Vaaleanpunaista







Koska maanantait ovat itselleni yleisesti ottaen melkoista tervanjuontia, päätin aloittaa viikon julkaisemalla hivenen värikkäämpiä kuvia. Joskus tuntuu, että päivä menee hivenen helpommin kun katselee maailmaa vaaleanpunaisten linssien läpi :D

--------------------------------------------------------

Sain Tohinaa ja Touhua blogin kirjoittajalta sekä Minishow bloggaajalta tunnustuksen, kiitos todella paljon molemmille. Tunnustuksia on aina ilo saada ja niitä on myös kiva jakaa eteenpäin.


Itse lähetän tunnustuksen eteenpäin parille bloggaajalle.

Valkoinen soihtu --- ihana uusi blogituttavuus, jonka blogissa viihtyisin pidemmänkin aikaa juttuja lueskellen.

Valoisaa vaaleaa --- tämän blogin koti hurmaa kerta toisensa jälkeen ja blogi saa aikaan hyviä muistoja aiemmasta kodistamme, sillä tämän kodin pohjaratkaisu on lähes identtinen edellisen kotimme kanssa.

At Maria´s --- ihana blogikollega, jonka blogia olen seurannut alusta asti, kerrassaan valloittava.

Stella Vanilja --- kaunis blogi ja ihana Seija, joka aina jaksaa kommentoida postaukseen kun postaukseen

15 kommenttia

  1. Oi Johanna, suuri kiitos tunnustuksesta♥♥♥ Tämä sai kyllä hymyilemään♡

    Ihanaa, teilläkin tykätään vaaleanpunaisesta:)! Kaunis huone! Tuo verhon kuosi on upea! Meillä myös tyttösen huone on melkoinen hattara väritykseltään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä :)

      Itseasiassa meidän neiti haluais rempata oman huoneensa, vaihtaa tapetit jne :) oiskaan sillä mennyt jo vaaleanpunainen hattara vaihe ohi :)

      Poista
  2. Kivan värikästä! :) Onkin niin harmaa ilma että huh...

    Kiitos muuten, löysin tästä postauksesta (minulle) uusiin blogeihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tosi ankea keli.

      Mukavaa että löysit uusia blogeja lukulistalle :)

      Poista
  3. Onpa kyllä ihana kuosi tuossa verhossa! Meille ei tuon värisenä passaa, mutta ihailen sitä silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä kiva, tyttö itse valitsi ikeasta kankaan :)

      Poista
  4. Tuo kangas on niin ihana, ja väri tietysti myös:-) tälläiset kuvat piristi todella päivää ♡

    Kiitos kauniista sanoista Johanna, lämmitti mieltä kovasti ja tämä tiistai alkoi paremmin kun eilinen ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kun aina jaksat kommentoida <3

      Poista
  5. Kaunista! Minä olen tuota verhon kangasta vilkuillut sillä silmällä - kuosi on ihana ja värit olisi just mun mieleen! ♥ Vaan minkäs teet, kun meikäläisen kotitrendi alkaa olemaan pikkuhiljaa pikemminkin se verhottomuus valon maksimoimiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mutta eihän verhottomuudessa ole mitään pahaa :) Itse en vain osaa olla ilman verhoja, tulee niin paljas olo :D

      Poista
  6. Ihanan näköistä, kiva tuo kangas ja voi miten ihana tähti! Blogissani on sinulle haaste tänään, hauskaa päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon haasteesta, nappaan sen mukaan pikimmiten :)

      Poista
  7. Ai että, vähänkö rakastuin tuohon verhokankaaseen! Värikästä ja piristävää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :) Ikeassa on ihan kivoja kankaita :)

      Poista
  8. Wau, miten värikästä ja pirteää! Jos meidän tytöt näkisivät nämä kuvat, he haluaisivat muuttaa teille ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös