Synttärihulinat



Synttärihulinat on juhlittu ja olo on kyllä sen mukainen, väsynyt olo ja kaikkensa antaneena voi nyt vuodeksi taas huokaista. Meidän pikkuinen prinsessa täytti siis tänään 6 vuotta. Ihan mielettömän nopeasti menee nämä vuodet, tuntuu, että vastahan meidän tyttö syntyi ja laitokselta päästiin kotiin.

Synttäreiden teemana oli tänä vuonna monster high. Kakun koristelun kanssa oli hieman haasteita ja sen kyllä kakusta näkikin, ei se nyt mitenkään täydellinen ollut, mutta maku oli ihan hyvä. Meidän tyttö ei tykkää ollenkaan kermasta ja vaaleista kakuista, joten suklaapainotteinen leivos ja kakkupuoli oli tällä kertaa. 

Hiukan harmitti, että osa leipomuksista jäi tekemättä ajanpuutteen vuoksi, mutta ensi kerralla sitten. Sen verran voinettakoon myöntää, että viimeaikoina on työstä johtuva stressi ollut meikäläisen kintereillä melko tiiviisti, joten unohdinpa ostaa edes tytöllemme synttärilahjan, onneksi ihana mieheni oli sentään hankkinut oman lahjansa, joten ei tarvinnut neidin tyhjin käsin jäädä :D Mutta tällaistahan tämä on, aina ei suoriudu täysin kympin arvosanoin äitiydestäkään, pääasia kuitenkin, että neidillä oli omasta mielestään oikein ihanat ja onnistuneet synttäritjuhlat ♥

26 kommenttia

  1. Vautsi, näyttääpä kyllä aikas makeilta synttäreiltä! Varmasti olleet mukavat juhlat!!! Onnea sankarille! Meillä olisi jonkin ajan kuluttua vuorossa esikoisen 7-vuotispippalot...saas nähdä, mitä teemaa hän sinne toivoo:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat juhlat oli kyllä :) hih, nää teemat on aina niin hauskoja, äidit joutuu koetukselle :)

      Poista
  2. Paljon onnea 6-vuotiaalle prinsessalle <3

    VastaaPoista
  3. Kauniilta näytti tarjoilut ja kattaukset :)
    Hyvin suoriuduttu joka tapauksessa synttärihulinoista, vaikkei omasta mielestä kaikki aina niin vimpan päälle muka onnistukaan. Täällä ainakin silmä lepäsi :) Onnellinen sankaritar on paras palkinto äidille <3
    Onnittelut 6-vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että kuvista ainakin näytti hyvälle :) oikein onnistuneet juhlat ne kyllä oli, ihania ihmisiä ja paljon lapsia ja meteliä :)

      Poista
  4. Ihanan näköiset juhlat! Onnea synttärisankarille :)

    VastaaPoista
  5. Onnea 6-vuotiaalle! Herkullisen näköiset synttärit on ollu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) herkkuja oli kyllä ylenmäärin, kaikki onneksi kuitenkin menivät parempiin suihin :)

      Poista
  6. Superherrrrkullisen näköiset syndet. Olet kyllä onnistunut!

    VastaaPoista
  7. Ihanilta juhlat näyttää ja kauniisti olet kaiken laittanut esille ja mahtavia leipomuksia :-) kyllä varmasti oli tytöllä ilo ♡
    Onnittelut ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neiti kyllä tykkäsi juhlista ja leivonnaisista, mukavaakin taisi olla :)

      Poista
  8. Onnittelut vielä 6-vuotiaalle. Hienot synttärijuhlat olet järjestänyt tytölle ja varmasti kaveritkin tykkäsivät :)
    Mukavaa sunnuntaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kivat juhlat oli ja taisi kaikilla olla hauskaakin :) mukavaa sunnuntaita.

      Poista
  9. Voi miten ihanan pirtsakkaa ja herkullisen näköistä :)

    VastaaPoista
  10. Kivan näköiset synttärit teillä olleet! Onnea sankarille! Meilläkin on Monster High kova sana nuorimmaisen keskuudessa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) monster high on nyt kyllä niin pop :)

      Poista
  11. Näyttääpä hyvältä tuo synttäripöytä. Olet kyllä onnistunut loihtimaan herkullisen näköiset leivonnaiset. Varmaan oli tytär ikionnellinen. Paljon onnea 6-vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) neiti oli kyllä tyytyväinen synttäreihin :)

      Poista
  12. Aivan ihanat tarjoilut ja juhlat! Ja kukaan muu ei niitä puuttuvia tarjoiluita edes tiedä kuin sinä! :) Vanhemmuudessa kannattaa olla itselleen armollinen - aina ei voi olla ihan priimaa mutta pääasia että isommat linjat on kunnossa! :)
    Stressitöntä mukavaa talviviikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taina <3 juuri niinhän se menee kuten kirjoitit, tai pitäisi mennä. Olet kyllä niin ihana <3

      Poista
  13. Kerrassaan ihanat tarjoilut ja kuvat! :)

    VastaaPoista
  14. Ihanan näköiset synttärihulinat ollut teillä! <3 Herkullisia tarjottavia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös