Uusi seinähylly keittiöön

Olen miettinyt pitkään keittiönseinälle asennettavaa hyllyä, mutta jotenkin olen kammoksunut seiniin tulevia reikiä niin hyllyajatus on ollut kuopattuna jo kauemman aikaa. Päätin kuitenkin rohkaistua ja hankittiin keittiöön tämä yksinkertainen Ekby Järpen seinähylly. Tilaa olisi ollut vielä samanmoiselle toiselle hyllylle, mutta ajattelin, että liika on liikaa ja tämä yksi saa riittää. 


Hyllylle päätyi kaikkia kivoja esineitä ja kasveja. Minusta on tullut talvenaikana melkoinen viherpeukalo kun viime syksynä ostamani kukkaset on edelleen hengissä ja nyt kukkaset ovat alkaneet kukkimaankin uudestaan, hyvä minä :D


Marimekon teepannu on yksi ehdottomista lemppareistani keittiössä, joten se pääsi nyt paraatipaikalle. 


Meillä syödään kohta jo kypsiä tomaattejakin. Mies aikoi rakennella minulle tänään vielä sellaisen hyllyn kodinhoitohuoneeseen johon saan laittaa taimia kasvamaan, saadaan ainakin kesäksi sitten tuoreita yrttejä kun pääsevät valoisaan paikkaan kasvamaan. 
 

Pieni siro valkoinen pöytävalaisinkin löysi paikkansa hyllyköstä ja tuo kivaa tunnelmaa iltaisin. 


Tällainen kokonaisuus komistaa nyt meidän keittiön seinää, onhan se erikiva laittaa hyllykköön kaikkia sieviä esineitä esille kuin että ne olisivat vain keittiön pöydällä :) Loppuviikosta saan vielä yhden hyllykön olohuoneeseemme, ei millään malttais odottaa viikonloppua, jotta pääsee somistelemaan lisää. 

 

Edit: Keittiöstä pyydettiin yleiskuvaa hyllyseinältä, joten tässä sellainen. 




53 kommenttia

  1. Näyttää tosi kivalta ja ihanat tavarat laitoit esille :) Mä tykkään kovasti avohyllyistä <3
    Laitappas kokonaiskuvaa?! Onko hylly pöydän takana seinustalla?

    Aurinkoista viikkoa Johanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on tullut avohyllyjen rakastaja :D Lisäsin kokonaiskuvan. Hylly on pöytään nähden keskellä ja ajattelin, että kaks tuollaista hyllyä vois olla vähän liikaa, toisaalta seinustalle olis kyllä mahtunut hyvin kaksikin :)

      Ihanaa viikkoa sinulle myös ♥

      Poista
  2. Hyvä maku sulla ;) Meille kotiutui vasta samainen hylly, koivuviilu hyllyillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D Taisin muuten lukeakin sen sinun postauksen, teilläkin taisi tulla se keittiöön :) ?

      Poista
  3. Huippu hieno hylly kaikkine ihanine tavaroineen! :-) Tuo on niin parhautta tuoda esiin ihanuuksia :-) Hienoa Johanna! <3 Tykkään! :-)

    Itsellä on ollut mielessä hieman dit hylly vastaavasti tai tuon tyyppinen. Tilaa ei mahdottomia kuitenkaan ole joten se on sillö ehkä listalla :-)

    Mukavaa päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä oikein kiva hylly ja mukava kun saa muutamia kivoja tavaroita esille :D

      Ihanaa päivää sinulle myös ♥

      Poista
  4. Hieno hylly! Samanlaista mietin meidän olohuoneeseen mutta jätin vielä ikeaan, kun string pocket houkuttelisi enemmän.
    Kaunista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. String pocket on kyllä kiva, itsekin mietin sitä, mutta siinä on niin onnettoman pienet välit, ettei siihen oikein mahdu tavaraa :D

      Poista
  5. Onpa kyllä tositosi kaunis avohylly! Ja paljon ihania juttuja siinä esillä:)! Itsekin tykkään laittaa kauneimpia tavaroita esille keittiössä meidän kahteen String Pocket-hyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. String pocket hyllyt on kyllä tosi kauniit, niitä minäkin aluksi mietin, mutta päädyin tällaiseen ratkaisuun :D

      Poista
  6. Se on hieno! Ite oo miettinyt tuota makkariin, niin että se näkyisi myös olkkariin. Niin paljon on nättejä esineitä mutta mihinkään ne ei mahdu esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, liian paljon on kaikkea ihania juttuja :) tuo sopis kyllä teidän makkariin :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Niin minustakin ja tuohon hyllyyn mahtuu kivasti tavaraa :)

      Poista
  8. Ihania asetelmia olet hyllylle tehnyt :) Hylly sopii tuohon seinälle kyllä hyvin!

    VastaaPoista
  9. Tykkään tuosta hyllystä todella! Itseasiassa se on tulossa meidän Nopsterin huoneeseen :)
    Harmittaa, kun meillä ei ole keittiössä yhtään ehjää seinää, että voisi edes mitään hyllyä laittaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hylly on kyllä tosi kaunis ja sopii moniin erilaisiin tiloihin :)

      Poista
  10. Mä oon kans pohtinut tätä hyllyä meille. Olis todella hyvä vaihtoehto Stringille. Hyvältä näyttää siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluaa isompia tavaroita esille niin kyllä tämä on silloin parempi vaihtoehto. Meilläkin tuo keittiönseinä on iso niin ois string hylly näyttänyt melko pikkuruiselta :)

      Poista
  11. On kyllä kaunis hylly <3 Sopii teille niin mainiosti!

    VastaaPoista
  12. Oi miten kivat hyllyt! Olen täällä epätoivoisesti mitan kanssa hyppelehtinyt ympäri taloa miettimässä paikkaa samanmoisille. Huomenna menen Ikeaankin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D toivotaan että paikka löytyy, vai joko löysit ?

      Poista
  13. Wau, on se hieno. Minäkin arastan niitä reikiä seiniin...Ei varmaan nyt harmita, koska se on upea :)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei yhtään harmita :) pitäis useammin olla rohkeampi :)

      Poista
  14. Onpas kaunis hylly ja ihana tuo tekstitaulukin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tekstitaulu on tosi kiva, löytö Jyskistä :)

      Poista
  15. Meillä mies on se reikäkammoinen - ja muutenkin haluaa pitää sisustuksen mahdollisimman yksinkertaisena. Seinähyllyt ovat siis vielä neuvottelun alla ;) Lautashyllyjä olen kyllä toivonut synttärilahjaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Mää ymmärrän sun miestä ihan täysin :D terkuin yks reikäkammoinen ;)

      Poista
  16. Hieno ja sopusuhtainen kokonaisuus tuohon keittiön seinään! Mä olen kans käsittämättömän kehno seinien rei-ittäjä. Ehkä se johtuu siitä, että ne oon ite kovalla työllä tasottanut, vaikka toisaalta silloin luulisi, että sitä muutaman virherei'ityksenkin helposti poistasoittaisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että uskaltaisin ainakin itse reiíttää enemmänkin jos meillä olis maalipinnalla seinät, mutta kun on tapetti niin sen korjaaminen on jo vaikeampaa :)

      Poista
  17. Onpas kiva "kukkaruukku" tuolla valkoisella kukalla. Mitä materiaalia se on ja mistä olet sen löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Uashmaman paperipussukka . Itse ostin sen www.lifestylenordic.fi verkkokaupasta :)

      Poista
  18. Hyvä vaan että rohkaistuit. Sehän sopii teidän keittiöön kivasti. :) Täällä kans olis jo huomisen listalla esikasvatuksen aloittaminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, kannatti kyllä rohkaistua :D

      Poista
  19. Ikean nettisivuilla on tuota hyllyä vain koivun värisillä hyllyillä. Saiko siihen itse valita valkoiset, kuten sinulla on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostettiin erikseen ne hyllylevyt ja erikseen nuo kannattimet, niin saatiin siten valkoisena :)

      Poista
  20. Tuossa "taulussa" on vaikka mitä kirjoitus- ja kielioppivirheitä, miten et ole huomannut? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huiiii, romahtaakohan mun elämä nyt :D

      Poista
  21. Passaa huipusti tuohon! Niinkuin tuolla ylempänä jo kommentoitkin, string pocketin hyllyvälit on paljon pienemmät, kyllä tuo hylly on kokonaisuuteen nähden parempi tuohon kohti :). Ja ihana asetelma hyllyssä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tää oli parempi vaihtoehto kuin string :)

      Poista
  22. Kiva hyllu ja sopii tuohon seinälle!

    VastaaPoista
  23. Tosi ihanalta näyttää!!! Avohyllyt on kyllä kauniita ja tuo erityisesti. Ihanasti sopii tuohon tilaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään tästä ikean hyllystä tosi paljon :) Jotenkin keittiö heräs taas uudelleen henkiin ja tuli sellainen kodikas :)

      Poista
  24. Onpas kivan näköinen hylly! Sopii kyllä tosi hyvin tuohon teidän keittiön seinälle.
    Ja sopii oikein hyvin myös aiheeseen, sillä oletkos jo tehnut Ikea-haasteen? Jos et,
    niin voit käydä sen nappaamassa blogistani : )

    Aurinkoista viikonloppua toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ikea haaste on tekemättä :) pitääpäs yrittää kuvailla meidän kodin ikeat ja ottaa haaste vastaan :)

      Poista
  25. Heippa, mahdatkohan huomata viestiäni näin vanhaan kuvaan liittyen, mutta mistä läysit nuo hyllynkannattimet? Olen yrittänyt etsiä juuri tuollaisia ilmavia kannattimia, jotta saisin hyllyn meidänkin keittiöön:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ikeasta, en ole nyt varma, että poistivatko valikoimiata nämä hyllyt ja kannattimet..

      Poista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös