Ihanan kesäinen viikonloppu takana. Ulkona tuli oltua flunssasta huolimatta, eihän sitä tällaisilla ilmoilla sisällä kehtaa olla. Paljon istutuksia on pihalle saatu laitettua, suurimmaksi osaksi tällä kertaa laitettiin puita ja pensaita, muutaman kesäkukankin istutin ruukkuihin.


Koristeomenapuun kukat lumosivat minut puutarhalla ja oli aivan pakko hankkia pari omenapuuta koristamaan omaa pihamaata.



 Täydellisen upea kukka minun makuun.



Verenpisaran istutin ruukkuun, samoja sävyjä löytyy kuin pihan puista. Tänä kesänä meillä taitaa olla hyvin vaaleanpunainen-lila voittoinen puutarha.


Ja huomenna taas arki koittaa. Olisi ihanaa aloittaa jo loma, mutta vielä pitää muutama kuukausi odotella.

10 kommenttia

  1. Teidän kuisti näyttää kyllä todella kauniilta! Ja pikaista paranemista! :o)

    VastaaPoista
  2. Mistä sinä muuten ostat kesäkukat? Minä ostan Kempeleen Iso- Seppälän puutarhalta - sieltä saa niin mahtavat kukat, mutta sinne pitää vartavasten mutkata : /

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milloin mistäkin, yleensä Limingan puutarhalta tai multasormesta.

      Poista
  3. Aivan hurmaavia kuvia, Johanna! Tuo ensimmäinen kuva on aivan lumoava, olet saanut aivan hurjasti kaunista aikaan puutarhassa ja verannalla! Tykkään kovin kaikista postauksistasi, mutta erityisesti näistä puutarha-aiheisista. Kaunista viikkoa Sinulle, ja parane pian flunssasta!

    terveisin JohannaMaria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 Mukavaa viikkoa myös sinulle ja kiva kun viihdyt puutarha postausten parissa. Kommenteista päätellen hyvin harva näyttää viihtyvän

      Poista
  4. Ihanan värisiä omenapuun kukkia ja tuo verenpisara... pitäisi varmaan itsekin käydä ostamassa :) - Todellakin kaunista, mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verenpisarat on ihania :) Täällä oli tarjouksessa ne niin täytyi heti hamstrata :D

      Poista
  5. Heips Johanna!
    Kyllä tämä teitin koti on kaunis ja pihakin jo ihanan kesäinen! Ja noi koristeomenapuut on kyllä tosi nätit! Jos oikein muistan, niin mun omat isovanhemmat on kyl tehnyt niistä ompuista hilloakin vaikka onkin "koristeomenapuu"..?! Ja muistaakseni hillo oli vielä toooosi hyvää :) (PS. Mä kirjoitinkin sulle fb:n kautta ja nyt keksin kuinka pääsen tänne kommentoimaankin sun ihanuuksia :)! Itse olen ylöjärveläinen 28v, kahden ihanan tytön äiti, yhden miehen vaimo ja kuten jo fb:ssa kirjoitin, niin myös jollain tasolla sisustukseen hurahtanut!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mervi. Mukava kun olet löytänyt blogiini :) Minäki uskon, että ainakin hilloa niistä pystyy tekemään ja voihan niitä syödä niinkin ovat vaan ilmeisesti aika kirpeitä :) Sisustaminen on mukavaa, siihen kannattaakin hurahtaa :D

      Poista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös