Kameran testausta ja lisäsalaman käyttö

Minulta on pyydetty postausta lainaamastani Canonin 70 D järjestelmäkamerasta. Saatuani testaukseen pari viikkoa sitten Canonin 70 D järkkärin, on tullut kuvattua suht monta ruutua testimielessä ja opetellessa. Minun oma kamerani on sekin Canonin, mallina 1000 D,  se vaatimattomin järkkäri mitä canonilta löytyy. Kyllähän se on taivahan tosi, että 1000 D ja 70D kameroista ei voi puhua samaan aikaan, samassa lauseessa, sen verran hulppealta uusi kamera vanhaan kameraani verrattuna tuntuu. Kuvat ovat äärettömän selkeitä, värit toistuvat muistikortille kirkkaina ja oikeastaan sen kummempia säätöjä kuvankäsittelyohjelmissa ei tarvitse tehdä, yleensä ainoastaan olen pienentänyt kuvan blogiin sopivaksi. 
Olen kuvannut kaikki alla olevat kuvat lisäsalamalla, tiedän, että moni bloggaaja vieroksuu lisäsalaman käyttöä ja yrittää vältellä sitä viimeiseen asti. Itselläni kuitenkin on suht kiireinen arki, josta johtuen blogipostauksien kuvat tulee otettua yleensä iltaisin, jolloin luonnonvaloa ei ole riittävästi, tästä syystä on pakko turvautua lisäsalamaan jos haluaa kuvista edes jollain tapaa kelvollisia.

En kuvaile oikeastaan koskaan varastoon esimerkiksi viikonloppuisin, tuntuu, että olen ihminen, joka elää hetkessä ja postauksetkin tulee tehtyä ns. sen hetkisestä tilanteesta. Yleensä siis kuvaan ja niillä juuri otetuilla kuvilla teen postauksen. Pitäisi varmaan kehittyä tällä saralla ja pyrkiä kuvaamaan varastoon, silloin voisi olla turvautumatta lisäsalamaan ja saisi kuvat luonnollisessa valossa otettua, mutta uskon, että ei minusta ole tällaiseen menettelyyn :) 

Tykästyin Canonin 70 D:ssä kameran asetuksiin ja kääntyvään näyttöön, kuvaaminen kääntyvän näytön kanssa antoi uusia näkökulmia kuvaukseen.Tällä kameralla kuvattaessa kuvaaminen ei tuntunut yhtään työläältä, päinvastoin, pitkästä aikaa kuvaaminen alkoi taas maistumaan ihanalta. Kamerasta löytyi paljon hyviä asetuksia manuaalipuolelta, niihin tulikin tutustuttua todella paljon. Tästä kamerasta löytyi myös älykäs automaattikuvaustoiminto, joka sekin oli äärimmäisen hyvä, mutta moni pitkään kuvausta harrastanut tietää, että automaattikuvauksella kuvaaminen on äärettömän tylsää, ainakin omasta mielestäni :)
Vaikka 70D kamera onkin huima parannus edelliseen kameraani nähden, päätyisin silti omassa päätöksessäni Canonin 600 D järjestelmäkameraan. 70 D:n ja 600 D:n kameroiden välinen ero on hyvin minimaalinen näin amatöörivalokuvaajan silmin katsottuna. Ainoastaan hinta on merkittävä ero. Mielestäni 600 D tarjoaa parhaan hinta-laatusuhteen ja siitä syystä oma valintani kallistuisi 600D:n puolelle. Uskon myös siihen, että objektiiveillä on huomattavan suuri merkitys kuvattaessa, joten halvemman rungon ostaminen puhuisi myös tämän osalta. 600D rungon perusputkella saa parhaimmillaan tarjouksesta 400 eurolla, joka on jo mielestäni suht kohtuullinen kustannus. Siihen kun vielä satsaisi kunnon objektiivin niin varmasti pääsisi pitkälle ja etenemään valokuvaus harrastuksessa. Itse haaveilen EF 35mm f/2 -objektiivistä, josta kerrotaan, että se olisi vielä valovoimaisempi kuin esim. bloggaajien suosima 50mm putki. Mene ja tiedä sitten todellisuudessa kun en ole itse päässyt vielä 35mm putkea testaamaan.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvä kamera ei takaa hyviä kuvia, vaan kuvaustaitoa pitää löytyä. Taitava kuvaaja saa aikaan vaikka kännykkäkameralla äärettömän kauniita ja upeita kuvia kun taas parhaimman mahdollisen järkkärin omistajan kuvat voivat olla ihan perusluokkaa. Valokuvausharrastuksessakin taitaa päteä sama asia kuin kaikissa muissakin harrastuksissa, että reenaamisella kehittyy ja mitä enemmän ruutuja kuvaat, sitä enemmän opit ja sitä parempia kuvia alkaa tipahtelemaan kameran muistikortille.

Itsestäni on ollut huikeaa seurata eri bloggaajien kehitystä valokuvaajina, edistys on ollut ja on huimaa. Itsekin olen alunpitäen, blogin alkuaikoina kuvannut ihan tavallisella pokkarilla, tietämättä yhtään mitään valokuvauksesta, saatikka kuvaustaidosta. Ajanmittaan olen itse opetellut eri opuksista kameroiden säädöistä ja kuvaamalla erilaisissa olosuhteissa olen saanut käyttökokemusta kuvaajana.Vieläkin on pitkä matka keskivertotasolle, mutta ajanmittaan sitä kehittyy. On ihanaa kun on tällainen valokuvausharrastus, joka on todella suuri intohimo. Välillä tämä intohimo valokuvausta kohtaan on hieman raastavaa tosin, kuljen joka paikassa miettien (aika useasti tosin tiedostamatta) , että miltähän tuokin kohta näyttäisi kameran etsimen läpi :)

Haluaisinkin nyt kysyä teiltä, että millaisen kameran sinä omistat? Onko valokuvaus sinulle intohimo, joka on vienyt sinut mennessään? Elätkö arjessakin niin, että pohdit useasti, miltä mikin edessäsi oleva asia näyttäisi kameran etsimen läpi? Onko lisäsalaman käyttö sinulle myrkkyä, vai käytätkö sitä aktiivisesti? Vai onko valokuvaus mielestäsi täyttä hölynpölyä? :D

Olisi mukava jos ottaisitte osaa keskusteluun, itselleni valokuvaus on tosiaan suuri intohimo ja olisi mukava löytää kohtalontovereita / mielipiteitä asiaan valokuvauksesta:)

25 kommenttia

  1. Kiitos kun kommentoit blogissani niin löysin tämän sinun blogisi, selasin jo blogiasi ja teillä on niin kaunista! Jään mielellään seuraamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) sinun blogisi on myös todella kiva :)

      Poista
  2. Valokuvaus on intohimoni, mutta olen siinä vielä melko surkea. Omistan Canon 500D:n perusputkella, mutta haaveilen ehottomasti juurikin kyseisestä blogiputkesta eli 50mm putkesta. Haaveilen myös jalustasta talven varalle, lisäsalaman käyttö tuntuis todella kaukaiselta ja en ole koskaan edes testannut. :D Valokuvauskurssi tekis myös todella terää, koska olen vain itse opetellut säätöjä jne, kuvaan eniten manuaaleilla asetuksilla. Paljon olis parannettavaa, vaikka ehkä oon pikkusen vuosien saatossa kehittynyt, mutta hurjan pitkä matka edes keskivertokuvaajaksi. Mutta uskon, että harjoitus tekee mestarin! :) Kivoja kuvia saa näköjään lisäsalamallakin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä mielessä 50 mm objektiivi on hyvä, että sen hinta on halpa, joten varmastikin monen kukkarolle sopiva objektiivi, jossa riittää valovoimaa. Muistelen, että Hobby Hallissakin oli se nyt tarjouksessa alle 100 euron hintaan. Jalusta on kyllä ehdoton talvisaikaan, jos kuvaa vähänkin sellaisella hetkellä, että luonnonvaloa ei juuri tupaan tulvi. Olen samoilla ajatuksilla kanssasi, että valokuvauskurssi olis todella kiva, sieltä saisi varmastikin paljon vinkkejä ja uutta tietoa. Mielestäni sinun ottamat kuvat blogissasi on hyviä, otat ilmeisesti aika paljon kuvia päivisin, ainakin valonmäärä useissa kuvissa on hyvä. Ei sitä lisäsalamaa kannatta pelätä, mielestäni se on kyllä ehdoton talvisin kun kuvaa, tai no jos on kotona päivisin kun valonmäärä on enimmillään niin silloin varmastikin pärjää ilman lisäsalamaa :) Lisäsalaman käyttö vaatii toki opettelua ja sitä ei hetkessä opi, itsellänikin on välillä hakusessa, että mihinhän se salamalaite pitikään nyt suunnata, mutta kokeilemalla sitä harjaantuu. Olen niin samaa mieltä, että valokuvauksessa harjoitus tekee mestarin :)

      Mukava kun otit kantaa asiaan, hienoa <3

      Poista
  3. Kiitos Johanna tästä mahtavasta postauksesta! <3 Tätä oli todella ilo lukea ja kirjoitit mielestäni tosi hyvin ja selkeästi asian :-)

    Itselläni on nyt puolisen vuotta ollut tuo 600D ja olen aivan taivaan tyytyväinen siihen :-) Piiiiitkään kuvasin pokkarilla joka oli kyllä hyvä ja olin siihen tyytyväinen mutta kun valokuvaus alkoi viedä mennessään niin pakko se oli järkkäriin siirtyä sitten :-) Ja kovasti tyytyväinen olen ollut. Kääntyvä näyttä on mielestäni ihan "ehdoton", itse en ainakaan ilman sitä pärjäisi! :-) Olen ihan aloittelija kuvaus asiassa vielä mutta kiinnostus ja halu oppia on kova! Ja kyllä hiljalleen tietyt jutut alkaakin loksahtaa kohdilleen.

    Valokuvaus on todella intohimo!! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinulla on 600 D kamera, mukava kuulla, minulla on mennyt ihan ohi aikoinaan sinun kamera hankinta :) Sama juttu, pokkari riitti aluksi ja olin varsin tyytyväinen, jossain vaiheessa se kuvaus alkoi kuitenkin kiinnostamaan enemmän ja enemmän. Se kääntyvä näyttö antaa kyllä enemmän mahdollisuuksia ja uusia kuvakulmia, itsekin tykkään siitä . Niinpä, valokuvauksessa se kuvaaminen tekee mestarin, kuten sanotaan :)

      Poista
    2. Keväällä tein postauksen kamerasta kun sen sain mieheltä lahjaksi :-) Eli ei mikään ihme että on mennyt ohi :-)

      Poista
  4. Ostin pari viikkoa sitten ekan järkkärin, Canonin 600D. Bloggauksen ansiosta olen ihan koukussa valokuvaukseen. Aikaisemmin kuvasin ihan tavallisella digikameralla Canon IXUS 970IS:lla. Kamera on ollut aina mukanani ja kuvia on tullut näpsittyä valtavasti. Kaikkeen kauniiseen ja kuvaukselliseen kiinnittää nykyään herkemmin huomionsa. Melko hyviä kuvia tuollakin kameralla on tullut, mutta nälkä kasvaa syödessä. Muutama parempi objektiivi on jossain vaiheessa hankittava, mutta taidan perehtyä ensin kunnolla uuteen kameraani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin lukeneeni sinun postauksen uudesta kamerasta, upeita kuvia olit saanut luonnosta otettua kamerallasi. Itsekin ajattelin, että olisi varmastikin syytä jossain vaiheessa päivittää muutama kunnon objektiivi käyttöön, niillä on kuitenkin niin suuri merkitys ja vaikutus kuviin :) Itsekin olen opetteluasteella ja säätöjen kanssa on toisinaan hakemista, kun tykkään kuvata enemmän manuaaliasetuksilla. Tsemppiä sinulle kuvaukseen <3

      Poista
  5. Halusin palata vielä tähän aiheeseen, ihanasti on putkahdellut tätä kamerapohdintaa nyt runsaamminkin täällä Blogistaniassa. :)

    Itse olen silmäni iskenyt Canonin IOS 600D -malliin, paljolti siitä lukemani sekä kuulemani perusteella. Vaihtoehtoisina kilpailijoina olisivat Olympuksen minijärkkärit, mutta 600D:stä on kuullut niin paljon hyvää, sekä livenä että blogimaailmasta. Järkkäriostos olisi ajankohtainen nyt, kun haluan sekä laajentaa harrastustani että kehittyä paremmaksi. Tässä mielestäni tulee seinä vastaan nykyisellä pokkarikuvauksella, vaikka aika hyvä pokkariksi onkin. Se ei kuitenkaan mahdollista laajemmin opettelua, ja tätä myöten parempia kuvia. Ensi kevään valokuvauskurssille ängen vaikka väkisin (tämän syksyn täyttyivät ennen kuin mahduin mukaan, niisk), joten ihan kiva olisi tutustua mahdolliseen uuteen kameraan jo vähän aikaisemmin. ;)

    Valokuvaus on intohimo, toisena sellaisena on piirtäminen ja maalaaminen. Miettiessäni kumman saan paremmin ujutettua arjen sekaan, kallistui vaaka sen valokuvauksen puolelle.

    Ps. Kauniita kuvia ihanasta kodistasi on ilo seurata! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen itse ehdottomasti 600D:tä. Se tarjoaa kyllä rahoilleen vastinetta ja sillä pärjää kyllä mielestäni pitkän aikaa. Kaksinumeroiset canonin mallit menevät jo ammattilaistasolle ja varsinkin 70D n hinta on jo melko korkea harrastelijalle. 60D on hivenen halvempi, mutta mielestäni ei juurikaan eroa ominaisuuksiltaan 600D n kanssa, joitain pieniä eroja. Toki jos itselläkin olis ihan valtavasti rahaa ja työskentelisin valokuvaajana, hankkisin ehdottomasti paremman, esim Canonin mark järkkärin. Mutta niinkauan kuin valokuvaus rajoittuu blogissa oleviin kuvaan ja omaan käyttöön tuleviin kuviin, niin säästän mielummin kamerassa :) objektiiveillä saa myös uutta potkua valokuvaukseen,...

      Pokkarilla kuvattaessa on tosiaan omat haasteensa ja jossain vaiheessa Se seinä tulee vastaan. Sinäkinhän voisitolla yhteydessä canoniin jos antaisivat testukseen sinulle esim canonin 700D kameran, näin saisit käyttökokemusta ja ostopäätöksen tekeminen olisi helpompaa.

      Valokuvauskurssit on hyviä, itsekin olisin halunnut, mutta meitlä on niin pitkä matka, ettei talvella viitsi ajella.

      Kiitos , mukava kuulla että tykkäät kodistamme <3

      Poista
  6. Hyvä ja mielenkiintoinen aihe! Minä sain muutama viikko sitten lahjaksi juurikin tuon 600D ja sitä ennen kuvasin Canonin SX 30 Is:llä. Siinä oli multizoomi joten objektiiveja ei vaihdeltu. Sillä oli hyvä opetella perusjuttuja, mutta niinhän se on että nälkä kasvaa syödessä. Olen täysin hurahtanut kuvaukseen ja yritän sitä kovasti opetella. Kurssi tulisi täälläkin todella tarpeeseen :)
    Objektiiveina minulla on 18-55mm ja 40mm. Niillä olen päässyt hyvään alkuun ja toivon että kehitystä vielä rutkasti tulossa, koska tällä hetkellä menen aloittelijan tasolla.
    Olen huomannut lähiaikoina myös sen, että havahdun ajattelemasta kuinka tuosta saisi hyvän kuvan etc. Ehkä kuvaussilmäkin harjaantuu tässä ajanmyötä.
    Sen voin vähäisen käyttökokemuksen jälkeen sanoa että tämän 600D saatuani hurahdin entistä enemmän kuvaamaan :)
    Lisäsalamaa en ole ikinä käyttänyt ja luulen, että se on seuraava hankintani, koska talvi ja pimeys saapuu! Olisin enemmän kuin onnellinen jos joskus vinkkaisit vaikka jostain nettisivuista mistä olet löytänyt hyviä vinkkejä. Tällä hetkellä etenen vain kokeilemalla ja kaikenlainen "ammatti"sanasto on hepreaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas paljon bloggaajat ostaneet nyt nuita 600D kameroita, ilmankos ne tuntuu olevan jokapaikasta loppu :) se on kyllä totta, että nälkä kasvaa syödessä, kun hankitaan hyvä järkkärin runko sitten alkaa himotukset uusista objektiiveistä :) mitä enemmän kuvaa niin sitä enemmän oppii, rohkeasti vaan kokeilemaan kameran eri säätöjä :) googletappas sellainen nimi kuin mikko saari, hän kirjoittaa todella paljon valokuvauksesta ja tekniikasta, hänen vinkeistään oppii paljon mitä :)

      Poista
  7. Minulla on käytössä mieheni Canon EOS 40D. En ymmärrä mitään kameroista, joten minulla ei ole hajuakaan, minne tuo kamera "sijoittuu" hyvyysasteikolla :D Vaikka olen kuvannut sillä jo vuoden, niin en vieläkään ole opetellut edes perusjuttuja. Otan vain kameran käteen ja napsin kuvat. Ja se kyllä näkyy blogini kuvissa, nehän ovat aivan surkeita. Joten se on kyllä totta, että kuvaustaitoa ja innostusta pitää kuvaajalta löytyä. Itselleni blogin pitämisen suurin ongelma on juurikin kuvien ottaminen. Minulla ei ole siihen minkäänlaista intohimoa eikä paloa, joten asioiden opetteleminenkin on jäänyt. Valokuvauskurssi voisikin olla hyvä, sieltä saattaisi se kipinä löytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen kamerahan on poistunut jo markkinoilta. Pääasiassahan Canonilla kameroiden numeroinnit tarkoittaa ja menee niin, että mitä vähemmän numeroita niin sitä paremmasta kamerasta on kyse :) Valoukuvauskurssit ovat kyllä hyviä, niissä oppii kameran käytön perusteet ja saa vinkkejä kuvaukseen. Mutta se on totta, että jos valokuvauksesta intohimo puuttuu niin valokuvaus on varmastikin sitä että, kamera käteen ja räps. Itselläni menee aika paljon aikaa valokuvaamiseen kun säätelen kaikki asetukset juuri sille kuvattavalle kohteelle omaksi :)

      Tsemppiä valokuvaukseen ja ei muutakuin opettelemaan :)

      Poista
  8. Olenkohan minä ainoa joka kuvaa Sonyn järkkärillä? Olen hankkinut tässä vuosien saatossa neljä lisäputkea ja oppinut valokuvaamisestakin jotain. Toki monen vuoden blogin pitäminen opettaa ;) no itse ostin 50 f.1.8 putken ja valovoimaa riittää ihan liiaksi asti. Viimeisin diy postaiksen kuvat on otettu tällä putkella. Hyvä sijoitus, vaikka arvokaskin oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin olet ainoa :) No ei, Canonin järkkärit ovat varmasti yleisimpiä mitä ostetaan :) Itse en kyllä millään vaihtaisi merkkiä, olen tykästynyt Canoniin ja sen säädöt ovat suht tuttuja. Minullakin löytyy 50mm, ihan hyvähän se on, tosin haaveilen paremmasta :) Olet oikeassa kyllä, objektiivit on arvokkaita, mutta niiden arvo säilyy mikäli niistä vaan pidetään huolta :)

      Mukava kun jätit pitkästä aikaa kommenttia :)

      Poista
  9. Hei!

    Valokuvaus intoa löytyy ja suurimpana kohteena on koirat ja maisemat.
    Meiltä löytyy järkkärinä Canon 7D ja putkena EF 24-105 mm f/4 IS USM sekä pikkukamerana Canon PowerShot G12.
    Molemmat kamerat on olleet meillä pari vuotta ja uskon että käytäntö ja intohimo kuvaamiseen opettaa.

    Mielestäni olen kehittynyt kuvaajana ja tykkään muokata kuvia sitten ohjelmalla.
    Pikkukamerassa kun on parempi valovoimaisuus, niin saa sisätiloissa parempia kuvia.

    Sisustuskuvia ei ole tullut kotona otettua, kun olen huono sisustamaan.
    Mutta kauniista maisemista ym. tykkään ottaa kuvia.

    En ole koskaan saanut mahdollisuutta kokeilla lisäsalamaa ja uusia putkia tekisi mieli
    hankkia, mutta työttömänä ei ole varaa.

    Ottamiani kuvia joitakin näkee meidän kuvasivustolta: http://wilmamme.kuvat.fi
    sekä tietysti meidän blogista http://silverjoyjade.blogspot.com

    Kauniit sisustuskuvat on mukavia katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, maisemat ovatkin hieno kuvauskohde. Itsekin tykkään maisemakuvauksesta ja harrastankin sitä paljon. Kuvien julkaisut olen tehnyt itse niiden osalta lähinnä Instagramissa kun blogini aihepiiriin maisemakuvat eivät oikein istu. Tosin olen silloin tällöin koonnut tännekin niitä kuvia. Sinulla onkin hyvä järkkäri, siitä löytyy paljon hyviä ominaisuuksia. Itsekin varmasti ostaisin sellaisen, mikäli raskisin :)

      Joo, tuo sisätilakuvaus onkin ongelmallinen juurikin tuon valon suhteen. Kesällä valoa toki riittää, mutta kun syksy ja talvi tulee niin valonmäärä ei ole enää riittävä, siitä syystä itse suosin lisäsalamaa. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan lisäsalamaa, kustannus on n. 100 euron luokkaa, mutta jos vähänkään haluaisi opetella kuvaamaan sisätiloissa pimeään aikaan niin silloin lisäsalama on todella erinomainen hankinta. Toki jalustalla ja isoa arvoa säätämällä saa huonommassakin valossa kuvattua, mutta omasta mielestäni kuvat menevät melko rakeisiksi mikäli iso arvoa joutuu nostamaan kovin korkealle.

      Pitääpäs käydä tutustumassa kuviisi ja blogiisi :)

      Mukava kun jätit kommenttia.

      Poista
  10. Moikka moi Johanna

    Ihana aihe ja ihania kuvia... KIITOS... Ja niin paljon hyviä vinkkejä sinulta ja muilta kommentoijilta.

    Itse edelleen kuvaan tuolla vanhalla 1000D tiiliskivelläni, ja olen ajatellut, että kunhan osaan säätää sillä ISO-arvoja ja valkotasapainoja ja muita mukavuuksia, niin sitten voin palkita itseni paremmalla. Tuo mainitsemasi 600D kuulostaisi passelilta ehkä minulle... hintansakin puolesta:)
    Olen ihan täysin hurahtanut valokuvaamiseen tämän bloggailun myötä ja koko ajan on hirrrveä halu oppia paremmaksi.

    Terkuin, Frida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullekin tuo 600 D olis aika loisto valinta, uskon, että tykkäisit. 600 D on tosiaan hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä valinta ja tuossa kamerassa on se älykäskuvauskin, joka sääteelee lähes kaiken valmiiksi jos haluaa kuvata helposti ja nopeasti :) Pyydä Frida Canonilta lainaan kameraa testaukseen, esim 700 D, niin pääset itse kokemaan, miten huikea ero tosiaan 1000 D:ssä on canonin muihin järkkäreihin verrattuna :D Takaan että yllätyt :D

      Poista
  11. Ymmärrän oikein hyvin pähkäilysi. Itsellä oli valinnan vaikeus kesällä, kun päätin hankkia ensimmäisen OMAN järjestelmäkameran. Tähän asti olen kuvannut vuosia Canon powershot G-sarjan kameroilla (käyttänyt myös järkkäriä, tosin mummoasetuksin tuolloin).
    600D oli alkuun se valinta nro1 mutta ei aikaakaan, kun tykästyin 700d:n ... Harmi vaan, halusin kevyen ja helposti mukaan otettavan kameran ja kun eksyin netissä http://www.mikkosaari.fi/canon-ohjeita-ostajalle/, niin ei aikaakaan kun olin jo 100D kameran omistaja (periaatteessa sama kuin 700D, mutta kevyempi). Eli vaihtoehtoja löytyy ... ja sotken siis ajatuksiasi lisää. Vertailussa käytin myös Canonin http://www.canon.fi/for_home/compare_products/LoadComparator.asp?dir=/For_Home/Product_Finder/Cameras/Digital_SLR

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös