Onko musta uusi valkoinen?




Aiemmin käydessäni pienessä sisustuspuodissa Pökkylän punaisessa tuvassa löysin sieltä itselleni muutaman ihanuuden. Yksi näistä oli tällainen jalallinen tarjoiluvati (?) johon laitoin hedelmiä. Tykkään, että korkeuseroja syntyy sisustamisessa ja näin ollen sisustus on hieman yllätyksellisempi, kai, ainakin kivemman näköinen :D

Olen viime aikoina viehättynyt erityisesti mustan sävystä, näin nimittäin jokin aika sitten upeita kuvia Tine K tuotteiden perustajan Tine Kjeldsen kodista ja ai että hänen kotinsa on kaunis, vaikka tummia kalusteita on paljon, ei se silti vaikuta synkältä. Onhan se tosin selvä, että isossa talossa tummakin pääsee paremmin oikeuksiinsa kun on tilaa ympärillä. Niitä kuvia katsellessa lumouduin täysin ja sen jälkeen olen uskaltanut hieman lisätä mustaa meidänkin kotiin :D 

Mustaa ei tosin ole ihan hirveästi tullut, enkä varmastikaan sitä kovin paljoa lisää, mutta muutama musta huonekalu ryhdittää kyllä kivasti tätä meidänkin kotia, ainakin itse tykkään :) Viimeisin musta ostokseni oli Tori.fi:stä josta löysin puolipyöreän mustan sivupöydän muutamalla kympillä. 

Mitä mieltä sinä olet mustasta, onkohan musta uusi valkoinen? Vai onko se turhan synkkä sävy sisustuksessa?

20 kommenttia

  1. Tuo on ihana <3 ja pidän ehdottomasti että mustaa saa olla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti sisustuksessa pitää kontrasteja olla, ainakaan itse en tykkää yhtään yksvärisestä sisustuksesta ( sellaisen nimittäin kokeneena :D )

      Poista
  2. Hyvä kysymys! :-) Ei se ainakaan vielä valkoista voita, mutta kyllähän se kivasti ryhtiä antaa pienissäkin määrin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on loppujen lopuksi melko tylsä, jotain särmää sen ohessa pitää olla, että tulee kodikasta :D Toisaalta, onhan ihmisiä, jotka osaavat äärettömän hyvin sisustaa pelkällä valkoisella :)

      Poista
  3. Musta on kyllä ihana kontrastiväri kodinsisisustuksessa, vaikkakin pölyjä saa pyyhkiä ahkerasti tummilta pinnoilta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään, että musta on hyvä kontrasti :)

      Poista
  4. Kaunis hedelmäastia! Itsekin tykkään korkeuseroista sisustuksessa. Ja musta viehättää myös täällä. :) itse olen nyt uuden kodin kanssa päätynyt siihen, että kun yksi iso seinäpinta tulee lähes mustaksi, niin kalusteet ovat pääosin valkoisia. Toivottavasti ei tunnu seinä liian tummalta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmasti yhden seinän mustaksi maalaaminen tummena tilaa. Meillä on yhden huoneen seinä musta ( huone on n. 12m2 ) ja edes se huone ei mennyt pimeäksi :)

      Minä odottelen kuumeisesti tammikuuta, että se ihana musta vitriini kotiutuisi :D

      Poista
  5. Meillä löytyy mustaa ja tummaa puuta kontrastina muuten aika neutraalille sisustukselle. Isot pinnat on vaaleita

    VastaaPoista
  6. En tiedä onko se ihan uusi valkoinen, mutta tykkään hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään ihan super paljon :)

      Poista
  7. Kyllä musta on kiva väri, ja itseasiassa varmaan aika haasteellinen sisustaa jos sitä on paljon. Jos osaa vaan niin mustalla maustetut sisustukset on upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ainakin ihastuin niin valtavasti mustilla sisustettuihin koteihin, että oksat pois... pitää yrittää harjoitella sisustamista :D

      Poista
  8. Musta on tosi kiva ja antaa vähän dramatiikkaa sisustukseen minusta :)

    VastaaPoista
  9. Minä tykkään kyllä mustasta, tuo kivasti kontrastia vaaleaan sisustukseen :) Kauniin tarjoiluvadin olet ostanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kontrastia musta kyllä tuo ja tosi paljon särmää ainakin meidän kotiin se sai aikaan :)

      Poista
  10. Meillä on vierashuoneessa, työhuoneessa ja vessassa kussakin kaksi seinää mustia. Mikään näistä huoneista ei ole synkkä, vaikka mustaa on isolla seinäpinnalla. Musta toimii hienona taustana muulle sisustukselle. Minua pidettiin rakennusvaiheessa ihan kahjona, kun kerroin valinneeni mustaa maalia useammalle seinälle. Nyt kun talo on valmis ja sisustuskin pääosin myös, on moni pyörtänyt puheensa. Monta kertaa olen huomannut, että visiosta kannattaa pitää kiinni, vaikka kohtaisi vastutusta. :)

    Oikein söpö vati!

    Mimmu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin näin jälkikäteen voisin valita mustaa meille muuallekin kuin tuohon yhteen huoneeseen :) Musta näyttää siinä huoneessa niin super hyvältä : )

      Omista näkemyksistä tosiaan pitää pitää kiinni :)

      Poista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös