipana hoitoon, töissä raadat itsesi puolikuoliaaksi, kotiin ruuanlaittoon... Ja erityisesti aamujen kiireettömyys on ihanaa, vaikka jokainen aamu alkaakin samalla tavalla, ei ole kuitenkaan kiire minnekään. Ipana on ehdottomasti parasta mitä minulle on tapahtunut, mutta valehtilisin aika räikeästi jos sanoisin että olen vain nauttinut tästä "vauva-ajasta"... Ja sitten haluaisin kuitenkin jo pian toisen.

    Eipä tästä nyt varmaan mitään apua ollut, kunhan nyt kirjoitin :) Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista. Nämä on kyllä vaikeita pohdintoja. Se, että hyppääkö siihen oravanpyörään ja ottaa kiireellisen elämän vastaan vai haluaako nauttia kiireettömistä päivistä kotona lapsen kanssa. Molemmissa hyvät ja huonot puolensa, ainakin omasta mielestäni.

      Mukavaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  27. Minäkin olen sitä mieltä, että oikea lapsiluku riippuu eniten vanhemmista itsestään, eikä sellaista yleismaailmallista oikeaa ole olemassakaan. Meillä on 2,5-vuotias poika ja vauva syntymässä ihan näinä päivinä. Etukäteen olimme miehen kanssa molemmat sitä mieltä, että kaksi lasta on hyvä määrä, mutta ensimmäisen jälkeen itselle olisi tuntunut riittävän hyvin yksikin. Mies kuitenkin halusi sen toisen, enkä sitten lopulta hirveästi vastustanutkaan:) Nyt ainakaan en usko haluavani enempää lapsia, koska molemmat raskaudet ovat olleet henkisesti tosi vaikeita. Onneksi tällä kertaa sentään tietää, että vauvan synnyttyä alkaa helpottaa, kun pääsee kotoa pois ja liikkumaan edes vaunulenkille.

    Olen viihtynyt kotona hyvin, mutta kieltämättä toisten aikuisten seuraa alkaa välillä kaipaamaan. Töihinmenosta en oikeastaan osaa sanoa, koska en ehtinyt olla ennen ensimmäisen lapsen syntymää työelämässä muuten kuin opiskelun ohella. Tarkoitus olisi olla kotona seuraavat kolme vuotta, ja tuntuu kivalta ajatukselta, ettei lapsia tarvitse viedä aamuisin hoitoon ja voidaan vaan olla kaikessa rauhassa. Toisaalta olen tehnyt tässä ohessa vähän töitäkin (illan viikossa), ja aion jatkaa samalla lailla syksyllä, vaikkei vauva vielä kovin vanha olekaan. Se vähäinen työ tuntuu kyllä tässä vaiheessa enemmän harrastukselta, sen verran kiva päästä vähän tuulettumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kerrot, että toisten aikuisten seuraa kaipaa, niin käyttekö erilaisissa kerhoissa yms? On totta, että omaa aikaa kaipaa, joten kuulostaa hyvältä tuo työn tekeminen yhtenä päivänä viikossa.

      Kiitos Nevle kommentista.

      Poista
  28. Jos kysymys on niin yksinkertainen kuin "Kuuluuko perheessä olla enemmän kuin yksi lapsi?" vastaisin suoraan, että kyllä kuuluu! Mutta asia ei tietysti ole niin yksinkertainen, vaan siihen vaikuttaa monet asiat. Jos ei ole ongelmia perheessä ja raskaaksi tulo onnistuu, niin kyllä sisarukset ovat varmasti rikkaus. Itse sain pikku veljen ollessani 13 v. ja olen aina tuntenut itseni ainoaksi lapseksi ja yksinäiseksi, kun ei ole ollut leikkiseuraa. Itselläni on 4 lasta, mutta nuorimmat turhan suurilla ikäeroilla, eli heilläkään ei ole ollut seuraa matkoilla ja kesäisin mökillä. Olen ollut raskaana neljällä eri vuosikymmenellä, joten vähän olisi voinut tiivistää tuota lasten hankkimistahtia:-) Kahden vanhiman ikäero oli 1v9kk ja se on hyvä, mutta sitten väli seuraavaan oli 8v ja ja sitten taas 13v. Vanhin oli 23v nuorimman syntyessä, eli olisin voinut olla silloin jo periaatteessa vaikka mummi. Ensimmäisten lasten kanssa en viihtynyt kotona, tunsin itseni yksinäiseksi, kun ei ollut aikuista seuraa. Nyt yli nelikymmpisenä nuorimmaisen kanssa olisin viihtynyt kotona vaikka kuinka pitkään. Osasin hakea seuraa perhekahviloista, vauvajumpasta jne. Toki kaikki mammakaverit olivat minua puolta nuorempia, mutta se ei haitannut. Pienet lapset yhdistivät. Nyt kun esikoisesi menee eskariin ja kouluun niin voisi olla ihan kiva olla vauvan kanssa kotona. Suosittelen kyllä yrittämäään, jos tärppäisi ja sitten suht pian perään seuraava....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annikka kommentistasi. Tuo on totta, että pitäisi osata hakea seuraa erilaisista perhekahviloista jne. Minä en osannut ja siinä voi olla yksi syy , miksi en kotona viihtynyt. Kyllä minäkin olisin toivonut pienellä ikäerolla lapsia, mutta, mutta ,noh, aika näyttää. Viimeinen lauseesi on ihana, kiitos siitä :)

      Poista
  29. Yhden kommentin kirjoitin mutta jotain kummaa tapahtui ja se ei tullutkaan!

    No joka tapauksessa tosi hyvän aiheen oot valinnu lauantai illan kunniaksi! :) Itse olen tätä miettinyt paljon. Minun mielipiteeni on että kaksi on sopiva, kolme ehdoton maksimi ja neljä tai useampi liikaa!

    Sitten tulee taas tämä ikäero asia. Minulla on kaksi sisarusta jotka ovat minua yli 13 vuotta vanhempia. Toisin sanoen olen iltatähti ja olen viettänyt lapsuuteni oikeastaan kahdestaan äitini kanssa koska asuimme pienessä kylässä ja kavereita ei monta ollut. Onneksi minulla on ihana äiti! Minuthan siis lellittiin pilalle (omasta mielestä olen iän myötä oppinut tavoille) En muista että olisin kovasti kaivannut samanikäisiä sisaruksia (paitsi teini ikäisenä olisi ollut ihan mahtavaa jos olisi ollut pari vuotta vanhempi isoveli joka olisi tuonut kotiin hyvännäköisiä kavereitaan :D) Olen saanut läheisemmät välit sisarusteni kanssa näin aikuisemmalla iällä.

    Meidän tyttäremme on nyt 10 kk ja ollaankin tässä koitettu jo laittaa tilausta toiselle vauvalle. Toinen vauva siitä syystä näin pian että ikäero jää pieneksi ja heistä tulee (toivottavasti) kavereita. Pidin ihan kamalasti raskaana olemisena. Se sopi mulle :) Ja vauvat on aika ihania <3

    Kuinka monta vuotta on "raja" että lapset eivät tavallaan pääse leikkikavereiksi? 5 vuotta? Leikkivätkö 5- ja 10-vuotiaat enään toistensa kanssa? Tokihan siinä on se etu että tämä 5 vuotta vanhempi lapsi on jo paljon enemmän hoito avuksi ja helpottaa äidin arkea.

    Minä pidän ylikaiken kotiäitinä olemisesta. Haluan ajatella että olen se pullantuoksuinen äiti <3 Minä nautin että ei tarvitse lähteä mihinkään. Saa kotoilla, siivota ja pestä pyykkiä, laittaa ruokaa ja leipoa :)

    Ihanaa viikonloppua Johanna ja kiitos taas nopsasta toimituksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mää muistan ainakin kommentoineeni sulle aiemmin :) Niin sitä minäkin olen miettiny, että mikä se raja sitten ekan ja tokankin välillä olisi hyvä olla. Joillekin kotiäitiys sopii ja sen tuntuu luontevalta, käyttekö paljon sitten erilaisissa kerhoissa vai vietättekö aikaa kotona?

      Poista
  30. Paha sanoa mikä on oivallinen lapsimäärä. Riippuu ihmisistä. Periaatteessa olen sitä mieltä, että on kiva että lapsella on sisarus/sisaruksia. Mutta eihän tässä asiassa ole olemassa mitään kaikille sopivaa ohjeistusta. Kukin tyylillään.
    Meillä on 3 lasta, ja hyvä näin.
    Itselläni on sisaruksia, ja olen kiitollinen siitä!
    Meidän lasten ikäerot on 1v5kk ja siitä seuraavaan 3v 2kk.
    Omalla kohdallani sanoisin, ettei yhtään pitempää ikäeroa! nyt on kakkosesta ja kolmosesta leikkiseuraa toisilleen. Ja esikoinen ja kakonen ovat todella läheisiä, kai pienen ikäeron takia.
    Pitkään puhuttiin neljännstä lapsesta, mutta jotenkin aika meni ohi. Nyt olen sitä mieltä, että näin on hyvä.
    kotona vihdyin hyvin, ei ongelmaa. Perhekahvilassa käytiin, ja naapurustossa asui samassa elämäntilanteessa olevia mukavia ihmisiä.

    Onnea elämääsi, mihin tulokseen päädyttekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä tuo ikäero, juurikin sen vuoksi, että heistä on seuraa toisilleen.

      Kiitos, ja oikein hyvää kevättä sinulle

      Poista
  31. Itse olen nuoresta pitäen tahtonut vähintään kaksi lasta, jotta heistä olisi seuraa toisilleen. Ensimmäisen kohdalla saatiin todella kokea, että lapsia ei tehdä vaan saadaan. Raskaaksi tulo kesti pitkälle toista vuotta. Toinen lapsi saatiinkin helpomman kaavan mukaan. Tytöillä ikäeroa 1v2kk, nuorempi tänään 4v <3 Ensimmäiset vuodet olivat suhteellisen rankkoja. Jäin esikoisen aikaan suoraan valmistuttuani äitiyslomalle ja pienemmän ollessa 1½v aloin kaipaamaan työelämää - kontaktia aikuisiin ihmisiin. Töihin menin kun nuorempi oli 2v5kk. Vuotta aikaisemmin olisi lasten kannalta ollut ehkä liian aikaisin, ehkä eivät olisi sopeutuneet vuorohoitopäiväkotiin yhtä hyvin. Toisaalta olen onnellinen, että on vain kaksi lasta: pystyn järjestämään lasten hoidot lyhyelläkin varoitusajalla, molemmat saavat äidin aikaa ja huomiota kyllikseen ym. Ei tarvitse pohtia auton vaihtoa tai asunnon kokoa. Toisaalta sydän kaipaa kolmatta lasta. Vuoden päivät olen nyt vauvakuumeen työntänyt taka-alalle ja työnnän vastedeskin. Toisen ja kolmannen ikäero olisi jo niin iso, että toivoisin sitten vielä neljännenkin lapsen ;) Mutta eihän sitä tiedä, mitä elämä päättää esimerkiksi 30v+.

    Itse olen äitini ja isäni ainoa lapsi. Äitini sai uuden miehensä kanssa vielä 3 lasta. Ja silloinen isäpuoleni, kun erosi äidistä ja meni uusiin naimisiin, sai vielä 2 lasta + että tämän vaimon puolelta on vielä yksi lapsi. Kaikkia heitä pidän sisaruksina, eli uusioperheen-uusioperhekuviona itselläni on 6 sisarusta. Mun ja nuorimman "oikean sisaruksen" ikäeroa on 12 vuotta ja muistan kuinka isäpuolelle sanoin, että jos vauva on tyttö niin muutan pois kotoa =) Meitä oli siis ennestään jo kolme tyttöä kotona. Mun ja nuorimman "uusiosisaruksen" ikäeroa on 18 vuotta. Ja koska ei virallisesti olla sukua niin tämä onkin kummipoikani, jotta saatiin side säilymään. Vihaa ja rakkautta on perheessämme ollut enemmän ja vähemmän. Pienimpien kanssa ei olla ihan niin paljoa tekemisissä, kuin vanhimpien, koska ovat kuitenkin melkein samaa ikäluokkaa kuin omat lapseni. Ovat keskenään kuin kaverit ei tätejä/eno.

    Kun oma äitini kuoli reilu 1½ vuotta sitten, koin jääväni suruni kanssa aivan yksin. Kaipasin omaa oikeaa isääni enemmän kuin koskaan, koska sisareni eivät halunneet käsitellä äidin poismenoa ollenkaan. Olen ikionnellinen näistä kahdesta tytöstä! Jos itselleni sattuisi jotakin, olisi heillä ainakin toisensa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuliviiri kommentistasi. tuo on varmasti totta, että vähempi lapsia saa enemmän huomiota osakseen. Ajattelet siis, että olisi hyvä olla aina leikkikaveri lapsella kun kerrot, että jos tahtoisit kolmannen tulisi neljäskin mahdollisesti kysymykseen, jotta leikkikaveri löytyisi.

      Hyvää kevättä sinulle.

      Poista
    2. Juuri niin :) Hyvää kevättä myös itsellesi!

      Poista
  32. Itse olen ainut lapsi ja muistan olleeni yksinäinen ja kaivanneeni sisaruksia. Vastauksena lapsimäärään on siis vähintään kolme. KOtiäitinä olosta kommentoin, että olin 12 vuotta kotiäitinä ja se on elämäni paras aikaa. Jos olisi mahdollista, jäisin kotiin heti. En koskaan kokenut itsenäni yksinäiseksi eikä koskaan ollut tylsää. TOisin on töissäollessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko pitkään olet kotona ollut, itse en varmaan pystyisi. Mutta ihailen äitejä, jotka jaksavat olla pitkään kotona ja vieläpä nauttivat siitä, hienoa.

      Poista
  33. Hei Johanna!!
    Olen perheeni ainut lapsi ja se on minua harmittanut aina kovasti. Olisi kiva jos olisi ollut sisaruksia. Varsinkin kun nyt vanhemilla alkaa olla ikää ja tarvivat apua monissa asioissa. Tietysti olen saannut paljon apua aikoinani niin mieluusti olen heidän apuna.
    Minulla on nyt itselläni 4 lasta ja rakastan heitä yli kaiken. Olin yrittäjä silloin kun lapset syntyivät. Nyt lapset 15v, 12v, 7v ja kohta 6v.. eli isommilla ikä eroa 4 vuotta ja piememmillä vain 1 v 3kk ja nyt nämä pienet ovat kuin kaksosia.. Niin vain menty elämää eteenpäin päivä kerrallaan. Eikä todellakaan kaduta. Lapset antavat niin paljon.
    Onko lapsesi puhunut että olisi kivaa jos olisi piikusisko tai pikkuveli?? Meillä vieläkin vaik tätä väkeä on niin tytöt varsinkin sanovat että voikun olisi kivaa että olisi vauva talossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitko haastavana tilanteen kun toimit yrittäjänä ja jäit äitiyslomalle?

      Tyttöni ottaa useastikin puheeksi, että olisi kiva kun olisi pikkusisko tai veli. Ja olen huomannut, että kun sukuumme on pienokaisia syntynyt niin neitimme on niitä kyllä heti hoitamassa.

      Poista
    2. En pitänyt ollenkaan äitiyslomia. Mutta tilannetta helpotti se että liikkeeni oli kotona. Eli näin koti ikkunasta kun asiakas tuli..ja menin paikalle. Tietty olihan sitä hommaa. Työni oli aikas paljon kesä painotteinen (valokuvaaja) ja sain olla tosi onnekas kun minulle tuli samalla työharjoitteli joka oli minulle ilmainen työntekijä ..kela maksoi hänelle palkan ja oli 6 tuntia päivässä. Kaikki vauvat ovat olleet tosi helppoja.. minusta ei ollut imettäjäksi kuin muutaman kuukauden.. eli tuttelilla syötettyjä..ei ole allergioita enkä pidä itseäni yhtään sen huonompana äitinä kuin muutkaa. Vauvat nukkuivat täydet yöt ja jaksoin hyvin hoitaa lapset, kodin ja sekä yrityksen.

      Poista
  34. Hei Johanna,

    Minusta perheiden lapsimäärään vaikuttaa paljon vanhempien elämäntilanne sekä omien sisarusten määrä ja miten on kokenut oman lapsuutensa sisarusten kanssa. Meillä on tällä hetkellä 3 lasta ja jos kaikki sujuu hyvin, niin syksyllä elämäämme rikastuttaa neljäs lapsi. Kahden ensimmäisen lapsen ikäero on pieni, kolmas tuli hieman suuremmalla ikäerolla. Lapsista on ollut kovasti seuraa toisistaan ja nuoremmat ovat kovin ylpeitä isoveljestään. Tosin tämä teini on nyt aiheuttanut vanhemmilleen harmaita hiuksia...Minulla on 2 sisarusta ja meille sopiva lapsiluku tulee olemaan toivottavasti neljä.
    Itse olen siis viihtynyt hyvin kotona ja nauttinut lasten kanssa vietetystä ajasta. Nyt on useampi vuosi työelämää takana ja odotan kovasti syksyä. Minulla on aina monta asiaa menossa yhtaikaa (mm opiskellut, harrastukset), joten en ole kotonakaan kyllästynyt. Nyt jännittääkin kuinka arki sujuu, kun päivätyö jää, mutta yrittäjyys ei =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulethan kertomaan myöhemmin kuinka arki sujuu kun päivätyö jää mutta yrittäjyys ei. Millaisia tuntemuksia se toi tullessaan jne.

      Minulla ehkä hieman myös ressaa asia, että mikäli joskus toinen lapsi tulee, niin jääkö yrittäjyys, sen hoitaminen yksin ei varmastikaan kovin helposti onnistu äitiyslomalla, tai no en tiedä kun en ole kokenut, mutta tällaiset ajatukset minulla on.

      Poista
  35. Sehän on aina jokaisen pariskunnan yhteinen valinta kuinka suuren perheen haluavat. Kun sain ensimmäiseni, kohta 9-vuotta sitten, muutin mieheni kanssa uudelle paikkakunnalle jossa ystäviä ei ollutkaan, kaipasin työelämään aika pian. Ärsyynnyin tuolloin kyselyistä että koskas niitä on lisää tulossa, en todellakaan halunnut enää jäädä yksin kotiin lapsien kanssa! Mutta kun vuodet kuluivat niin yhtäkkiä muutin mieleni ja meillä on nyt vauveli joka kesällä täyttää vuoden :) Ikäeroa tuli siis kahdeksan vuotta!! Ja uusi Vauva on jo tulossa.. Nyt tuli kiire, kun ehdin jo vanhentua itsekkin tässä välissä! Jos uusi pieni perheen jäsenemme on yhtään niin helppo kuin tämä meidän Vauvamme nyt, teen vielä sen neljännen! Jos se vain onnistuu :D
    Minusta tuntuu itsestäni siltä että ikäkin tuo varmuutta vauvan hoitoon ja nyt osaan jo hakeutua ihmisten seuraan itsekkin.
    Voin kyllä lämpöisesti suositella pienen Vauvan yrittämistä, mikään ei ole Vauvan tuoksua ihanampaa!! Toivonkin etten unohtaisi sitä koskaan, (saisipa sitä pullotettua)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti suuri asia, että olisi sitä tukiverkostoa ympärilleen, jotta kotona viihtyisi paremmin. Toivon teille kaikkea hyvää uuden tulokkaan kanssa ja nykyisten lapsien <3

      Poista
  36. Voi, kunpa sen lapsiluvun voisi itse päättää :) Itse haluaisin ainakin kaksi lasta, mielellään kolme ja salaa haaveilen vielä siitä neljännestä. Meillä on ennestään yksi lapsi ja valitettavasti toista ei kuulu, ei näy, vaikka yritystä kohta kaksi vuotta takana ja kummastakaan ei ole löytynyt mitään "vikaa". Aina ei mene elämä niinkuin suunnittelee.

    Nyt jälkikäteen tuntuu, että itsekään en ehkä osannut täysillä nauttia siitä vauva-ajasta tai kotiäitiydestä, mutta siitä huolimatta sitä toista lasta kaipaa. Varsinkin kun välillä miettii, saako sitä enää kokea uudelleen koskaan. Ehkä sitten siitä ajasta osaisi nauttia eri tavalla?

    Mielestäni sisaruus on rikkaus monellakin tapaa. Kun ainokainen lapsi saa joskus itse lapsia, niin hänen puoleltaan lapsella ei ole serkkuja tai tätiä/setiä. Mutta en siitä huolimatta tuomitse niitä, kenellä on vain yksi lapsi. Se on jokaisen perheen oma valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän miltä tuntuu kun vauva antaa odotuttaa, mekin useamman vuoden yrittäneenä sitä vaipui usein jo epätoivoon.

      Jaksamista ja tsemppiä teille <3

      Poista
  37. Hei! Yleensä en kommentoi, mutta nyt oli pakko =) Itselläni kolme lasta 8v, 7v ja 4v. Olen ollut kotona melkein koko 8 vuotta, ennen kolmannen lapsen syntymää olin vajaan vuoden töissä. Minulla ollut aina työpaikka odottamassa, olen siis ollut äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Työpaikka itsellä lasten päivähoidon esimiestehtävien parissa. Valitettavasti minäkin tiedän, mitä se arki päivähoidossa VOI olla. Kiire, sopimattomia työntekijöitä, ei sijaisia...

    Jokainen perhe päättää itse, mikä on heidän perheelle sopiva tapa hoitaa lapset. Meillä oli ihan selvää, että hoidan lapset kotona. Tiukkaa rahallisesti teki, mutta tämä aika on ollut korvaamaton - lapset ovat pieniä vain hetken!!! Uraa ehtii tekemään ennen ja jälkeen lapsiakin.
    Kotiäidin työ on arvokasta ja oma asenne vaikuttaa paljon myös muiden arvostukseen. Kotona oleminen ei aina ole helppoa, huonojakin hetkiä mahtuu mukaan, mutta kaikesta selvitään. Meillä esim. vanhin lapsi ollut huono nukkuja pienestä pitäen ja edelleen, en ole 8v - korjaus- kohta 9v vuoteen nukkunut kokonaista yötä =)Nuorin lapsista itki ensimmäiset 5 kk jatkuvasti, nukkui max 1 1/2 h putkeen (yöllä tai päivällä), kun masu pipi ja talon rakentaminen (2 v.)siihen päälle...

    Ajan saa kyllä kulumaan, kun tekee sitä mistä itse nauttii ja mistä lapset nauttivat. Pitää nauttia arjen pienistä hetkestä ja tarttua siihen hetkeen. Lapsen riemu ja kokemukset vaikkapa luontoretkellä, on upeaa. Kotitöitä lasten kanssa, lauluja, loruja, satuja, askartelua,käsitöitä, jumppaa, ulkoilua, pihatöitä, retkiä, kerhoja, ystävien tapaamista ja vaikka mitä muuta. Lasten kanssa voi harraastaa melkeinpä mitä vaan, uskallusta kehiin =) On tarjolla (kaupungista riippuen)isommille erilaisia kerhoja, liikuntakerhoja, muskaria, kädentaitoja, avoimia päiväkoteja, mm. MLL ja srk tarjoaa erilasta toimintaa jne. Ei ole kiire mihinkään ja voit olla läsnä <3 Ja yksi asia, kun lapset pieniä, ei sen kodin niin tip top tarvitse olla, itsekin myöhemmin vasta oppineena =)

    Toivottavasti löydätte teidän perheelle sopivan ratkaisun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos katja kommentistasi, se laittoi ajattelemaan. On totta, että kotona viihtyminen on itsestä kiinni ja omasta asenteesta. Mutta vaatii erittäin paljon viitseliäisyyttä, että jaksaa tuollaista lapsille järjestää, siis jatkuvaa aktiviteettiä.

      Kiitos vielä.

      Poista
  38. Heippa Johanna :) Meillä on 6- ja 3½-vuotiaat muksut, nyt sitten viime vuonna päätimme että kolmas saa tulla jos on tullakseen...Tärppäsikin jonkin ajan päästä ja saimme np-ultrassa tietää että saimmekin toisen vauvan kaupan päälle eli kaksoset. Niinkään lapsimäärä ei kauhistuta vaan arki kahden pienen kanssa. Toivottavasti ovat edes suht terveitä <3

    Itse sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen kuusi vuotta sitten, vihasin olla kotona ja lapseen sidottuna vaikka samalla rakastinkin lastani yli kaiken. Ja olin todella yksinäinen. En muista kunnolla mitään esikon ensimmäisestä vuodesta. Ja tietenkään kukaan ei huomannut enkä minäkään vasta kun pitkän ajan päästä tajusin itse eläneeni kuin sumussa tuon vuoden. (Olimme siis ensimmäinen perhe kaveripiirissämme joka sai lapsen, ja puolisoni kävi töissä omassa firmassa joten olin aika yksin.)

    Toisaalta tuota masennus-peikkoa olen pelännyt myös toisen lapsemme syntymän jälkeen mutta turhaan tukiverkkojen (ihana anoppi<3) toimiessa paremmin täällä kuin entisessä asuinpaikassamme. Ja toivon tukiverkkojen toimivan edelleenkin kaksosten syntymän jälkeen :)

    Kotiäityidessä on ihaninta päivittäin seurata lasten kasvua ja kehitystä, jokaiseen päivään on lisätty ripus oivallusta ja oppimista - niin äidillä kuin lapsillakin! Lapset kuitenkin kasvavat niin nopeasti, moni asia menee ohi jos on vaan koko ajan töissä. Meillä mies on ollut koti-isinä nyt kun mie olen ollut työelämässä -09 syksystä lähtien, ja mies kokee kaiken ihanan lasten kanssa enempi kuin mies *kade*.

    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masennus on varmasti sellainen ehkä hieman salattu puheenaihe yleensä, hienoa, että uskallat kertoa siitä. Minulla ei todettu masennusta ekan lapsen kohdalla, tai no en minä koskaan mielialoistani kenellekään puhunut, mutta en näin jälkeen päin katsottuna ollut oma itseni. Masennusta, ehkä liikaa hävetään tai ainakin itse koen asian niin,

      Hienoa, että teillä isä on vuorostaan siirtynyt "kotiäidiksi". Meidänkin iskä olisi super hyvä koti-"äiti" ja sen olen hänelle useasti sanonutkin. Hän nauttii kotona olemisesta ja on meillä se joka on pullantuoksuinen , siis hän leipoo :)

      Poista
  39. Mielenkiintoinen aihe!
    Mielestäni sopiva lapsilukumäärä on yksilöllistä!Oikeaa vastausta ei ole.Mikä sopii toiselle,ei tule kuuloonkaan toiselle.
    Itse olen vanhempieni ainoa lapsi.Koko lapsuuteni ja myös aikuisiällä olen kaivannut sisarusta rinnalleni.Niimpä oli päivänselvää,että itse haluan ainakin kaksi lasta.Sainkin pojan ja tytön pienellä ikäerolla.Muutaman vuoden päästä halusimmekin vielä yhden lapsen ja saimme iltatähtemme,tytön.
    Lapsilukumme oli täynnä.
    Vuodet vierivät niin nopeaa,että kohta saakin jo lapsenlapsia alkaa odottamaan.. :))

    VastaaPoista
  40. Niin,piti vielä lisätä että nuorimman kanssa kotona viettämäni kolme vuotta olivat elämäni parasta aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika kommentistasi. Onko lapsiluku ehdottomasti täynnä? Vai vieläkö olisi haaveissa?

      Miten sait ajan kulumaan ollessasi kotona?

      Poista
  41. Neilikan tavoin sanon että voi kun lapsiluvun saisikin päättää itse. Nythän meillä toki on niin onnellinen tilanne että toinen on tulossa, mutta ikäeroksi tulee 6 vuotta kun olisin toivonut sen olevan 2-3 vuotta. (toisaalta minulla on siskoihini 4 ja 9 vuoden ikäerot ja molempien kanssa läheisiä ollaan) Minulla itselläni on siis 2 siskoa, miehellä veli, ja itse koen että sisarukset ovat niin suuri rikkaus, että sen haluan lapsellenikin suoda. Mutta ei se toki ole ainut syy ollut siihen että toinenkin haluttiin. Aiemmin haaveilin "suurperheestä" eli vähintään kolmesta lapsesta. Tässä toista odotellessa (siis odottaessa sitä että saataisiin edes se plussa) olen ajatellut että kun tulisi "edes" se toinen. Samaan rumbaan en enää lähtisi kuin tätä toista "tehdessä", joten eiköhän kaksi ole sitten se meidän "sopiva" lapsiluku. Ja olen todella onnellinen, että olemme jo saaneet yhden, toivottavasti vielä tämän toisenkin syliimme. Lapset eivät todellakaan ole itsestäänselvyys.

    Toivottavasti sinä (te) löydät(te) sopivan ratkaisun perheellenne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että pian saisitte plussa <3 Silloin kun vauva odotuttaa, sitä välillä iskee epätoivo. Ympärillä olevien kavereiden plussa uutiset eivät tunnu hyviltä jne.. Sinulla on Lauta hieno asenne, kiitos paljon kommentistasi.

      Poista
    2. Kirjoitin vissiin vähän sekavasti, tai siis nyt se plussa on viimein saatu ja odotellaan ihan oikeesti vauvaa. :) Mutta kiitos! :)

      Poista
  42. Meille yhteisesti sovittu hyvältä tuntuva lapsimäärä on kolme: sopivasti touhua ja tohinaa, mutta vielä aikaa huomioida yksilöinäkin. Olemme molemmat nelilapsisesta perheestä, joten neljäskään lapsi ei ihan lopullisesti ole poissuljettu. Koska itsellämme on sisaruksia, niitä haluaa myös omille lapsille.

    Ensimmäisen lapsen kanssa oli kotiäitinä todella tylsää ja meninkin heti töihin. Kahden kanssa aika kuluu mukavasti (kolmas syntyy 2kk kuluttua). Olen silti kaivannut jonkin oman jutun lasten kanssa olemisen vastapainoksi, minun tapauksessani se on ollut opiskelu avoimessa yliopistossa. Muuten viihdyn kyllä kotona, koska varsinkin toisen lapsen syntymän jälkeen jotenkin paremmin tajusin, miten lyhyt vaihe tämä pikkulapsiaika oikeasti on.
    Kolmannenkin synnyttyä aion olla kotona 1-2 vuotta vielä, opiskellen samalla. Kotiäitiydessä viehättää sen hauskuus: lapsilla on älyvapaita, hassuja juttuja ja aika menee nopeasti. Aikansa kutakin! Loppuikääni en taatusti kotona viihdy mutta just nyt tämä on ihan parasta!

    Minusta yksilapsisuus ei silti ole mitenkään väärin: tärkeintä on, että teette niinkuin teistä hyvältä tuntuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin olen miettinyt, että kahden kanssa aika voisi kulua paremmin kun isommasta lapsesta olisi jo itsellekin " seuraa" .

      Kiitos KOmmentistasi

      Poista
  43. Me olemme haaveilleet kolmesta tai neljästä lapsesta. Kahden ensimmäisen lapsen ikäero on 2 v 4 kk, joka on mun mielestä tosi sopiva. Nyt ollaankin puntaroitu, että pitäisikö alkaa yrittämään kolmatta nyt vai odotammeko useamman vuoden. Toisaalta ois kiva että tekis lapset putkeen, toisaalta haluaisin olla välillä työelämässä -puolensa kullakin.

    Sekä minulla että puolisollani on useampi sisarus, joten tuntui luonnolliselta että mekin teemme (tai ainakin yritämme) useamman lapsen. Lapsimäärä on siis ollut yhteinen haave.

    Minulla oli sama kokemus esikoisen aikana kotiäitiydestä -todellisuus ei vastannut kuvitelmiani ja äitinä olo oli rankkaa. Silloin kaipasin muiden ihmisten seuraa ja tunsin itseni todella yksinäiseksi. Mutta nyt toisen lapsen kohdalla olen nauttinut kotiäitiydestä suuresti! ♥ Yksi iso ero on se, että isommasta lapsesta on jo seuraa (ja välillä apuakin) ja on joku, jonka kanssa jutella. Kotiäitiydessä ihaninta on kiireettömyys ja tietysti lasten kanssa oleminen. En voisi kuvitellakaan meneväni vielä vähään aikaan töihin (nuorimmainen nyt 10 kk), vaikka raha onkin välillä tiukilla.

    Välillä kaipaan takaisin työelämään sosiaalisten kontaktien vuoksi, mutta ainakin vielä nautin tästä suunnattomasti! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen just samalla tavalla, että nyt isommasta lapsesta voisi olla seuraa minulle ja sen kanssa vois jutella :) Hienoa, että teillä lapsimäärä on yhteinen haave.

      Kiitos Heli paljon kommentistasi.

      Poista
  44. Itse olen miettinyt kolmea tai ehkä jopa neljää...Joskus kyllä tuntuu, että nämä kaksi riehujaa riittää :D Varsinkin niinä päivinä, kun äitiä koetellaan Turkkilaisella tempperamentilla. Kotiäitiydessä on se hyvä puoli, että saa olla lastensa kanssa ja katsoa heidän kasvavan ja oppivan uutta. Huono puoli on sitten taas se, että joskus juuri niinä tempperamenttisina päivinä tekisi mieli juosta mahdollisimman kauas, mahdollisesti keskelle metsää huutamaan :) Kuitenkin itse olen iloinen siitä, että olen ollut vanhempaa poikaa vastassa, kun koulusta palaa-itse sain palata tyhjään kotiin joka päivä, kun isäni oli töissä joskus jopa 24h. Jotenkin kummasti sitä haluaa tarjota lapsilleen sitä, mitä itsellään ei ollut ja muuttaa niitä tiettyjä juttuja, jotka on kokenut omien vanhempien tehneen väärin. Mä lopetan ennekuin kirjoitan romaanin ja lähden tarinassa harhailemaan ihan jonnekin pusikkoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskasti sanottu; joskus tekisi mieli juosta metsään, siltä minustakin on joskus tuntunut. Tuo on totta, että lapsesta on varmasti ihana palata kotiin kun siellä on vastassa joku. Muistan kun itse olin pieni /koulussa, minua vastassa oli aina mummo, joka siis asui samassa pihapiirissä meidän kanssa ja oli todella hienoa kun ei tarvinnut yksin olla kotona.

      Poista
  45. Kiva postaus! Anoppini on ainut lapsi ja koki todella rankkana vanhempiensa hoitamisen ainokaisena. (molemmilla tuli alzheimer vuorollaan)
    Silti minusta lapsimäärän pitää perustua vanhempien haluun ja sen pitää olla tavalla tai toisella yhdessä päätetty. Mielestäni on kohtuutonta odottaa naiselta kotona oloa vauvan kanssa (ja raskautta ja synnytystä), mikäli se on hänelle vastenmielistä.
    Kuitenkin tuollaisesta 4-5-vuotiaasta on jo hurjasti seuraa äidille ja apuakin vauvan hoidossa. Äiti pääsee rauhassa suihkuun, kun isompi voi vahtia lasta ja vanhempien kahdenkeskinenkin aika on suurempi, esim. saunoa voi kahdestaankin pikkuhetken. ;)
    Onnea mietintöihin! Asioilla on tapana ratketa ihan kummallisilla tavoilla, kun niille antaa aikaa.

    VastaaPoista
  46. Meillä on viisi lasta ja kuudes tulossa. Itse olen ollut ainokainen enkä kyllä ole koskaan sisaruksia kaivannut. Että molempi parempi.
    Itse asiassa mulla on välillä vähän huono omatunto että olen omaa itsekkyyttäni halunnut monta lasta kun toisaalta jokaisen lapsen oikeus olisi olla se ainokainenkin.

    VastaaPoista
  47. Meille on ensimmäinen lapsi tulossa ja vaikeasta raskaudestani huolimatta haluan kyllä vähintään 3 lasta (kuten myös mieheni)...Itse olen 4 lapsisesta perheestä ja olen sen kokenut aina hyväksi määräksi (kyllä mulle 4 lastakin sopisi :)) Omassa kodissani meidän sisarusten ikäerot olivat suuria, mutta kaikesta huolimatta olemme olleet aina todella läheisiä koko sisarusparvi. Ystäväni, joka on perheensä ainut lapsi, on aina ollut asiasta hyvin katkera. Hän on aina halunnut itselleen sisaruksia ja harmittelee, ettei ole yhtään saanut. Hän itse on tehnytkin sen vuoksi tähän mennessä jo kaksi lasta, ettei heidän tarvitse olla kateellisia ja katkeria kavereille, joilla on sisaruksia. Itse siis suosittelen, että lapsia olisi enemmän kuin yksi.

    VastaaPoista
  48. Meille on ensimmäinen lapsi tulossa ja vaikeasta raskaudestani huolimatta haluan kyllä vähintään 3 lasta (kuten myös mieheni)...Itse olen 4 lapsisesta perheestä ja olen sen kokenut aina hyväksi määräksi (kyllä mulle 4 lastakin sopisi :)) Omassa kodissani meidän sisarusten ikäerot olivat suuria, mutta kaikesta huolimatta olemme olleet aina todella läheisiä koko sisarusparvi. Ystäväni, joka on perheensä ainut lapsi, on aina ollut asiasta hyvin katkera. Hän on aina halunnut itselleen sisaruksia ja harmittelee, ettei ole yhtään saanut. Hän itse on tehnytkin sen vuoksi tähän mennessä jo kaksi lasta, ettei heidän tarvitse olla kateellisia ja katkeria kavereille, joilla on sisaruksia. Itse siis suosittelen, että lapsia olisi enemmän kuin yksi.

    VastaaPoista
  49. Hei, itselläni on vain yksi lapsi, samoin avopuolisollani. Enemmänkin olisi saanut tulla, mutta aina se vaan ei käy niin. Keskenmenoja on ollut monia:(
    Itsekin olen ainoa lapsi, sillä sisarpuoleni kuoli alta vuoden ikäisenä.
    Olisin toivonut, että minulla olisi sisaruksia, mutta näin on pärjättävä. Joskus kadehdin miestäni, heitä kun on viisi ja kaikki elossa. Melkein päivittäin päivittävät kuulumiset puhelimitse ja kaikilla on lämpimät välit keskenään:)
    Äitini on onneksi vielä elossa, mutta hänellä ei ole muita sukulaisia, kuin poikani ja minä.
    Olen iloinen,että pojallani on sisarpuoli ja hyvät välit mieheni tyttäreen.
    Sitä olen kauhulla ajatellut,että jos ainokaisella sattuisi jotain, miten itse selviäisi elämässä eteenpäin.
    Tietysti täytyy olla tyytyväinen, että on ainakin yksi lapsi, sillä
    kaikilla ei ole siihenkään mahdollisuutta.

    Mielenkiintoisen asian otit esille, Kiitos!

    VastaaPoista
  50. Meillä on yksi lapsi, poika 5 kk. Meillä on ollut alusta asti yhteisenä ajatuksena, että hän on ainokaisemme. Me haluamme antaa hänelle kaiken sen, mikä hänelle kuuluu ja mitä haluamme antaa. Olemme leikitelleet ajatuksella, että sitten kun hän aloittaa koulun, voisimme harkita toista lasta - mutta sitten olemme molemmat jo niin pitkällä neljääkymppiä menossa, että ikä tulee vastaan. Kavereita lapsemme saa kerhoista, ystävien lapsista ja myöhemmin hoidosta.

    Kotiäitiydestä olen nauttinut paljon, työvuosia kuitenkin ehti kertyä 36-vuotiaalle ensisynnyttäjälle ihan mukavasti. Jään kotiin, kunnes poikamme on 2-vuotias, sitten palaan töihin - osa-aikaisesti on toiveeni. Talolaina kuitenkin sanelee joitakin reunaehtoja, mutta katsellaan rauhassa - onhan tässä vielä 1,5 vuotta aikaa pohtia ja järjestellä asioita.

    VastaaPoista
  51. Meillä on neljä lasta, joista ensimmäinen asustaa taivaan kodissa. Hänen jälkeensä saimme kolme likkalasta lisää ja olemme heistä niin onnellisia. Enemmänkin lapsia olisi, jos ikä ja terveysongelmat eivät olisi estäneet. Minusta aikuiselle ja miksei lapsellekin mukava asia on useampi lapsi. Yhden lapsen kanssa saisi/joutuisi leikkimään itsensä tainnoksiin, nyt heistä on toisilleen aina seuraa ja turvaakin, myös aikuisena. Sisarussuhde on elämän pisin ihmissuhde ja sellaisena tosi arvokas.

    VastaaPoista
  52. Olet jo saanut niin monta tarinaa että varmasti myös kaikki minun kokemukseni ja näkemykseni löytyvät noista kommenteista (ehkä). Mutta, mietin tätä sinun pohdintaa ajatellessani... Jos ajattelet itseäsi vaikka kymmenen vuoden päähän, harmittaisiko tai kaduttaisiko sinua jos et olisi yrittänyt tai saanut toista lasta?

    Niin ja se kotiäitiys, rankkaa ja palkitsevaa. Ensimmäisen kanssa lähdin itkien töihin kun lapsi oli 10 kk, sillä olihan se kotona oleminen todella raskasta (?!) ja toisaalta tuntui kamalalta viedä lasta hoitoon. Nyt kun toinen lapsi on 10 kk, tuntuu etten voisi ajatellakaan hoitoon viemistä vielä. Onhan se haastavaa tämä kotielämä, mutta on se vaan niin paljon helpompaa nyt toisella kertaa. Ehkä sitä ei ole ihan shokissa enää kaikesta ja tajuaa ettei se tosiaan ole pelkkää nautintoa olla kotona, niin osaa sitten nauttiakin siitä eri tavalla? Niin ja älkää ymmärtäkö väärin, vaikka sanon ettei kaikki ole nautintoa niin rakastan lapsiani yli kaiken enkä vaihtaisi sekuntiakaan pois!

    VastaaPoista
  53. Mulla on kaksi lasta, 2v ikäerolla (ero olisi pienempi jos luoja olisi auttanut enemmän tekohommissa ;)) Mulla on aina ollut jotenkin sellanen tunne, että ikinä en tee vain yhtä lasta. Jotenkin tuntuu, että lapsi jää niin paljosta kuitenkin paitsi (sisaruksen tuoma turva, kaveruus, onni sisaruksesta, leikkikamu..) näitä tärkeitä suhteita (sisaruksien kautta)ei lapsi tule koskaan saamaan kavereista.! Meillä lapset touhuaa yhdessä paljon, jakavat kaiken ja itsellä on huomattavasti helpompaa kahden kuin yhden kanssa. Yhden kanssa en koskaan osannut tehdä yhtään mitään, kun toinen tuli heistä oli toisilleen (lapsen tasolla) kaveria. Haaveissa on aina ollut useampi lapsi, mutta luoja ei ole suonut enempää, ehkä joskus vielä. Ehkä olen "outo", mutten vieläkään ole vienyt lapsiani päiväkotiin, teen töitä (kuitenkin) perhepäivähoitajana, jotta saan olla omien lasteni kanssa mahdollisimma paljon! Olen nähnyt päiväkodin arjen .. (ei ikinä lapsia sinne hullun myllyyn). En vain pystyisi heitä jättämään sinne, voiko siellä riittää lapselle yksilöllistä huomioita?.. (ei oo tarkotus morkata ketään!)

    VastaaPoista
  54. Nyt ei onnistunut yksilöity vastaaminen niin joudun vastaamaan tänne alas:

    Pikkuviuhti: Totta, lapsiluvun täytyy tulla molempien vanhempien toiveesta, ei suinkaan niin, että kukaan tai mikään muu sanelisi lapsiluvun määrää. Ajatus, mitä itse tällä hain oli se, että mitä perhe tavallaan tuntee jos vain toinen puoliso haluaa lisää lapsia. Tällaisia kommentteja on tullut hyvin vähän, muutaman tällaisen olen sähköpostilla saanut ja olen ihmeissäni siitä, kuinka vähän ko. vastauksia on tullut. Mutta ehkä suurin osa pariskunnasta on samoilla linjoilla :D Ja totta on se, että 5 vuotias on jo hyväkin apuri arjessa. Kiitos paljon kommentistasi.

    M: Mielenkiintoinen näkökulma. Tosin itse en ajattele noin. Olen sitä mieltä, että jokaisella on oikeus lapsiin ja tehdä niitä niin paljon kuin luoja suo jos siis molemmat vanhemmat sitä haluaa. Miten jaksat arjen pyörittämisen suurperheellisenä?

    Mehiläinen: kiitos kun jaoit ajatuksesi. Itsekin olen useamman lapsen kannalla tai ainakin toivoisin useampaa lasta.

    Hanne: Tiedän tunteen. Ensimmäinen odotutti meillä kaksi vuotta, joka kuukausi joutui pettymään yhä uudelleen ja uudelleen. Kiitos Hanne kommentista.,

    Saska: Mukava kuulla, että viihdyt kotona. Kuinka kulutatte aikaa, käyttekö kerhoissa tai vastaavissa?

    Piki: olet oikeassa, yhden lapsen kanssa joutuu leikkimään itsensä tainnoksiin :D Koettu ja nähty meilläkin :D

    Tiina: sinulla on samat tuntemukset kuin minulla oli. Podin huonoa omaa tuntoa kun menin töihin lapsen ollessa vuoden, mutta koin tavallaan myös helpotusta päästessäni pois siitä kotirumpasta. meillä sattui niin onnekas tilanne, että minun äiti tuli hoitamaan tyttöämme meille kotiin, joten se helpotti osaksi omaa tuntoani.

    Nipsu: Niin hyvät ja huonot puolet on molemmissa siis päiväkoti / perhepäivähoito. Meillä tyttö on ollut molemmissa... Aina ennen lapsen syntymää ja synnyttyä olin vahvasti sitä mieltä että alle 3 vuotiaan paikka on ehdottomasti perhepäivähoito. Mutta huonot kokemukset / passiivinen hoitaja, ehkä ammatitaidon puute... listaa voisi jatkaa vielä saivat kokemukseni perhepäivähoidon suhteen täysin uudenlaisen käänteen. Jokaikinen päivä kun tyttäreni aamulla perhepäivähoitoon vietiin , sain töissä miettiä, mitenhän siellä menee ( en ala perustela tätä sen enempää...) Se oli raskasta aikaa, käydä töissä ja murehtia. Sen jälkeen päätin, että perhepäivähoidosta on tyttäreni saatava pois ja onneksi saimmekin päiväkotipaikan. Eli nykyään olen sitä mieltä, että päiväkoti on minun tyttärelleni paras paikka, vaikka tiedän heidän kiireet jne...

    En siis tarkoita etteikö perhepäivähoitajat olisi muutoin ok vaihtoehtoja, mutta meidän kohdalla se osoittautui täysin epäonnistuneeksi ja tämän kommentin kirjoitan siis ainoastaan tämän oman kokemuksen perusteella.

    Kiitos Nipsu mahdottomasti kommentistasi.

    VastaaPoista
  55. Hei! Oli pakko kirjoittaa kommentti, koska tämä on aihe, josta olemme paljon puhuneet ystävieni kanssa. Tiesin aina, että haluan lapsia, en mitään suurperhettä mutta.. Kävikin niin mukavasti, että saimme pojan ja myöhemmin hänelle pikkusiskon. On heidän touhuja ja leikkejä kiva seurata. Itse olen sitä mieltä, että sisarus tulee olla, vaikka välillä tappelevatkin :) Olen kiitollinen näistä kahdesta, he riittävät meille.
    Mukavaa kevään jatkoa teille!
    Anu

    VastaaPoista
  56. Ajattelin kommentoida tähän. =) meillä on tällä hetkellä 1 lapsi, 2-vuotias tyttö. Koen, että haluaisin/haluaisimme toisenkin lapsen, mutta mun terveys ei oikein tällä hetkellä ainakaan anna periksi, että toisen lapsen "hankkisi". Tosi harmi sinänsä, olisi ihana olla vielä kerran raskaana ja saada tytölle sisarus.. Mutta pitää katsoa, jos parin vuoden päästä! Toivossa on hyvä elää.=) Tykkäsin kyllä olla tytön kanssa kotona ja haikein mielin vein hänet hoitoon, kun aloitin muutama kk sitten työt.

    VastaaPoista
  57. Pakko kommentoida tähän, vaikkei minulla vielä olekaan lapsia. Olen ainut lapsi ja joka joulu ja syntymäpäivä toivoin, että saisin sisaruksen. Edelleenkin, vaikka ikää on reippaasti yli 20v, toivoisin, että minulla olisi sisko tai veli. Olen päättänyt, että jos ja kun minulla ja miehelläni on joskus (kunhan opinnot ovat hieman paremmassa vaiheessa kuin nyt) lapsia, niitä on oltava vähintään kaksi. En halua lapselleni samaa "kohtaloa" kuin itselleni. Ei sillä, enhän minä yksinäinen ole ollut, mutta ei äidin/isän/kavereden seura ole sama kuin sisaruksen.

    En ymmärrä, kun monet ovat kateellisia minulle siitä, että olen ainokainen. "Noku sit saa kaiken mitä haluaa!" Not! En saanut, jos jotain halusi, niin äiti ja isä ostivat sen mikäli kokivat asian tarpeelliseksi ja jos olin oikeasti asiani hyvin perustelut. En mä ole koskaan saanut sen enempää kuin kaverinikaan. Rajat ovat olleet tiukemmat kuin monilla kavereillani.

    Mieheni, joka on ollut 10 vuotta ainoa lapsi ei voi ymmärtää mikä minua sisarusten puutteessa ärsyttää. Hänen mielestään olisi mahtavaa olla edelleen ainut lapsi. Toisaalta ymmärrän häntä, ei 10 vuotta nuoremmasta veljestä hirveästi ole ollut iloa (=leikkikaveria), mutta silti minusta olisi mahtavaa, jos vaikkapa saisin sisaruksen nyt (not gonna hapen, äiti täytti juuri 52v). Joskus toivoin (ennen mieheni tapaamista), että tulevalla miehelläni edes olisi monta sisarusta, että olisin joskus osa isoa perhettä. Mutta ei, miehelläni on tosiaan vain yksi veli, johon minulla on ikäeroa 4 vuotta ja joka ei ole puhunut minulle meidän 5 seurusteluvuoden jälkeen kuin yhden käden sormilla laskettavan määrän verran (no, ei se puhu edes veljelleen, ettei sen puoleen) :/

    VastaaPoista
  58. Hei! Monta kuukautta on tästä postauksestasi, mutta ajattelin vielä jakaa omat mietteeni 'oikeasta' lapsiluvusta. Sehän on tietysti jokaisen päätettävissä, mikä on se heille oikea lapsiluku, meillä se oli kaksi. En ole koskaan halunnut montaa lasta, mutta kuitenkin yksi oli liian vähän. Ikäero pojillani kolme vuotta, mikä sekin on mielestäni todella hyvä - kun vanhempi jo ymmärtää miksi äiti ei voikaan koko aikaa leikkiä ja touhata. Molemmille on riittänyt hyvin kahdenkeskeistä aikaa. Aika kotona (10kk molempien kanssa) oli jokseenkin raskas ja pitkästyttävä, mutta jälkikäteen ajateltuna meni siltikin liian nopeasti. Sain ensimmäiseni melko nuorena - olin juuri täyttänyt 21 - ja nyt lähempänä kolmeakymmentä olen varma että oli myös oikea päätös. Uuden ammatin opiskelut alkavat olla loppusuoralla ja ehdin vielä hyvin mukaan työelämään ja antamaan osaani perheemme talouteen. Itselläni on kolme vanhempaa sisarusta, mutta itse en ikinä jaksaisi sellaista määrää lapsia. Ihailen kyllä äitiäni joka selvisi meidän neljän kanssa yksin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös