Poika vai Tyttö ?




Kuvat / Vaatteet : www.lindex.com

Tässä on taas sarjassamme sellaisia juttuja, joita en ehkä aluksi ajatellut jakaa teidän lukijoiden kanssa, mutta annetaanpa nyt mennä, raskautta en voi salata ja lapsen sukupuolikin ihan varmasti joskus esille tulee, joten fiilistellään sitten yhdessä :D ( Pahoittelut jos jotain nämä vauvajutut sapettaa :) )

Kesällä kun saimme kuulla, että meillä odotellaan ihanaa pientä nyyttiä saapuvaksi kevät auringon loisteeseen, en osannut ajatella vielä siinä vaiheessa kumpi ( tyttö vai poika ) meille mahdollisesti tulisikaan. Itse olen aina ajatellut, että molemmat käy, pääasia, että lapsi on terve ja kaikki on hyvin. 

Ajan kuluessa, iskostin päähäni ajatuksen tyttölapsesta ( mieheni odotti kokoajan poikaa ;) ) jotenkin en osannut yhdistää olotilaani ja energiaani poikaan, en vain ollut osannut ajatella asiaa ollenkaan, että poika vaihtoehtokin on olemassa ( joo, tyhmää, mutta rehellisesti totta ). Jotenkin nämä syksyn kiireet ja jatkuva hoppu olivat saaneet unohtamaan koko asian. 

Käytyämme jokin aikan sitten rakenneultrassa ja saatuamme tietää, että meillä odotellaankin poika vauvaa, koin jonkinlaisen pysähdyksen. En oikein osaa kuvailla olotilaa tai ajatuksiani, mutta tiedättekö kun ei ollut yhtään osannut varautua ajattelutasolla poikalapseen niin sitä yllättyy ja häkeltyy :D Olin suoraan sanottuna häkeltynyt ja olen sitä ehkä hieman edelleenkin, mutta huomautettakoon, että olen hyvällä tavalla häkeltynyt ( tätä ei vaan oikein tunnu kukaan ymmärtävän kun kerron olevani häkeltynyt... se ajatellaan heti negatiivisesti, en ymmärrä miksi, eikö ihminen saa yllättyä ja olla häkeltynyt ? :D  ). 

Niin tai näin, poikalapsi on yhtä tervetullut maailmaan, niin ihana asia tämä koko raskaus on, että ei voi ymmärtää toisinaan edes olevansa raskaana :D Ei millään malttaisi pitää näppejä irti myymälöiden vauvanvaate valikoimista ja silläkin saralla joudutaan nyt kääntymään kauppojen puoleen, sillä meidän neidin vauvanvaatteet olivat aika pastellivoittoisia, joten kauppareissut odottelee :D Tämänkin suhteen on siis tiedossa aivan erilainen vauvalapsi arki ja elämä, sillä poikalapsen myötä joudutaan varmastikin opettelemaan taas uusia asioita ja joudutaan poikkeamaan sieltä tutusta ja kerran jo koetusta tyttölapsi ajasta :D 

Toivottavasti edes joku ymmärtää tästä postauksesta jotain ja voi samaistua yllätykseeni, joka aluksi oli hämmennystä :D

Me taidetaan viikonloppuna neidin kanssa käydä hypistelemässä ihka oikeasti näitä poikien vaatteita, jotta päästäs edes hitusen lähemmäksi ja todentuntuisemmaksi tätä ihanaa poikavauvaa ja tulevaa vauva-arkea  ♥

Tällaisin ajatuksin keskiviikko iltaan :) Nyt on ihan pakko jatkaa siivoiluja, joten palaillaan myöhemmin illalla :D

64 kommenttia

  1. Oi että<3 Teille tulee pikkuinen poika, ihanaa♥♥♥

    VastaaPoista
  2. Voi, onnea (vielä) pojan odotukseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ♥ Tää odotus muutti kyllä muotoaan kun sai tietää odottavansa poikaa :D Ja minä onneton oon säilönyt kaikki neidin vanhat vaatteet... ihan turhaan nyt :D Ei se auta kuin kaupoille lähteä :D

      Poista
  3. Ihanaa, pieni poika tulossa! <3 Suloista! :-) <3 Nuo vaatteet on kyllä vastustamattomia! :-)

    VastaaPoista
  4. Oi ihanaa, pieni poika <3 <3 Pystyn samaistumaan ajatusmaailmaan, sillä olin itse täysin vakuuttunut, että meille oli tulossa poika, kunnes rakenneultrassa toisin todistettiin. :D Eli koin itsekin tuon hyvällä tavalla hämmentyneen olotilan. :) Kyllä se tyttömaailma sitten vei vain nopsaan mukanaan, vaikka olin siihen asti vakuutellut itselleni, että ostan neutraaleja vaatteita. ;)

    Ihanaa odotusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D Eikö olekin ihan omituinen tunnetila :D Mulla tais monttu aueta silloin kun ultraaja sanoi, että se on poika :D Pyysin vielä katsomaan uudelleen ja hän sanoi, että jos tämä on tyttö niin on sillä ainakin isot pallit :D :D

      Poista
  5. Aww, ONNEA <3 <3 Mä olisin varmasti ollut myös häkeltynyt pojasta, joten mä en yhtään ihmettele!! Terveen lapsen jokainen haluaa, se on selvä. Mutta mä en häpeile myöntää, että aina olin toivonut tyttöä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on yksi tyttö, joten mulla ei sellaista olotilaa ollut, että olisin ehdottomasti halunnut vain tytön :D Ja ainahan voi kokeilla onnea seuraavan lapsen kohdella :D

      Poista
  6. Tuli ajatuskatko ja lähti liian nopeasti, eli paljon onnea poika-lupauksesta :) <3

    VastaaPoista
  7. Uih, onnea pienen pojan odotteluun!

    Katja
    http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Eikä, apua, ihan mahtavaa!!! :''-D Hirmuisesti onnea poikalupauksesta!! ♥♥♥ Ja kiitos, kun jaoit tämän ihanan uutisen myös meidän kanssamme! :-) Uskon että uutinen häkellytti, koin itse saman tunteen joskus aikoinaan... :'-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on kyllä niin outoa kun joutuu alkaa ostamaan poikien vaatteita :D Mää en osaa :D Tänäänkin vaan neidin joulujuhlassa katselin poikalasten vaatteita, että miten niitä puetaan :D :D :D Onhan tämä uusi tilanne, jos olen aiemmin tiennyt kaiken tyttöjen lastenvaatteista, romahdan nyt kertarytinällä poikien vaatteiden osalta täysin tietämättömäksi :D

      Poista
    2. Noo... Tämän vaateasian suhteen tulet todennäköisesti pääsemään paaaljon helpommalla
      pojan kuin tytön kanssa.. ;-) Ja nykyisin on niin ihania vaatteita varsinkin pienille pojille! :'-)

      Poista
  9. Voi kuinka ihanaa! Aivan itku tulee silmään lukiessani näitä sun vauva-uutisia. Tulee niin omat raskausajat mieleen. Meillä ekaa lasta odottaessani, ei haluttukkaan tietää sukupuolta, vaan odotettiin malttamattomana kumpi tulee. Ja poikahan sieltä syntyi. Tokan lapsen kohdalla, haluttiin tietää jo ennen. Salaa toivoin tyttöä, vaikka terveyshän se kaikkein tärkeintä on. Tyttöhän sieltä tuli. Jotenkin tuntui hyvältä, että sai molempia sukupuolia. Ymmärrän kyllä hyvin, mitä sä kerroit, että "häkellyit". Mulla olisi varmaan käynyt samoin, vaikka ei se mitään negatiivista olekaan. Sitä iloitsee aidosti jokaisesta saamasta lapsesta, koska niiden saaminen ei ole itsestäänselvyys. Meillä luku jäi kahteen,kun enempää emme saaneet. Onnellinen olen molemmista. Toivon sulle ihanaa odotusaikaa ja on varmaan ihana lähteä ostelemaan uusia vaatteita pienelle poika-vauvalle. Mulla ainakin sormet syyhyäis, kun pääsee hipelöimään vauvanvaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin voisin puhua lasten yrittämisestä vaikka kuinka paljon, olen kantapään kautta kokenut sen kuinka vaikeaa näitä pieniä ihmeitä on saada ♥ Minä en oikeastaan tiedä miksi mulla on ollut kokoajan tyttöfiilis, ehkä salaa toivoin, että saan toisen ns. "helpon " ja samanlaisen lapsen kuin meillä nyt on ( vaikka tiedän, että jokainen lapsi on erilainen ja omanlainen ) . Mutta nyt kun alku shokista on toipunut, olen ihan innoissani siitä, että pääsen hypistelemään uudella tavalla niitä lastenvaatteita ja onhan se upeaa, että on molempia lapsia, tyttöjä ja poikia ♥ Ja kuka sen sanoo, itse haluan vielä kaksi lasta lisää ja jos ne minulle suodaan niin otan kiittollisena vastaan ♥

      Poista
  10. Vai saatte te pikkumiehen joukon jatkoksi :) Meillä on nyt kaksi tyttöä ja itse asiassa itselläni oli tuosta toisestakin sellainen olo että tämä on tyttö ja sitten piti neuvolassa kysyä että kumpi se on.. Ajattelin että pitää valmistautua siihen erilailla jos onkin poika :D Siis millään muulla ei todella ole väliä, kunhan lapsella on kaikki hyvin ja hän on terve mutta jotenkin ajattelin jo jemmattujen vaatteiden vuoksi että oli helpompi kun saatiin toinen tyttö.. No sitten kesällä kummitytön rippijuhlissa hänen mummonsa tuumasi että "teiltä vielä poika puuttuu".. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just se, ne jemmatut vaatteet :) ne mullakin oli takaraivossa, että mites nyt kun joutuu ostamaan koko vaatearsenaalin uusiksi ja oon turhaan jemmaillu monia vuosia niitä vaatteita kaapeissa :D Mutta ihanaahan se on :D Molemmat on super ihania, pojat ja tytöt ♥

      Poista
  11. No tätä mää mun blogissa olleesta kommentista vähän uumoilinkin, Onnea! Minä kahden tytön jälkeen ajattelin, että eihän meille voi tulla kuin poika ja kait se mieskin oli tyttöön asennoitunut - yllätyshän se poika oli ja juurikin samalla tavalla häkeltynyt sitä aluksi oli siis positiivisesti - hyvä, kun tajusi vihdoin olevansa raskaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Ihanaa, että joku ymmärtää tämän häkeltyneisyyden tunteen ♥

      Poista
  12. Yleensä en blogeja paljon kommentoi, mutta nyt liippaa niin läheltä, että on pakko. :) Ymmärrän sinua erittäin hyvin. Meidän tytöt ovat 8- ja 6-vuotiaita ja reilu kaksi kuukautta sitten meille syntyi kauan toivottu kolmonen. Poika. <3 Me myös saimme rakenneultrassa tietää vauvan sukupuolen ja muistan vieläkin kuinka hämmästynyt tiedosta olin, olin myös tosi liikuttunut. Meillekin tämä poikavauvan kanssa eläminen tuo tullessaan ihan uuden maailman ja olen kaupoissa myös kierrellyt ja ihmetellyt kaikkia "poikajuttuja". Toivotan siis teidän perheelle kaikkea hyvää tulevaan ja toivottavasti loppuraskaus menee sujuvasti. Makustele rauhassa omaan tahtiisi ajatusta pojasta. Hienoa, että jaoit tämän meidän lukijoiden kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi ihanasta kommenstista ja ihanaa, että jaoit sinunkin jutun kanssani ♥ Näin ajattelinkin, että parempi antaa itselle nyt aikaa ja sopeutua pikkuhiljaa, onhan tässä vielä aikaa : )

      Poista
  13. Onnea! Olen viime aikoina lukenut niin vähän blogeja, etten edes tiennyt raskaudestasi. Muistan, kun joitain vuosia sitten pohdit toisen lapsen "hankintaa". (Hassu sana, eihän niitä niin vaan hankita). Itsekin sekosin totaalisesti, kun kuulin tyttäreni raskaudesta. Rupesin heti hankkimaan hänelle kierrätyspalstoilta sekä vauvan vaatteita että tarvikkeita. Nyt vähän aikaa sitten selvisi, että tyttö on tulossa, joten vielä pitää tehdä vaikka joku kirppiskierros ja etsiä vaaleanpunaista. Aluksi tuli ostettua hyvin vaaleita, neutraalin värisiä vaatteita. Vauvanvaatteita on niin valtavasti tarjolla vähän käytettynä, että edullisesti saa vaikka kuinka hienon garderobin hankittua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa :) Mukavaa kun jätit kommenttia pitkästä aikaa... olisitko silloin vuosia sitten arvannut, että se keskusteluni ja postaukseni sivusi lapsettomuutta ja sitä että voiko yksi lapsi riittää jos niitä lapsia ei vaan saa enempää ? Uskon, että kukaan ei oikeasti tiennyt, mitä tekstilläni hain, mutta näin monen vuoden jälkeen kun raskaus suotiin meille, olen äärimmäisen onnelinen nyt tästä tilanteesta. Vauvanvaatteita on tosiaan paljon tarjolla :) Täytyy itsekin aukaista silmät niille uudelleen ja lähteä tutkimaan :D

      Poista
  14. No se on sitten poikien maailmaan perehtyminen teilläkin edessä :)
    Minä olin myös erittäin häkeltynyt kun kun kahdee tytön jälkeen saimme kuulla odottavamme poikaa. Neljäs oli tyttö ja viidennen kohdalla oli vahva tyttöfiilis mutta taas saimme häkeltyä- poika tuli!
    Kaikki yhtä rakkaita tietenkin mutta onhan se kyllä mukava kun on molempia saanut.
    Onnellista odotusta edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta :D Tämä meni täysin opetteluksi koko asia :D Itse olen vielä jonkin verran häkeltynyt ( edeleen ) asiasta, mutta luulen, että olen samoilla linjoilla kanssasi, että ihanaa on, että on molempia :D

      Poista
  15. Me ei haluttu tietää etukäteen. Itse olin varma ja toivoinkin tyttöä. Sitten enää kertaa vasta sektiosalissa miehen kanssa puhuttiin miltä tuntuu kumpi tulee. Molemmat oli varmoja että tyttö. Kerkesin miehille sanoa, että joo tyttö se on kun kuului lääkärin sanat POIKA. Me hölmistyneinä että poika? Kätilö tuli sitten näyttämään että poika se on. Miehen piti sitten lähteä pojan kanssa lasten osastolle. Syntyi etuajassa. Niin tuhlasi jo lähtiessään mepä miehet tässä lähetään... :). Onnea pojasta teillekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Voin melkein nähdä ilmeenne, miltä ne näytti kun lääkäri totesi vauvan olevan poika :D Väitän, että mulla oli just sama ilme, ja ultrassa sanoinkin että täh, poika ? :D

      Poista
  16. Tuttuja ajatuksia :) Juuri saimme tietää, että poika on tulossa ja jotenkin yhden tytön jälkeen ajattelimme, että se on tyttö taas. Mieheni oli kyynelsilmin ja minusta tuntui häkeltyneenä. Kuinka osaan olla pienen pojan äiti, hyvin varmasti mutta uusia juttuja saa opetella. Ja ihanaa, että hän on juuri poika <3 en malta odottaa vauva-arkea ja nyt saan ostaa myös söpöjä poikien vaatteita mekkojen lisäksi. Onnea teillekin kovasti pienestä pojasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, oikein paljon onnea teillekin poikavauvasta ♥

      Poista
  17. Miniä odottaessani tiesin olevani raskaana ennen kuin tein mitään testejä. Vaikka oli ensimmäinen tulossa niin sen vain jotenkin tiesi. Olin alusta asti varma, että rakkauspakkaus on poika ja poikahan se on :) Voin kyllä kuvitella kuinka olisin häkeltynyt juuri siinä hyvässä mielessä, jos ultrassa olisikin sanottu tulevan lapsen olevan tyttö :) Eli ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Työkaverini, kun kuulivat tulossa olevan poika totesivat, että eivät olleet edes kuvitelleet poikaa minulle vaan ajatelleet vain tyttöä :) Hauskoja nämä mielikuvat. Minä olin onnellinen olisi se sitten ollut vaikka tyttö pojan sijaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskoja ovat tosiaan nämä mielikuvat, mutta niille ei voi mitään :D

      Poista
  18. Me oltiin ihan loppuun asti varmoja että poika tulee, lähes kaikki muutkin veikkaili poikaa mahan muodon perusteella.
    Tyttö oli niin ylläri ja tosi pitkään vielä syntymän jälkeenkin! :) Tyttöähän mä salaa toivoin kun poikia jo on mut ihan varmoja oltiin että poika tulee :)
    Kääks tästä tulikin mieleen et mä näin viime yönä unta et olin raskaana :O Huih!

    Onnellista odotusta sulle <3 Pienten vaatteiden hypistely on niin ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettekö te kysyneet etukäteen ? HEHHEH :D joko teit testin ;)

      Poista
    2. No kysyttiin, joka kerta mut ei näyttäytynyt!
      Empä oo viä testannu..! :D

      Poista
  19. Minäkin olin aivan varma että odotan tyttöä, mutta poika se siellä ihan selkeästi oli rakenneultrassa. :D Ikinä en pois vaihtaisi; maailman ihanin poika! <3

    Ihanaa loppuodotusta sulle! :)

    VastaaPoista
  20. No mutta onnea pojasta! Ihanaa!

    VastaaPoista
  21. Kyllä saa häkeltyä :) Ihanaa, poika siis tulossa! Omakohtaisesti minä en tiedä mitään ihanampaa kuin oma pikkuinen poika <3

    Kun kolmisen vuotta sitten saimme tietää odottavamme poikaa, olin minä aavistellut asiaa jo mielessäni, mutta mies sekosi onnesta ihan täysin :) Ihanaa aikaa! Nauti täysin siemauksin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pojatkin on super ihania, vielä kestää hetki että tottuu ajatukseen :D

      Poista
  22. Pystyn niin hyvin samaistumaan tunteisiisi. Meillä esikoinen on tyttö ja kun sain toisen kohdalla rakenneultrassa kuulla odottavani poikaa, olin todella hölmistynyt. Siihen saakka en ollut miettinyt lapsen sukupuolta, salaa ehkä olin toivonut toista tyttöä... Taisin jopa purskahtaa itkuun jossain vaiheessa ja todeta, etten osaa olla äiti pojalle (ne hormonit..) :D Nyt tuo ihanaakin ihanampi pieni poika on kohta kaksi vuotias voin sanoa, että äitinä olo pojalle on erilaista, mutta ihanaa ja antoisaa. Rakkaista rakkaimpia ovat molemmat meille suodut lapsoset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, itsekin olin vain olettanut, että se on tyttö, en ollut niinkään ajatellut sitä :D Jännä olotila kyllä tuli kun poika sieltä sitten paljastui :D

      Poista
  23. Oi ihana uutinen <3 Meillä on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa ja olen hyvin onnellinen että olemme saaneet molempaa sukupuolta :) Tytöissä ja pojissa on eroja ja molemmilla on omat mukavat juttunsa :) Ja toivottavasti pidät meidät muutenkin ajan tasalla raskauden suhteen, mukava lukea välillä tällasiakin postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä on molempia kaksi , ihanaa ♥ Kyllähän tämä raskaus vahvasti on läsnä omassa elämässä, joten katsotaan jos silloin tällöin uskaltaisi julkaista raskauteen liittyvää juttua :D

      Poista
  24. Voi että ihana♡ (just kun mää tässä yks päivä salaa haaveilin miten ihana ois vielä saada pieni poika, kun siitä on niin kauan etten muista enää millasia pienet pojat on ;) Vaikka on ne tytötkin ihania! :) )
    Mutta hyvä kun kysyit jo nyt sukupuolta niin ehdit tottua ajatukseen. Minä kun en ekalta kysynyt etukäteen ja olin niin varma kokoajan että tyttö se on. Sitten kun vauva synty ja kätilö kertoi sen olevankin poika, niin meni kyllä jonkun aikaa sopeutua ajatukseen että se on meidän vauva vaikka onkin poika! :) En minäkään ollu tietenkään pettynyt, mutta se vaan tuntu niin ihmeelliseltä kun oli kokoajan kuvitellut tyttövauvaa. Sen jälkeen oon kyllä aina kysynyt sukupuolen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulle ei oikeastaan ollut väliä kumpi tulee, sitä vaan oli asennoitunut tyttöön ja jotenkin ajatellut sen olevan tyttö, ilman mitään syytä :D Esikoinenhan meillä on tyttö, joten olisiko siitä jäänyt jokin päähän pinttymä :D :D Olen samaa mieltä, että hyvä että kysyin tässä vaiheessa sukupuolta niin voin valmistautua ajatustasolla tulevaan :)

      Poista
  25. Meillä oli kaksi tyttöä. Salaa toivoin että kolmas olisi poika, en voinut sanoa sitä kenellekkään jottei kukaan olisi ymmärtänyt mua väärin. Samaa mieltä olen kanssasi että lapsi on tervetullut oli se mikä tahansa, kuitenkin toivoin poikaa. Emme uskaltaneet koskaan kysyä sukupuolta ultrissa, ettei tulisi pettymystä (tosi en usko että olisin pettynyt sit kuitenkaan!) Lapsi syntyy, putsataan, sitte vasta mies kysy hämmistyneenä, kumpi toi on? Se on POIKA, voi herregud, miten häkeltynyt olin!! Olin niin varautunut siihen että tulee "kuitenkin" tyttö että en osannut ymmärtää että mulla on POIKAvauva. Isommatkin lapset olivat häkeltyneitä, positiivisellä tavalla, olivat hekin odottaneet poikaa. Nyt meillä on perhe kasassa, kaksi ihanaa tyttöä ja poika. Onnea sinulle, seuraan sinua joka päivä ilolla!

    T: Diana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, itseäkin hirvitti aluksi puhua tästä tunteesta, kuinka häkeltynyt olinkaan siitä, että poika on tulossa, mutta voin sanoa, että tämä muiden kanssa jutusteltu on saanut silmäni auki ja ajatuksia enemmänkin kasaan, joten väitän, että puhuminen auttaa :D Meidänkin neiti oli yllättynyt ja hän olisi halunnyt tytön, jotta olisi saanut itseään nimittää isosiskoksi, mutta uskon, että meidänkin neiti sopeutuu poikaan kunhan aika vain kuluu :)

      Ihana kuulla, että tykkäät lueskella juttujani :)

      Poista
  26. Esikoista odottaessani jotenkin ajattelin että se on tyttö. Itse olen tämmöinen poikatyttö ollut aina, joten olisi se poikakin ollut ihan ok. Mut tytöksi mahassa olevan vauvan mielsin. Ei kysytty etukäteen, koska halusin sen olevan yllätys. Vaatteita hankin ja huonetta vähän sisustelin, omasta mielestäni neutraalisti. Toiset olivat monesta merkistä sitä mieltä että olen kysynyt ja tiedän sen olevan poika. Ei, kyllä se minusta on tyttö... Poika syntyi. Eli en tiedä toivoinko tyttöä, mutta alitajunta "tiesi" vauvan olevan poika. Mutta tavallaan kuitenkin yllätyin lopputuloksesta. Varmaan olisin hämmentynyt jos olisin kysynyt asiaa jo ultrassa... no, sama se, nyt niitä on jo kaksi. :) Kummilapset on kaikki tyttöjä, joten sekin maailma on melko tutttu.

    Mutta pieni varoitus: tyttöjen vaatemaailmasta siirtyminen poikien vaatemaailmaan voi tuottaa pettymyksiä, hankaluuksia, murheita ja päänvaivaa. Tuottaa se myös iloa ja kekseliäisyyttä. Ai että miten? No, poikien vaatteita vaan on niiiin paljon vähemmän kuin tyttöjen. Vielä vauvoilla ei ole suurta eroa, mutta taaperoiässä sen jo huomaa. Tytöille on leggaria, hametta, mekkoa, paitaa jos jonkin laista. Pojille muutama paita (kauluspaita tai hirviö-kuvalla varustettu t-paita) ja parit housut (college, farkut ja suorat). Näin kärjistetysti. Onneksi poikien osastot ovat vuosien myötä laajentuneet, mutta edelleenkin ovat melko suppeat. Ja nuo kotona myytävät ja postista tilattavat onneksi laajentavat kauppojen valikoimia. :)

    Kyllä monessa muussakin asiassa tulee yllätyksiä, positiivisia ja negatiivisia. Mutta paras törmätä niihin itse ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä sen tiedän, että pojille on vähemmän kuin tytöille ja petyn vaatemaailmaan ihan varmasti :D Mutta ei se onneksi minun elämää kaada. kyllähän se taas muuttuu opetteleuksi, kun poikaa ei ennestään ole, se ehkä hieman pelottaa, mutta eiköhän tästä selvitä :)

      Poista
  27. Ihania uutisia ja mukavaa, että on sitten molempaa sukupuolta, Onnea! Meillä on kaksi poikaa ja tyttö. Kun pojat olivat pieniä, harmittelin poikien vaatteiden rumuutta, ja puinkin heidät tosi pitkään oikein värikkäisiin uusretroihin. Nyt saan pukea tyttöäkin, mutta huomaan usein, että pojille on nykyään aivan ihania vaatteita, ihan mahtavan värisiä toppavaatteita jne.

    On ne tytöt ja pojat vaan niin erilaisia, ihania kaikki, ja persoonia, rakkaita jokainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ovat erilaisia, en epäile sitä yhtään :) Eniten itse haluaisin, että tuo meidän esikoinen oppisi kanssa hyväksymään sen pojan, hän hieman pettyi kun ei tyttöä tullutkaan :/

      Poista
  28. Onnea onnea onnea vielä. Ja ymmärrän niin täysin tuon sun fiiliksen. Eikä se ole mitään verrattuna mun sekoiluihin, mutta kerron niistä sulle joskus naamatusten. En tohi tänne ees laittaa. Laittavat mut vielä jonnekki pöpilään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nyt kyllä pitää järkkäillä aikaa, kuulostaa sen verran mielenkiintoiselta tää juttu :D

      Poista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös