Iso ripaus tunnelmaa

Kodin 1:n kuvapankkiin oli ilmestynyt jälleen todella inspiraatiota herättäviä kuvia, joten en millään malttanut olla jakamatta näitä kuvia tänne blogiinkin. Anno sarja on tehnyt ihan mielettömän harppauksen luodessaan ihan uuden suunnan Anno mallistoon. Uskomattoman kauniita tuotteita, jos minulla olisi mahdollisuus laittaa enemmän rahaa sisustukseen, hankkisin kyllä enemmänkin kyseisen sarjan tuotteita. Mutta pieninä ripauksina, silloin tällöin hankittuna, ei kukkarokaan kärsi kertarytinällä kovaa kolausta. 
Nämä alla olevat Anno sarjan vuodevaatteet näyttävät todella ihanilta, ajattelinkin, että jos jouluksi hankkisi uutukaiset pussilakanat, vähän niinkuin ennakkolahjaksi itselle.
Alla olevaa kuvaa katsellessa ei voi millään olla ajattelematta lähestyvää joulunaikaa, en tiedä miksi minulle tulee joulu niin vahvana esille tästä kuvasta, ehkäpä se on tuo kauranippu ikkunalaudalla ja punaisen sävyä huokuvat tekstiilit. Mutta kai nyt jo saa edes vähän alkaa suuntaamaan katseita joulunaikaan  ;) Saahan?
Mukavaa perjantai-iltaa. 

Kuvat: Kesko - kuvapankki

18 kommenttia

  1. Tervetuloa osallistumaan arvontaani, Johanna:)

    VastaaPoista
  2. Arvaappa kenen mieleen nämä kuvat oli :-) Aivan ihania! :-) Tosi kiva kun teit tälläisen postauksen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tooosi ihania :) tarttee varmaan itsellä kävästä katselemassa ja hypistelemässä kodin 1:ssä :)

      Poista
  3. Ihanat nuo lakanat!!! Ovatko pellavaa? joulupukille lähtee kirje :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun käsittääkseni ne on pellavaa :) itselläni ei olekaan koskaan ollut pellava lakanoita joten mielenkiinnolla jään odottelaamn joulua kun voin ostaa ne itselleni lahjaksi :)

      Poista
  4. Mulla on ainakin joulu pyörinyt mielessä viimeiset 2 viikkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, etten ole ainoa joka jo jo hivenen jouluilee :)

      Poista
  5. Saa... suunnata katseet siis joulunaikaan:) Ei ole yhtään liian aikaista.
    Ihania fiiliskuvia olit löytänyt... itse tykästyin tuohon "olet ihana" -tyynyyn. Olisikohan sitä joka aamu hyvällä tuulella, kun heräisi tuollaisen tyynyn kanssa:)

    Huomasin juuri, että olet liittynyt Indiedaysiin... ONNEA <3 Miten multa on tämä mennyt ihan ohi:)

    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo olet ihana tyyny on niin ihana , minäki tahon sellaisia pari, minulle ja miehelle ja pikku prinsessallemme :)

      Joo, liityin mukaan , en mää siitä ole paljon huudellutkaan, joten ei ihme että on mennyt ohi :)

      Poista
  6. Kaunista. Anno mallisto onkyllä todella kaunis ja paranee kokoajan. Ihanaa että joulu tulee - olen niin jouluihminen :)
    Mukavaa viikonloppua

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, anno mallisto paranee kokoajan :) ihana kuulla, että on muitakin jouluihmisiä , ei tarvitse vouhottaa joulua yksin täällä blogimaailmassa ;)

      Poista
  7. Ihanat nuo lakanat, pitää laittaa itsellekin ostoslistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D Ne näyttää niin kutsuvilta :)

      Poista
  8. Olipa kiva vinkki. Tuollaisia tahtoisin myös kotiini :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös