Uusi sisustusyhteisö Suomeen





Jokos te olette löytäneet StyleRoom sisustusyhteisön? Minä olin myöhäisherännyt siinä vaiheessa kun Instagram paukutti suosiotaan, mutta jostain syystä StyleRoom löysi sydämestäni paikan heti. StyleRoom on siis sisustusyhteisö, jossa pääsee vierailemaan suomalaisiin koteihin, hakemaan inspiraatiota muiden kuvista, tallentamaan niitä suosikeiksi leikekirjaan ja tekemään albumeita omasta kodista.

Itse ihastuin palvelussa sen helppokäyttöisyyteen ja siihen kuinka isoina kuvat voikaan palveluun ladata. Itse tykkään seurata blogimaailmassakin valokuvia, kuvista haen inspiraatiota ja vinkkejä omaan valokuvaus harrastukseeni, joten isot kuvat ovat ehdottomasti omaan makuuni täydellisiä.

Se mitä itse tältä sisustusyhteisöltä odotan, on se, että sinne eksyisi myös paljon sellaisia henkilöitä omine sisustuskuvineen, jotka eivät välttämättä ole täältä blogimaailmasta tuttuja. Olisi ihana nähdä ja hakea inspiraatiota sisustukseen ja kauniiden kuvien myötä valokuvaamiseen. 

Välillä kyllä tuntuu, että on jo niin monia palveluita joita itsekin käytän, että kuinkahan päivitysten kanssa käy, mutta toivotaan, että tuonne tulisi laitettua myös sellaisia valokuvaotoksia, mitä ei välttämättä tänne blogiin asti päädykään.

Laitahan kommenttia, mikäli sinäkin löydyt jo StyleRoomin sivuilta, niin tulen seurailemaan ja hakemaan inspiraatiota. Minut löydät nimellä SisustusUnelmia

37 kommenttia

  1. Kiitos vinkistä :-) olen jotain vähän tästä kuullut mutta en kunnolla perehtynyt :-) täytyykin kurkkia :-)

    Lauantain iloa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuhan sinäkin tuonne :)

      kivaa lauantaita :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, ihan uusi juttu minulle, mutta täytyypä perehtyä! :)
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä kurkkaamassa, aika koukuttava :)

      Poista
  3. No siellähän minäkin, nimellä Pikkutalossa ;) ja samaa ihmetellen että miten ehtii päivittämään joka paikkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäpäs tuun ettiin sut :) minä en päivitä ahkerast ku blogia, fb:tä ja instagramia ja nyt ajattelin tätä uutta, jos vaan ehdin :)

      Poista
  4. Hei! Löydyn samaisella nimimerkillä kuin tässä kommentoidessa. Styleroom vaikuttaa hyvältä yhteisöltä, tosin siitä ei vielä niin tiedetä. Pinterest on koukuttava, sieltä löytyy myös kaikkea kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tulla kurkkimaan sun profiili ja kuvat :) joo, eikö tuo yhteisö avautunut virallisesti nyt tänään vasta ?

      Poista
  5. Ihana kun on tuollaisia yhteisöjä, ja näin varmasti myös löytää uusia sisustusblogejakin paremmin! Pitääkin käydä tutustumassa ja ihastelemassa kuvia, itse kanssa niiin rakastan kuvia!! ♥ Instagrammi oli tällä viikolla täys ihastus juuri kuviensa takia, mutta opetteluasteella sekin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, itsekin ihan odotan että löydän uusia ihanuuksia <3 instagram on koukuttava :)

      Poista
  6. Minä rekisteröidyin kuukausi sitten betaversioon ja tänäänhän se tosiaan avattiin virallisesti. Täytyykin taas päivittää kun silloin vain muutaman kuvan laitoin. Sitä minäkin odotan että näkee myös muita kuin blogikoteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelu vaikuttaa kyllä ihanalta ja siellä oli blogi ominaisuuskin, ajattelin kokeilla sitäkin jossain vaiheessa :)

      Poista
  7. Juuri innoittamanasi liityin minäkin mukaan (Teijuliini). Huikeeta. Saapa tosiaan nähdä miten tämä vie mennessään! Kiitokset vinkistä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa :) minäpä tuun seurailemaan :)

      Poista
  8. Täytyypäs käydä tutkimassa, vaikuttaa mielenkiintoiselta ja juuri sopivasti omiin kiinnostuksenaiheisiin kohdistetulta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä katsomassa , omasta mielestäni vaikuttaa tosi kivalta :)

      Poista
  9. Onko näissä yhteisöissä pakko olla itse kuvien jakajana vai voiko sinne kirjautua vain katselijaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sinne pakko ole jakaa omia kuvia jos ei tahdo :) voi tallentaa omiin kansioihin vaikka muiden kuvia inspiraatioksi jos se tu tuu kivemmalta, mutta jos sitäkään ei sahdo niin voi vaan katsella :) mun mielestä tuo yhteisö on sekoitus blogia, instagramia ja facebookia , mutta kaikki on nyt samassa paketissa :)

      Poista
  10. Pia-Jotaintekemista on mun nimimerkki StyleRoomissa.
    Kiva juttu, mutta samaa mietin kuin sinäkin. Riittääköhän aika päivittelemään tuonneKIN. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että sinäkin oot siellä :) tuun piipahtamaan. Saapa nähdä tosiaan kuinka ehtii kaikkia päivittää :)

      Poista
  11. Enpäs ollut kuullutkaan tästä. Ruotsin versiota olen usein selaillut ja siinä on ollut tosiaan kuva kun kuvia saa katsella kategorioittain. Mukava tosiaan jos tuollaisiin palveluihin tulisi paljon muitakin kun bloggaajia koska uusia koteja olisi kiva katsella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, toivotaan että moni ei bloggaavakin löytää palvelun :)

      Poista
  12. Tuo on kyllä koukuttava juttu! Itse liityin sinne jo jokin aika sitten ja aivan ihania inspiraatiokuvia sieltä kyllä löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kuvia siellä kyllä monilla on <3

      Poista
  13. Rekisteröidyin eilen myös tuonne, nimellä Hempura. Valitettavasti mulla ei vielä ole kauheasti omia kuvia sinne laittaa, kun talo on vasta valmistumassa ja tässä väliaikaiskodissa ei juuri sisustuksellista kuvattavaa ole. Mutta eiköhän niitäkin sitten ala tulemaan, kunhan saadaan uusi koti asuttavaan kuntoon :) Siihen asti voikin etsiä inspiraatioita muiden kauniista kodeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, innolla odotan sinun kuvia uudesta kodista kun saatte sen laitettua <3

      Poista
  14. Kiitti vinkistä, täytyypä tutustua!

    VastaaPoista
  15. Kiitos vinkistä! Uusi tuttavuus mullekin täytyypä käydä tutustumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kyllä tutustumisen arvoinen :)

      Poista
  16. Minäkin tuonne liityin ja täysin jo sen unohdin, kiitti kun muistutit :) pitääkin olla siellä aktiivisempi :)

    VastaaPoista
  17. Ihan uus juttu, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  18. Mielenkiinnosta liityin StyleRoomiin beta-version aikana ja koska yhteisö vaikutti toimivalta, on sinne tullut ladattua kuvia jo aika paljon. ;) Mielestäni StyleRoomin kautta saa laajemman kuvan omasta tai muiden kodista, kun kuvat saa kategorioitua eri aihealueittain, kuin pelkästään blogiaan selaamalla. ;)

    Minut löytää nimellä IloaJaUnelmaa, tervetuloa vierailulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, aika koukuttava se kyllä on :) Minäpäs tulen tutustumaan kun pääsen koneelle :)

      Poista
  19. Loistavaa! Piti heti kurkata, vaikuttaa tosi hyvältä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös