Meidän astiat ja astiasto pohdintaa

Vuosien saatossa on tullut kerättyä jos jonkin sävyisiä astioita, vähän on menty sillä fiilis ajattelulla, että mikä milloinkin on ollut se oman kodin kausi väri, kalliiksihan tällaiset hairahdukset on tulleet. 


Turkoosin sävy oli kova juttu jossain vaiheessa ja ilman muuta oli hankittava turkooseja Arabian lautasiakin, onneksi se keräily jäi pelkkiin lautasiin. Tosin nämä turkoosit lautaset on meillä kovassa käytössä, koska niiden koko on ihanteellinen ruokalautaseksi.  


En voi paheilleni mitään, että astiat tosiaankin on minun heikkous, näitä taika sarjan suuria kupposia on kertynyt myös kaappeihin ja näistä tykkään edelleen ihan mahdottoman paljon. Mielessä on ollut, että hankkisin näitä myös kahvikuppeja, mutta vielä olen ainakin malttanut mieleni.  


Jälkkäripuolella suosin nykyään kastehelmeä ja kastehelmi sarjaa haluaisin kerätä myös sitä ns. leipälautaskokoa.  


Ja tää oliivinvihreä kausi tais olla 2003 vuonna melko kova juttu ainakin meillä. Näissäkin kiinnostus lopahti melko nopeasti, joten saaliiksi jäi vain 11 kahvikuppia, jotka alkuviikosta myinkin pois. 


Joskus aikoinaan vanhempani ostivat minulle ja miehelleni ensimmäisen täydellisen astiaston, johon kuuluu, lautaset, kahvikupit ja asetit, kermakot, sokerikot, paistoastiat jne. siis sellaisen täydellisen jossa on kaikki osat. Sain itse silloin 2000-luvulla valita haluamani sävyn ja jostain syystä päädyin harmaaseen ja kieltämättä, tykkään tästä edelleen.


Niin ja sitten nää muumit, osa käytössä ja osa ylähyllyllä. Näistä tulee juotua kahvia, tuntuu, että aamulla ei osaa kahviakaan juoda jos se ei ole tarjoiltuna muumimukista. Ovat siis ns. meidän arkikäyttökuppeja.  


Viimeakoina olen kuitenkin pohtinut, että harmaan lisäksi kaipaisin täydellisen valkoisen astiaston ja ehkä luonnollisin valinta olisi teeman valkoinen. Se sointuisi hyvin harmaan kanssa yhteen ja niitä voisi yhdistelläkin tarpeen tullen. 

514982e9c98c7ec610000012.jpg 

Lisäksi tahtoisin täydentää kastehelmi kokoelmaa näillä lautasilla, näitä voisi käyttää esim. teeman kanssa kakkulautasina vaikkapa vaan vaihtelun vuoksi.  

51498326c98c7efc0e000019.jpg 

Astia pohdinnat on kyllä hankalia, paljon on ihania astioita, mitä mieli tekisi hankkia, mutta tiedostan, että erilaisten astiastojen hankkiminen ei ole järkevää ja viehän ne äärettömän suuren tilan kaapeista. Onko teillä astiastoa, jota olette vasta vanhemmalla iällä alkaneet keräämään, vai löytyykö astiakkaapeistanne edelleen se nuoruusiällä hankittu astiasto?


Ei kommentteja

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös