Ajattomat kynttilänjalat




En mahda sille mitään, mutta kuten arvata saattoi ;) Aina, aina joulun alla minulle iskee ihan mielettömän suuri tavaraähky, se johtuu täysin ja ainoastaan siitä, että joka puolella on jotain tavaraa ja minun silmät ei vaan jaksa katsella sitä suurta tavaramäärää :D Otin siis tietoisen riskin ennen joulua kun latasin tasot täyteen ja sen seuraukset on nyt kestettävä ;) Tosin eilen jo hieman karsin pintoja ja siirsin tavaraa kaappeihin :D. Oon mää kyllä sellanen sisustaja, että itseäkin naurattaa ;)

Vaikka tavaraähkyä on sain ensimmäiset ikiomat Aarikan Linna ja prinssi kynttilänjalat. Olen kauan ihaillut vanhempieni luona ollutta Aarikan kynttilänjalkaa ja siitä kimokkeen joskus aikanaa sain, että jonain päivänä aion hankkia oman Aarikan kynttilänjalan.  On ne vaan super kauniita, mutta ei niitä raski tuosta nuin vaan ostella :D Lahjahankintojen lomassa päätin kuitenkin, että aiemmasta suunnitelmasta poiketen, meille ei ainuttakaan hyllyä enää tule ( olin siis kaavaillut itselleni joululahjaksi String pocket hyllyä ), joten päätin että ostan itse itselleni nämä ihanat ja ajattomat Aarikat, koska sille hyllylle nyt ei vaan yksinkertaisesti ole tarvetta :D En väitä, että näillekään kynttilänjaloille mitään pakottavaa tarvetta olisi ollut, mutta pitäähän sitä itseäänkin hemmotella joululahjalla ♥

Millaisia joululahjatoiveita teillä on ? 

18 kommenttia

  1. Nuo on kyllä tosi kauniit! Kivaa perjantaita sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa perjantaita sinulle myös :)

      Poista
  2. ihanat ovat! Itsekin noista haaveillut..Ja tottakai itselle pitää ostaa joululahjoja! Eihän kukaan muu voi tietää mitä sitä tarkalleen toivoo.. mä toivon kamerajalustaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D Minä oon jokavuosi kertonut miehelle mitä haluan, hän kyllä osaisi sen perusteella ostaa, mutta olen katsonut parhaimmaksi hankkia lahjat itse :D

      Poista
  3. Oi että, sulla on amaryllis kyllä kauniina :) eilen sain omani ja katsotaan mitä tulee :) tämä on kukka johon alan lämmetä :) hih.

    Nuo jalat on kyllä ajattoman kauniit ja sopii kyllä niin teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on pari amaryllistä kukkinu todella näyttävästi ja ovat tehneet uutta varttakin :)

      Poista
  4. Hei!
    Mä ostin itselle joululahjaksi huppikkaat:) Harmi ettei niitä huopikas kelejä oikeen oo vielä ollut.. ehkä vielä tänä talvena kumminkin:) Muita lahkatoiveita ei sitten suuremmin olekaan,kunhan saisi jouluna rauhassa katsoa jotain hyvää ohjelmaa ja syödä herkkuja,oman kullan kainalossa♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se joulu on tosiaan sitä rauhoittumisen aikaa ja omien rakkaiden kanssa olemista :) Siitä minäkin aion nauttia :) Teidän täytyy käydä pohjoisessa mutka niin saat huopikkaat käyttöön :D

      Poista
  5. Kauniit, yksinkertaiset ja ajattomat kynttiläjalat. Itse toivon joululahjaksi happy lightseja (kirjoitetaanko se noin?). Monilla niitä on ollut jo monen joulun verran, mutta itselläni niitä ei vieläkään ole. En vain ole raaskinut ostaa, vaikka sellaisista olen kovasti haaveillutkin. Kirjoitan ne siis joululahjalistaani ♥ ja toivon, että toiveeni toteutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne pallovalot ovatkin kauniita, niillä saa kivaa tunnelmaa aikaiseksi ♥

      Poista
  6. Kyllä itselle pitää lahja hankkia jouluna! :) On ihana valita itselle jotain todella mieluista vähän niinkuin palkintona. Itsellä on yksi toive, mutta se taitaa kyllä jäädä hintansa vuoksi hankkimatta tänä jouluna. :D
    Ihanaa perjantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D Sullakin taitaa olla melko kalliita ne toiveet, että niihin täytyy jonkin verran säästää :D

      Poista
  7. Nuo ovat kyllä tyylikkäitä ♥ Minä olen tonttujen kanssa keskustellut uudesta objektiivista... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokos on päätettynä millaisen objektiivin aiot hankkia tai paketista pitää löytyä :D ?

      Poista
    2. Noo.. Kiinteää voisi välillä kokeilla ;-)

      Poista
  8. Kaunis valinta! <3 Minun ehdoton lahjatoiveeni on uusi objektiivi kameraan. Mies kyllä tietää sen hyvinkin tarkasti, mutta nyt jännitän, mahtaako tuo hoksata tilata sitä ajoissa... x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin toivoisin uutta objektiivia, mutta eipä taida raskia ( maksaa n. 1000 euron luokkaa :D ). Sun pitää miehelle vielä vihjaista siitä objektiivistä ja vihjailla mihin mennessä tilatut tuotteet ehtivät vielä jouluksi kuusen alle :D

      Poista
  9. varsinkin tuo valkoinen on älyttömän kaunis ai ihana !!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös