Mitä hankitaan vauvaa varten - tarvikeviidakossa








Kuva: www.babystyle.fi/
 
Täällä on yritetty jo kuumeisesti miettiä, mitä kaikkea vauvaa varten tarvittaisiin ( joo-o, on mulla ennestään yksi lapsi ;) ). En muistanut, että tarvikkeiden hankkiminen voisi olla näin "hankalaa" tai paremminkin työlästä kun ei vaan yksinkertaisesti nyt hoksaa, mitä kaikkea pitäisi hankkia.

Ainoat hankinnat, mitä tällä hetkellä olen osannut ja hoksannut tehdä on kavereilta saatu pinnasänky, siihen patjat ja peitot, turvakaukalo, turvakaukalopussi ja hoitoalusta. Toki vaatteita on tullut katsottua nyt alennusmyynneistä jonkin verran, mutta ei ihan mahdottomasti, olen yrittänyt hyödyntää vauva-aikaisissa vaatteissa fb:n kirpparipalstoja, sillä hatara muistikuva neidin aikaisista vauvavaatteista on, että yksi koko ei kauaa kaapissa vanhentunut, joten uusia en hirveästi raski ostaa :D

Ajattelin, että teissä lukijoissa on ihan varmasti neuvoa-antavia ihania kanssasisaria, jotka varmasti mielellään auttavat, joten olisikin ihanaa, jos jaksaisitte kanssani listata kommenttikenttään, että mitä ihmettä sitä oikein tarvitsee hankkia vauvaa varten, tuntuu että olen tällä hetkellä melkoisessa tavaraviidakossa kaikkine hilavitkuttimineen, että en osaa ajatella oikein selkeästi :D

Vauvaa varten hankintalistalla olevat tuotteet, mitä itsellä tulee mieleen on:
-vuodevaatteita pinnasänkyyn
- kynsisakset
- hiusharja
- tutit ja tuttinauha
- jonkinlainen viltti alustaksi lattialla pyörimiseen
- kylpyamme jaloilla

Lukijoiden vinkit hankintalistalla olevista tuotteista:
-

(päivitän tätä listaa teidän lukijoiden vinkkaamien ideoiden myötä, jotta joku muukin yhtä hukassa oleva äityli voi saada mahdollisesti vinkkejä nyt tai tulevaisuudessa :) )

Eli kuten huomaatte, meikäläisellä lyö pää ihan tyhjää :D Vaikka lapsi ennestään perheestä löytyykin, en tällä hetkellä tarvikehankinnoista muista hölkäsen pöläystä, varmaankin aika kuultaa osakseen muistot ja tätä rataa tai sitten se odotusaika ja neidin vauva-aika menivät jonkinlaisessa sumussa ja baby bluesin vallassa :D

62 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Nehän meiltä löytyy, kato tässä se nähdään tää pää, ei pyöri kuin tyhjää tällä hetkellä :D

      Poista
  2. Vaippoja,talkkia,kylpyöljy,harsoja,itkuhälytin. Nuo tuli ensimmäisenä mieleen. Ja rintapumppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vinkkejä :) rintapumpun ostan jos tarviin, ykkösestä ei edes maito noussut, joten oli turha härveli :)

      Poista
  3. Harsoja, vaippoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsoja tosiaan tarvitaan ja toki vaippoja :) ihanan helpoksi käy mulla kauppaan meneminen , tulostan vaan tämän postauksen ulos ja sitten ostoksille :)

      Poista
    2. Yks vatsa riittää; )

      Poista
  4. Harsoliinoja,hoitoöljyä,pesunestettä,vaippoja ;)
    Vanupuikkoja ja lappuja, vauvanpyyhe..bebanthen,talkki...
    Sellasia pikkutumppuja käteen ettei raavi itseään..
    Äitille sitä lanolin? Rasvaa rinnanpäihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vinkkejä, kiitos listan täydentämisavusta ♥
      Tisseihin kohdistuvia juttuja ostan jos niitä tarvitsen :D :D Ekasta ei noussut maito joten kaikki niihin hankittu oli turhaa :)

      Poista
  5. Kylpylämpömittari, mikäli et ota äitiyspakkausta.
    Sitteri oli meillä aika hyödyllinen hankinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, miten olin unohtanut ihan tuon lämpömittarinkin vaikka tuota kylpyammetta mietin :) Sitteri on kyllä varmasti hyvä, meillä neitikin viihtyi sellaisessa :)

      Poista
    2. Parasta talkkia on perunajauho! Topz puikkoja ja kasvolaput tulee mieleen

      Poista
    3. Kylpylämpömittari! Onko sellaisiakin? =) Eipä tainnut olla tarpeen... :)

      Poista
  6. ..mutta ymmärrän että pää on vähän tyhjä ...Minulla on 4 v esikoinen ja nyt kuukauden päästä syntyy tämä toinen....Minun pääni on myös tyhjä että mitä pitikään hommata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mulla meni neidin odotusaika vähän yksinäisyydessä ja alakuloisuuden vallassa ja ihan vähän sitten siitä vauva-ajastakin, joten taisin oikeasti olla sellaisessa sumussa :D Nyt tuntuu aivan erilaiselta :)

      Poista
  7. Onko teillä jo lelukaari pikkuista varten? :) Hankin ikean puisen lelukaaren jonka maalasin valkoiseksi ja vaihdoin mieleiset lelut. Pehmeän alustan ompelin yhdessä äitini kanssa ja saatiin siitä niin ihana. Nykyään on niin paljon kankaita joista valita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa on, meidän neidin vanha lelumatto ja kaari, hmmm... pitää alkaa etsimään :) Kiitos vinkistä ♥

      Poista
  8. vaipat ja sinkkivoide - muita rasvoja en hommais etukäteen (hoitovoiteet ja kylpyöljyt jos tarttee - ite en oo ikinä tarttenu)
    Itkarit ja rintapumput vasta, kun näkee tarviiko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, rintapumppua en hommaa kyllä ennen kun näkee tarviiko :D

      Poista
    2. NIin ja sitteri on hyvä. Mää en vaan nyt oo ottanut esiin, kun muistan, että kakkosta tuli enimmäkseen pidettyä turvakaukalossa, kun oli niin pieni se isompi sisarus, että piti saada helposti nostettua vauva turvaan. Teillä on jo niin iso tyttö ettei varmasti mene härppimään vauvaa. Toisaalta huomasin pojan saavan tulemaan hukassa olleen rupsun turviksessa ja mahavaivat helpotti.

      Poista
  9. Hei :)

    Jos äitiyspakkauksen otat niin siinä on hiusharja, kynsisakset ja joitain muita hoitovälineitä. Jos et äitiyspakkauskeen päädy niin lisäisin listaan lämpömittarin kylpyvedelle :) Lisäksi sinkkivoidetta on hyvä olla jemmassa ja bepanthenia.. Itse tykkäsin vaunuissa suojana käyttää harson sijaan Dookya ja semmoinen myös kakkoselle on säästynyt. Tuttipulloja ja vastiketta, pumpulipuikkoja ja vanutyynyjä.. Itse ostin sitterin vauvalle jo aikoja sitten, sillä kirppiksellä tuli edullinen ja soppeli vastaan, vaikka se ei käyttöön tuukkaan ihan heti..

    Tämmöstä tuli nyt mieleen :) Voishan listaa varmaan jatkaa melkeen loputtomiin asti, terkkuja vaan listafriikiltä ;)

    Ja ai niin, jos imettäminen onnistuu ja tulee rikkeymiä, niin niihin parasta on semmonen lammasrasva ( lanoliini muistaakseni) ,jota ei tarvitse pestä pois ennen imetystä :)

    Ps. mulla on kans ollut lista tarvittavista vauvantavaroista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei oteta äitiyspakkausta, muistelen tytön jäljiltä, että niitä äippäpakkauksen vaatteita ei taidettu koskaan käyttää kun ne oli aina väärän kokoisia, joten otetaan rahana ja ostetaan niillä muutamat vaatteet :)

      Poista
    2. Mulla on rintahaavaumiin toiminut parhaiten bepanthenista se kevyempi emulsiovoide. Lampaanrasva tarttuttaa rintaliivinsuojat kiinni ihoon ja sit ku ne irrottaa niin irtoo ihoakin. Eli suosittelen hommaamaan sinistä Bepanthenia! Korjaa vauvan peppuakin jos tulee ihottumaa.

      Poista
    3. Mielestäni bepanthen pitää pyyhkiä pois ennen imetystä ku ei sais mennä vauvan suuhun... ja kai toi lammasrasvan tarttuminenki on yksilöllistä ku ei ittellä niin käyny. Mut tää ei oo tarkoitus olla mikään väittely, vaan taas se asian toinen puoli :)

      Poista
  10. Siellä ollaan ihan vauva juttujen ympäröimänä <3 Ihanaa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, meillä mennään tilanteiden mukaan, aina ei ehdi sisustella kun joutuu miettimään näitä muitakin arkisia asioita :D

      Poista
    2. Eiköhän kaikis lapsiperheis mennä tilanteiden mukaan, arkisten asioiden parissa hyvin pitkälti :)

      Poista
  11. Turvakaukaloon tuo lämpöpussi on ihan ykkönen :) Stokken tuoli ja siihen se newborn kaukalo, meillä käytettiin ihan sitä, sitteri jäi käyttämättä ;) Itkuhälyttimistä voin suositella sitä philips aventia, gigantissa maksoi kuutisen kymppiä :) Edellisissä vastauksissa olikin jo muut hyödylliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ihan rehellisesti sanon, niin pitää jo vähän googletella, että mikä on newborn kaukalo :D :D Itkuhälytin on varmasti hyvä, sellainen pitää ehdottomasti hankkia :)

      Poista
  12. Kantoliina tai muu kantoväline, mut sekin kannattaa ehkä hankkia sitten vasta kun vauva on syntynyt (lainaaminen on pop). Meillä esikoinen ei tykännyt olla yhtään sylissä, joten silloin ei tarvittu. Ja nyt tämä herra 2kk on kyllä vaatinut kantamista, mut ei liinassa. Hänen pitää nähdä maailmaa samalla. Toiset sit taas rakastavat liinassa oloa... Sitteri on meillä ollut hyvä ostos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantoliinasta mies tykkää, minä en tykännyt ollenkaan, joten mies kantoi neitiä sellaisessa repussa :) Miehellä olikin siis toivomuslistassa tuo kantoreppu :)

      Poista
  13. Paljon hyviä vinkkejä oletkin jo saanut. Itse kannatan ehdottomasti itkuhälyttimen ostamista. Meillä ollut ainakin todella tarpeellinen. Ja edelleen sitä ollaan tyttöjen kanssa käytetty, kun mökkeilessä tytöt on nukkuneet asuntoautossa ja itse ollaan oltu saunomassa/istumassa iltaa aikuisten kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tosiaan itkuhälyttimen ostoon :) Niitäkin on vaan niin onnettoman paljon että ei tiedä mikä niistä pitäisi valita :D

      Poista
  14. Hehe mulla keskimmäinen oli 1,5v kun kolmas synty ja silti löi pää tyhjää et mitä piti hankkia 😅 uusimmaksi kivaksi tuttavuudeksi tuli kaukalopussin lisäksi se vaunujen suuaukkoon laitettava verhosysteemi. Ei tarvinu harsoja solmia enää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin oli ihan uusi tuttavuus tuo kaukalopussi, mutta kaverilla näin sellaisen ja vaikutti tosi kätsyltä :D

      Poista
  15. Tuttipullojen steriloija sellanen johon laitetaan pullot ja sitten mikroon, on kyllä kätevä vehje. Ei tartte kattilassa pulloja keitellä. Meillä oli ihan korvaamaton kun kaksoset syntyi keskosena ja usein joutui heidät herättää syömään, pulloja oli 18 yhteensä joten ei niitä kukaan olis jaksanu keittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että taidan keitellä pullot kuten neidinkin kanssa :) Yritän välttää viimeiseen asti ylimääräisiä laitteita, ne mahdu oikein kaappeihin :D

      Meillä neiti kasvoi korvikkeilla ja tuo keittäminen tuli ihan tutuksi, joten jatketaan sillä :D

      Poista
  16. Suosittelen erittäin lämpimästi harkitsemaan Brion keinutassujen ostamista (http://www.babystyle.fi/index.php/brio-vyssan-lull-keinutassut-valkoinen.html) Meillä nämä on nyt 3 viikkoisen kanssa jo ollut aivan korvaamattomat. Helposti saa pinnasänkyä vähän keinutettua ja poika on nukahtanut saman tien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, tarvii käydä katsomassa mitä on keunutassut :)

      Poista
    2. Onpas mielenkiintoiset nuo keinutassut. Tuosta tuli kuitenkin mieleen Unipalikat (http://www.babystyle.fi/index.php/sangyt-ja-vuodevaatteet/muut-varusteet/space-babies-unipalikat-musta-harmaa.html) mitkä meillä oli todella kätevät ja tarpeelliset käytössä.

      Poista
    3. Kiitos Marru, pitää googletella vielä sinun mainitsemasi palikat :) Kyllä tulee nyt paljon uusia juttuja eteen, että ei ymmärrä :D

      Poista
  17. Omat vauva-aikani ovat kaukana takanapäin, joita muistelelen aina kaihoten. Onneksi nykyisin kierrättämällä löytyy paljon hyväkuntoista tavaraa ja vauvan kasvaessa tarpeettoman sitten kätevästi eteenpäin. Ensimmäisen vauvan myötä tietää, ettei ihan kaikki ole tarpeellista toisen vauvan kanssa, joten kaapit ja pöydät eivät täyty turhasta.Ihanaa ja nautinnollista vauva-aikaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikki ei tosiaan ole tarpeellisia, itselläni edellisestä vauva-ajasta jäi ylimääräiseksi kaikki imetykseen liittyvät hankinnat, sillä maito ei vain noussut :D

      Poista
    2. Se voi olla ihan eri tilanne uuden vauvan kanssa joten mä kyllä sanoisin että hommaisit imetysliivit ja suojia. Rintakumeja jotkut joutuu myös käyttämään esim. jos kovin menee nännit rikki tai vauva ei saa kunnollista imuotetta.
      Voi että, on niin ihana hommata kaikkea vauvaa varten!

      Poista
    3. Tätä imetysasiaa sen enempää täällä blogissa ruotimatta.. en aio hankkia mitään imetystarvikkeita etukäteen, siihen on henkilökohtaiset syyt ja sanotaanko näin, että kaikki kun ei ole ihan itsestään kiinni tämän imetyksen suhteen :D Sekään asia kun ei ole itsestäänselvyys :) Mutta kuten sanoin, että ruodi tätä asiaa täällä enempää :)

      Poista
    4. On se vaan sitten hankalampaa lähteä liiviostoksille kun vauva on syntynyt jo. Ja miestä on mahdoton laittaa asialle ;)
      Mutta teet tietenkin kuten parhaaksi näet.

      Poista
  18. Voi miten ihanan ajankohtainen postaus! Täällä on muutama viikko laskettuun aikaan, ja painin samojen ongelmien kanssa. Tosin täällä on tulossa ensimmäinen, joten ei ole mitään käsitystä mitä kaikkea on ainakin hankittava. Kirpputoreilta olen ostellut vaatteita, samoin otettiin äitiyspakkaus joten vaatepuolella on vähän kaikenlaista. Olen kyllä niitä listaillutkin, ettei ihan mahdottomasti tule samaa kokoa.

    Turvakaukalo autoon hankitaan uutena, mutta esim. pinnasänkyä, hoitolaukkua, kaukalopussia, vaunupussia ja vaunuja olen kärkkynyt netissä. Hyvät yksilöt menevät vaan niin nopeasti, etten ole ehtinyt mitään vielä ostaa!

    Mutta on tämä vaan ihanaa aikaa tämä vauvantuloon valmistautuminen <3 :)

    -T.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, kaikki hyvät ja edulliset menee samantien :) Itsekin olen yrittänyt kärkkyä sellaisia meidän autoon sopivia matkakäyttöön soveltuvia kärryjä ( joihin saisi kaukalon kiinnitettyä ) , mutta vielä en ole niihin törmännyt :)

      Poista
  19. http://odotanunelmaani.blogspot.fi/2014/07/mita-vauva-tarvitsee.html

    Tuonne kirjoittelin tarvikkeista, joita me hommattiin ennen vauvan syntymää :)

    VastaaPoista
  20. Apteekista Asept puhdistus ainetta vastsyntyneen navan puhdistukseen.

    VastaaPoista
  21. Olisin ihan yhtä pihalla näissä jutuissa, nopeasti sitä unohtaa mitä kaikkea tarvitaankaan. :D Onneksi olet saanut hyviä vinkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aika kuultaa muistot :D Ihania lukijoita on kyllä ollut liikkeellä, sillä he ovat auttaneet kasaamaan listaa ♥

      Poista
  22. Heippa Johanna! Jos tarvitset arkoihin rinnanpäihin rasvaa, mielestäni Lansinoh-voide on parasta. Hintavaa, mutta koko rahan arvoista. Meillä myös Baby Björn Balance-sitteri on ollut huippuhankinta. Sekin hieman hintava, mutta todella hyvä vekotin. Kaikkea hyvää odotusajalle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, ostetaan jos tulee tarvetta :D

      Poista
  23. Hei, hyvin on tullut sulle vinkkejä ja varmasti sitten ehtii hankkiakki osan ku se oikea tarve koittaa. Me ostettiin jo etukäteen vauvalahjan valmiiksi, jonka sisko sai sitte tuoda synnärille ku se synnytys saattaa tulla/tulee niin yllättäen niin ei tarvi sitte lähtee ettiin kaupasta sopivaa nallea tms. :D Ja ostin kyllä sitte vastalahjan myös siskolle jonka annoin sitte vauvalta ja äidiltä ku tulivat ensimmäisen kerran katsomaan sairaalaan. Sai isosiskokin heti tarvitsemaansa huomiota <3
    Nauti odotuksesta ja valmisteluista, se on niin ihanaa pestä pikkuvaatteita ja miettiä minkälainen valloittava yksilö sieltä tulee niitä käyttämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on tosiaan vinkkejä tullut ja täytyy koota nämä kaikki itselle vielä ylös ja tulostella lista ulos ja lähteä ostoksille :) Vauvalahja on tosiaan kiva idea, samoten kuin siskolahja, hieno idea ♥

      Kyllä minä nautin odotuksesta ( vaikka painonnousu ahdistaa :D ) ja nautin kun saan laitella pikkuisen tavaroita ja pestä niitä pikkuisia vaatteita taas monen vuoden jälkeen :)

      Poista
    2. Suosittelen itkuhälyttimeksi
      Nabby Itkuhälytintä. Nabby on uusi, innovatiivinen itkuhälytin älypuhelimeen. Se sopii käytettäväksi iPhone, iPad ja Android -laitteiden kanssa.

      Poista
  24. Hei, kiva tällainen lista! Ensimmäistä odottavana tuo tavara viidakko on kyllä hurja. Kysyisinpä kuitenkin että mistä olet ostanut tuon tähtikuviollisen hoitoalustan? Hurrrmaava!
    -tähtianis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitoalusta on ostettu babystylestä, heillä on verkkokauppakin :)

      Poista
  25. Kiitos, tuollaisen haluan ehdottomasti! :) -tähtianis

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös