Herkkuja








Namskis kun saisi edes murusenkaan maistettavaksi näistä herkuista. Niin makoisalta kyllä maistuisi vuoden ensimmäiset joulupiparit ja kuuma glögi. 

Neiti leipoi muutama päivä sitten ensimmäiset piparit tälle talvea ja antaumuksella me niitä koristeltiinkin. Minäkin innostuin muutamia piparkakkuja koristelemaan, mutta pakko oli sekin ilo jättää tytön tehtäväksi, sillä piparkakkujen tuoksu oli mitä huumaavin. Jos en omaisi näin lujaa luonnetta ja päättäväisyyttä niin olisin varmastikin sortunut, mutta ei se auta, ehkä joskus jossain vaiheessa uskaltaudun jälleen maistamaan myös tuota makeaa puolta :D Siihen asti minun makein herkku, mitä syödä saan on puolukkapuuro keitettynä ihan minimiin vedetyllä sokerimäärällä, eli ei ollenkaan sokeria, vähän meinaa olla kirpsakkaa, mutta hyvin maistuu :D

Eilen sain taas armottoman sisustuspuuskan iltamyöhään, vaikka työpäivällekin oli kertynyt pituutta melkoisesti ja kotiuduin vasta yhdeksän aikoihin. Toisinaan alkaa jo itseäkin huvittamaan tämä armoton energisyys ja touhukkuus, mutta minkäs sille mahtaa, jospa tämä tasoittuu viimeistään vauvan syntymään :D

10 kommenttia

  1. Ihailen kyllä suuresti luonteesi lujuutta :) Onko sinulla vinkkejä kuinka saada itselleen vähän itsekuria herkkujen suhteen vai onko se vain omasta päästä kiinni? Mitenkäs sitä saisi tuota päätänsä korjattua siihen suuntaan ettei hotkisi kaikkea hyvää (suolaista ja makeaa) kaksin käsin sellaista nähdessään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sitä mieltä, että itsekuri on omasta pääkopasta kiinni ja jotta itsekurin saavuttaa ja ylläpitää se vaatii kyllä paljon. Tiedän kuinka helppoa on elää ns. helppoa elämää ruokavalion suhteen, se että syö mitä mieli tekee ja kaapista löytyy, itsekuria vaatii se, että pitää annoskoot normaaleina ja herkkuihin ei sorruta kuin silloin tällöin. Itsekurin löytäminen vaatii tosiaan motivaatiota ja mielestäni painonpudotukseen ryhtymisessä suurin kompastuskivi ihmisillä yleensä on motivaation puute ja itsekurin puuttuminen. Minulla motivaattorina toimi ( jota en koskaan ole julkisesti sanonutkaan ) se, että halusimme lapsen ja meidän kohdalla lapsen saamisen este oli minun huomattava ylipaino. Mutta itse oivalsin tämän painonpudotuksen kohdalla jotain hyvin tärkeää, sen kuinka ihana ja hyvä olo minulla on normaalipainoisena ( tosin nyt on muuan ylipainokilo tullut kun saavutin normaalipainon nippa nappa ennen raskautta :D ) ja kuinka mahtavaa on se, että tuntee itse itsensä normaalikokoiseksi ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja on vihdoin saavuttanut sen elämänilon ja hyvänolon laihempana ja energisempänä kuin koskaan.. Ne on hemmetin tärkeitä asioita naiselle, joka ei muutoin ole sinut itsensä kanssa ylipainoisena :D

      Joten jos ihminen ei ole tyytyväinen itseensä ylipainoisena niin silloin täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa. Tiedän, että aloittaminen on hemmetin vaikeaa, mutta pitää osata ajatella sitä lopputulosta kauniista normaalipainoisesta vartalosta... ♥

      Itsekin aion jatkaa keväällä laihduttamista taas normaalipainoon / pudotan raskausaikana kertyneet kilot ja innolla jo odotan sitäkin aikaa :)

      Poista
  2. Luulisi kyllä tahdin rauhoittuvan vauvan synnyttyä :-) Uudesta järjestyksestä postausta odotellen :-P
    Ihania pipareita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, sitten on taas enemmän aikaa kun voi päivät olla kotona, joten saapi nähdä mihin tämä muuttuu :D

      Poista
  3. Olet kyllä sinnikäs! Mä oisin jo maistanut vähän piparin reunasta..! Ihana tuo sinun energian määrä :) Ei se välttämättä häviä mihinkään vauvan synnyttyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilenkin hihittelin yksikseni tätä energiaa mikä puskista taas illalla ( yöllä ) valtasi kun piti alkaa huonekaluja raahaamaan ympäri kämppää :D

      Poista
  4. Voi nams mitkä piparit! :-) Herkullisia! :-) Täällä innolla kanssa odotan että siihen touhuun päästään :-)

    Nostan niin hattua kun olet todella sisukas! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutakuin leipomaan :D Itse ajattelin opetella tekemään sen piparitaikinan itse, saapa nähdä onnistunko :D

      Poista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös