Kiusaaminen on todellisuutta myös aikuisten maailmassa

Kiusaaminen on todellisuutta myös aikuisten maailmassa. Kiusaaminen ei ole pelkästään koulujen ongelma, vaan kiusaamista, huutelua ja nimittelyä kohdataan nykyisin myös esimerkiksi työpaikoilla, kodin läheisyydessä jne. Jatkuva nimittely ja toisten nälviminen ilkeillä sanoilla saa kiusatun olon tukalaksi ja itseinho sekä omatunto kärsivät. Ihminen alkaa muuttumaan passiiviseksi ja pian hän haluaa olla näkymätön. 

Olin itse niin ala kuin yläasteellakin jossain määrin kiusattu. Useinmiten sain kuulla olevani lihava ja siitäkös nuoren naisen mieli ja omatunto järkkyi. Aikuisiällä olisi ollut hyvä oppia antamaan samalla mitalla takaisin kiusaajille, mutta liian kiltin luonteen vuoksi, olin toisinaan väärien kavereiden seurassa liian sinisilmäinen ja riepoteltavissa. Onneksi nykyisin osaan pitää puoleni ja omatuntoni on sen verran kohissut nuoruusvuosista, että enää minun mieltä ei kovin helposti saa järkyttymään.

Tiedän, että kaikki eivät ole yhtä vahvoja kuin esimerkiksi minä ja tiedän, että kiusaajien käytöstä on vaikea lopettaa, mutta yhdessä aktiivisen toiminnan kautta, voimme saada kiusaamista ainakin vähemmäksi. 

Minäkin halusin kantaa korteni kekoon hyvän asian puolesta ja haluankin haastaa mukaan kiusaamisen vastaiseen ‪#‎kutsumua‬ -kampanjaan kaikki bloggaajat, ottakaa koppi, ihan jokainen ♥ Tehdään yhdessä hyvää ja koitetaan saada tästä maailmasta edes hitusen mielekkäämpi paikka. 



 

Näin olet mukana #kutsumua-kampanjassa: Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.

11 kommenttia

  1. Ihana. Itsekin kiusattuna otan tämän asian kyllä sydäntä lähelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia on tärkeä ja kaipaisi enemmänkin näkyvyyttä ♥♥

      Poista
  2. Hyvä ja hieno kampanja. Samasta asiasta ovat omatkin kaksi viimeistä postaustani ja oma kutsu mua - versiokin sieltä löytyy. Niin tärkeää puhua tästä !

    VastaaPoista
  3. Munkin mielestä tämä on tosi hieno kampanja ja herättää toivottavasti paljon ajatuksia!

    Itse olen ollut varmaankin enemmän se kiusaaja kouluaikana... aivan kauhea ajatellakin asiaa nyt. Olen ollut suulas ja määräilevä ja vissiin aika helposti sitten osallistunut jonkunlaiseen syrjimiseen. Olen toisaalta ollut aina myös todella huonolla itsetunnolla varustettu, vaikka ei sitä kyllä varmaan kukaan ihan ekana mun kohdalla ajattele. Olen miettinyt mitä itse laittaisin tuohon lappuseen, ja ne sanat olis varmaankin mun kohdalla "itsekäs paskiainen". Näin mulle on sanottu nuorena ja edelleen (siis 25 vuotta vanhempana...) ne muistuu mieleen ja satuttaa, koska en koe itseäni itsekkäänä. Se on jännä miten erilailla itsensä näkee ja millaisen kuvan antaa sitten ulospäin ja miten muut näkee minut.

    Sitä en kyllä tajua, miten kukaan on voinut sinua kutsua rumaksi??? Sinähän olet nätti kuin näkinkenkä!!!

    VastaaPoista
  4. Onpas erikoista ja jännää lukea kommentti kiusaajalta, en oikein tiedä millainen fiilis tästä tuli, mutta melko sekavat ajatukset :) En osaa oikein vastata kommenttiisi millään tavalla :)

    Ai, onkos näkinkenkä nätti :D ♥ Kiitos.

    VastaaPoista
  5. No sen verran kuitenkin puolustaudun, että en ole ollut mikään systemaattinen kiusaaja todellakaan! Muutin seiskaluokalla uudelle paikkakunnalle ja siellä koulussa oli kaksi tyttöä, jotka jätettiin koko ajan yksin. Onneksi he sitten löysivät toisensa! En tuntenut heitä millään lailla, enkä muista, että olisin KOSKAAN sanonut heille mitään ilkeää, mutten kyllä mitään muutakaan. (Voin tietty muistaa väärinkin... mutta en kyllä muista todella heitä sen ihmeemmin kiusanneeni.) Heillä oli vähemmän mairittelevat "lempinimet" joilla heistä puhuttiin, mutta oikeastaan en muista, että heitä olisi kukaan edes varsinaisesti haukkunut ja heille huudellut. Mutta noilla inhottavilla nimillä minäkin heistä varmasti puhuin, jos nyt yleensä heistä koskaan puhuin.

    Enemmän sitten sellasta kiusaamiseksi luettavaa oli varmaankin se, että kirjoitettiin kurillaan yhdelle vähemmän suositulle pojalle rakkauskirje, tai kirjeitä, en muista... En tiedä mikä senkin jutun ajatus sitten oli, saada poika nolostumaan tai jotain varmaankin... Sekin oli muistaakseni vain se yksi ainoa juttu ja itse asiassa tuon pojan kanssa tehtiin sitten kyllä jotain ryhmätyötäkin ihan hyvässä sovussa. Muistan, että vein hänelle kerran kotiin jonkun jutun ja muistan kyllä sen hirveän nolouden ja typeryyden tunteen siitä kirjeestä... ja muistan jo silloin ajatelleeni, että tein kyllä tosi typerästi kun sellaseen osallistuin ja mun teki kauheasti mieli sanoa sille pojalle anteeksi, mutten kehdannut... kuitenkin muistan, että sen jutun jälkeen en koskaan vastaavaa tehnyt enkä enää tätä kyseistä poikaa kiusoitellut taikka kiusannut.

    Oikeastaan nyt kun ajattelen, niin tuossa ne mun "kiusaamiset" on. Että oliko ne varsinaisesti kiusaamista... en tiiä. Ei ne kivojakaan juttuja olleet, mutta ei nyt mitään turpaan vetämistäkään taikka muutakaan ahdistelua tai systemaattista kiusaamista. Oikeastaan aloin nyt miettiä, miksi mä sitten olen kokenut olevani kiusaaja...?? Olenkohan edes ollut? Muistan kuitenkin aina ajatelleeni, että olen ollut ennemminkin kiusaaja kuin kiusattu. Onhan muakin "haukuttu" kääpiöksi ja kainalokepiksi (olen tosi lyhyt) ja viskattu esimerkiksi persiilleen vesilätäkköön... jne eli ihan samalla lailla kai voisin sitten kokea olleeni kiusattu...

    Eli älä nyt ajattele, että olen joku kiusaaja... musta nimittäin tuntuu, että mun täytyy vähän itekin muuttaa käsitystä itsestäni.

    Tänä päivänä mua ahdistaa todella kovasti kaikki kiusaamisasiat ja olen joutunut katsomaan oman lapseni vuosia kestänyttä kiusaamista sivusta... toki olen puuttunutkin siihen, mutta pääasiassa olen ollut sen suhteen todella voimaton. Enkä salli omien lasten suorittamana minkäänlaista kiusaamista. Itse asiassa en ole kauhean huumorintajuinen edes leikillään sanotuista kiusaamiseen viittaavista sanomisista. Ehkä jollain lailla poden edelleen huonoa omatuntoa siitä, että olen edes ollut osallinen tuollaseen inhottavuuteen (se "rakkauskirje") ja pyrin tämän päivän omalla toiminnallani siihen, ettei kenenkään tarttis sellaista kestää koskaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös