ELÄMÄNTAPAREMONTTI, VIIKKO 20 TULOKSET

Viikko 20 on ollut sinänsä hieman raskaampi kun torstaina iski flunssa ja olo on ollut melko vetämätön ja lenkkeilemäänkään ei ole päässyt, saatikka, että olotila olisi antanut myöten. Paino putosi silti ihan odotetunlaisesti ja sen suhteen ei tästäkään viikosta tullut poikkeusta ja tavoteaikataulussa pysyttiin. 

Pikkuhiljaa joudun valmistautumaan urakassan siirtymään 2 tasolle, eli ruokavalioon lisätään 400 kcal oikeaa ruokaa /pvä. Kovasti olen työstänyt tätä ajatusta mielessäni ja uskon olevani valmis siirtymään oikeankin ruuan pariin. Uskon, että olen selättänyt makeanhimoni ja ottanut opikseni siitä, mitä ne sokeriset herkut saakaan ihmisen kropassa aikaan ja siihen en todellakaan aio enää palata. 

Minulla on puhelimessa sovellus FatSecret, jolla pystyn katsomaan eri ruokien kalorimäärät ja sitä aion jatkossakin hyödyntää. Tulen syöttämään siihen päivittäin suustani alas menneet ruuat ja näin ollen pystyn kontrolloimaan kaloreita, jolloin lipsumiselle ei tule mahdollisuutta, ongelma kun muutoin saattaa olla se niinkuin varmasti moni kohtalotoveri sen tietää, että sitä huijaisi itseään ja laittaisi suuhun, vaikka puolikkaan banaanin ajatuksella, että eihän tässä nyt paljon kaloreita ole ja hups, paino alkaisikin nousta kun itsekuri heltyy. Itseään on niin helppo huijata, eikö vain. 

Ajatustasolla ja FatSecret sovelluksella alustavasti katsoin, mitä voisinkaan syödä oikeaan ruokavalioon siirryttäessä ja laitanpa teillekin tänne esimerkiksi, mitä 400 kcal oikein voisi pitää sisällään.


Esimerkkipäivä 1

3 cambridge ateriaa ( 1 ateria 144 kcal ), yhteensä 432 kcal
100 g jäävuorisalaattia 14 kcal
100 g (n. 2dl) kurkkua 10 kcal
100 g kirsikkatomaattia 25 kcal
100 g paprika 26 kcal
100 g maustamaton raejuusto (2%) 80 kcal
170 g kariniemen maustamaton minuuttipihvi ( 1 kpl n. 85g ) 240 kcal (1 kpl n. 120kcal)

Yhteensä 395 kcal + cambridge ateriat 432 kcal = 827 kcal
(Tiedän, melko tylsä ruoka, mutta olen nyt pari kuukautta haaveillut salaatista ja kanasta, joten sitä minä aion syödä :D )

Tästä määrästä riittää varmasti lounaalle ja päivälliselle kun jakaa nämä kahdeksi ruuaksi. Ja luulen, että siinä vaiheessa kun pääsen keittiövaakan kanssa punnitseen mm. nuita salaattitarpeita niin voi määrät muuttua, jotain tulla enemmän ja jotain sitten vastaavasti vähemmän. 

Viikko 20, punnitus 17.8.2014 : 
paino: - 1,7kg
rinnanympärys: -0cm
vyötärönympärys: - 0cm
lantionympärys: -3,0cm
reiden ympärys: -1,00 cm
------------------------
30.3.2014 - 17.8.2014 (4 ½kk) kokonais edistys: 
paino: - 42,6kg
rinnanympärys: -33 cm
vyötärönympärys: - 50cm
lantionympärys: -43cm
reiden ympärys: -14cm
------------------------
Listaan vielä alle tavoitteeni.
30.3.2014 Aloitus 
Viikko 4 loppuun mennessä (27.4)  - 10kg -- Saavutettu 17.4.2014
Viikko 8 loppuun mennessä ( 25.5) - 20 kg -- Saavutettu 17.5.2014
Viikko 12 loppuun mennessä ( 22.6) - 25 kg -- Saavutettu 13.6.2014
Viikko 13 loppuun mennessä ( 29.6 ) - 30 kg  -- Saavutettu 25.6.2014
Viikko 16 loppuun mennessä (20.7 ) -36kg -- saavutettu 21.7.2014
Viikko 20 loppuun mennessä (17.8) -42 kg -- saavutettu 15.8.2014
Viikko 24 loppuun mennessä (14.9) - 48 kg --
Viikko 25 loppuun mennessä (21.9.) - 50 kg --

Ei kommentteja

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös