ELÄMÄ ON KOMPROMISSEJA

Näiden kuukausien aikana olen kovasti pohtinut sitä mikä on saanut minut aiemmin valumaan sohvaperunan rooliin ja herkuttelemaan karkkikulhon kanssa illat ja myönnettäköön, että viikonloppuinakaan niiltä herkuilta ei ole vältytty. Viikonlopun ja etenkin perjantain kohokohtia ( kohokohtia, voi luoja, millaista tämä elämä tosiaan on ollut) olivat juustonaksi pussi ja tv-mix karkkipussi ja tietty se kaupan isoin pussi, mitä vaan sai, pienempiä ei kannattanut edes kantaa kotiin ja kaikki meni, viimeistä sokerimurua myöten. Näin jälkeenpäin ajateltuna ihan sairasta, ahtaa nyt itsensä täyteen sokerihöttöä ja kuluttaa seuraavien viikkojen kaloritarpeet täyteen turhalla energialla. Entisessä minässäni, olisin voinut jättää ruuat syömättä ja elää pelkällä karkilla, ei olis tehnyt tiukkaakaan ja osittainhan se tätä olikin. Luojan kiitos havahduin itse todellisuuteen ja ryhdyin hakemaan uusia suuntia elämälleni. 


Olen onnellinen siitä, että liikunta tuli vahvasti elämääni. Huhtikuun alussa pelkkä lenkkikenkien nauhojen sitominen nosti sykkeen korkealle, voinette vaan kuvitella, mitä reipas kävely sai aikaan :D Nyt vajaa 4 kuukautta myöhemmin juoksen 3-4 km juoksu/ hölkkälenkkejä, ilman että hengästyn kuoliaaksi, olen siis omalta osaltani jo saavuttanut aika paljon, kestävyyttä on tullut lisää ja mikä parasta, nautin siitä, että työpäivän päätteeksi ja tytön mentyä nukkumaan voin käydä nollaamassa päivän läheisellä pururadalla, se on nykyisin tämän uuden elämäntavan kohokohtia ja sitä omaa aikaa. 


En ole parhain ihminen saarnaamaan siitä, miten jokaisen tulisi miettiä omaa elämäntapaa ja katsoa itseään kriittisemmin peilistä, varsinkin jos liikakilot ovat salakavalasti alkaneet kertyä ja hälytyskellot eivät soi, että jotain pitäisi tehdä. Itse tiedän sen hemmetin hyvin, kuinka vaikeaa on löytää se tahdonlujuus ja päätös sille, että huomenna alkaa oman elämäni uusi luku, on huomattavasti paljon helpompaa pitäytyä siinä tutussa ja turvallisessa elämäntavassa, ei tule paineita, että joutuisi luopumaan uuden elämäntavan myötä jostain hyvästä, vai johtuuko se tästä? Vai onko painonpudottamisen aloitus henkisesti vain niin raskas asia, että sen käsitteleminen vie oman aikansa? 

Mitä mieltä te olette, miksi laihdutusprojektin aloittaminen ja etenkin projektin ylläpitäminen on niin vaikeaa? Jos aloittaa kauhealla draivilla niin miksi se viimeistään kuukauden kuluttua yleensä stoppaa? 

Mihin sinun laihdutusprojekti on tyssännyt?

Jos jotain olen itse näinä kuukausina oppinut niin sen, että 
Elämä on kompromisseja, jos haluan laihtua, tiedän, että minun on kulutettava enemmän mitä syön, selitykset eivät polta kaloreita.

Ei kommentteja

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös