OSTORIIPPUVUUS



Räpistelen täällä tällä hetkellä jonkinlaisen ostolakon jälkilöylyissä. Tuntuu, että täytyy tehdä enemmän töitä, että ei sortuisi kauppojen hyllyjen väliin "notkumaan" ja ostamaan taas jotain turhaa kodin sisustamiseen liittyen, sillä yhtään mitään ei yksinkertaisesti vaan tarvita. 

Voiko ihminen tosiaan olla kehittänyt itselleen tällaisen ostoriippuvuuden muutaman kuukauden aikana, no okei onhan tässä kuukausia takana melko paljon ;) ? Näemmä voi, sillä on työ ja tuska kun lakko painaa päällä ja kaupat alkavat virittäytymään keväisten tuotteiden esillepanoon, aarg, kyllä ihmisen täytyy olla heikko :D

Tiedän, että olen aina ollut jollain tapaa materialisti, rakastan kauniita esineitä ja kodin kauneutta, rakastan upeita lastenvaatteita ja niin oikeastaan kaikkea materiaa, joka on käsin kosketeltavissa.

Nytkin olisi valtavan upea lähteä penkomaan viimeisiä loppuunmyyntejä, hankkia muutamat kivat pöytävalaisimet ja ehkä yksi uusi mattokin vauvan huoneeseen olisi ihan kiva, mutta haloo, minä en yksinkertaisesti tarvii enää ainuttakaan pöytävalaisinta, saatikka sitä uutta mattoa, sillä vaihtomatto löytyy jo varastosta :D Enkö voisi ymmärtää, että ei osteta ostamisen ilosta, vaan tarpeesta? Työtä se teettää, mutta sinnillä mennään :) Ainakin olin rehellinen ♥

Kuinkas teillä, vainoaako ostoriippuvuus, vai voitko edes tunnustaa sitä? 

Vai kuulutko niihin onnekkaisiin, jotka ostavat vain oikeasti tarpeesta ja muutoin rahat jää säästöön ?


46 kommenttia

  1. Täällä kyllä on materialisti kanssa ja tunnustan että kaikki uusi on kivaa, vaikka ei tarvitsisi :D välillä sitä koettaa hillitä mutta heikko siinä olen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua kommentoida, että ihanaa, että joku muukin on riippuvainen vaan vastaan, että dämit :D Eikö ole melkoisen rasittaa kärsiä tällaisesta riippuvuudesta ? Mutta mites sinä teet kun tavaraa alkaa kertymään, laitatko vanhaa kiertoon ? Minä olen kunnostautunut siinä, että en enää jemmaile tavaroita ajatuksella, että jos joskus tarvitsee :D

      Poista
    2. Laitan kyllä aika hyvällä mitalla myös kiertoon :) mutta kyllä sitä toki varastoon silti kertyy. :D

      Poista
    3. Hyvä, se taitaa olla ainut positiivinen juttu tässä meidän ostovimmassa, että osataan laittaa myös kiertoonkin tavaraa :D

      Poista
  2. Ilmeisesti sitten minäkin olen, dämit tosiaan! :'-D Ja ainakin jotain vanhaa koitetaan laittaa kiertoon jos
    uutta hankkii.. Mutta shoppailu on vaan niin ihanaa, kunhan se pysyy kohtuuden rajoissa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dämit , meitä on jo liian monta riippuvaista, yksikin on nimittäin jo tarpeeksi :) mutta, pysyykö ostaminen kohtuuden rajoissa ja mikä on kohtuus ? Minä saatan helposti ostaa sisustussälää joka viikko ja oma mielipiteeni on että se ei ole kohtuuden rajoissa , itse mieltäisin että 1x kuukaudessa jonkin sisustustavaraa ostaminen voisi olla kohtuullista...? Mutta en tiedä, mullakin on kavereita jotka eivät osta juuri koskaan mitään tällaisia sisustuskrääsöjä ja heidän mielestään olen varmaan täysin ostoholisti, noh, varmaan jollain tapaa sitä olenkin :D

      Poista
  3. Oi kyllä! Pieni riippuvuus on selkeästi olemassa. Ja teko(?)syitä löytyy: milloin joku on niin kiva, tää on laatua roskan tilalle, jotain uutta ja kivaa pitäis saada, huono päivä, hyvä päivä...uh. Onneks suurimmaksi osaksi tulee ajettua töistä suoraan kotiin, joten hyllyjen välissä ei tule notkuttua liikoja :) Yritän tsempata tässä kovasti, vaikka välillä hurahtaakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekosyyt on selkeesti myös minun juttu, yritän perustella itselleni sitä miksi tarvitsen jotain milläkin hetkellä, aika riippuvaisen puhetta :D Itsekin pyrin ajelemaan arkisin suoraan kotiin, mutta meiltä on niin onnettoman lyhyt matka lähimpään kauppakeskukseen, pitäis ehkä muuttaa kauemmaksi :D

      Tsemppiä sinullekin ostokäyttäytymisen muuttamiseen ♥

      Poista
  4. Minä olen jossain välimaastossa. Välillä shopituttaa niin maan vietävästi, tosin se kohdistuu useammin kenkiin kuin sisustukseen. Sitten menee pitkiä aikoja, etten osta oikeastaan mitään. Joskus tuntuu ylivoimaiselta lähteä metsästämään edes niitä tavaroita, joita ihan oikeasti tarvitsisi. Kuten nyt vaikka ruokailutilat verhoihin on odoteltu inspiraatiota 1,5 vuotta... Tavarasta olen oppinut myös luopumaan, FB-kirppiksen kautta on hävitetty laatikoittain kaikkea varastoon unohtunutta. Eli olen kai kohtuukäyttäjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kohtuukäyttäjän puheilta, olet siis suht turvallisilla vesillä :D Mulla on ongelma, että olen "kaikki - mulle - heti - nyt - tyyppi, enkä kauaa jaksa säästellä, vaan jos rahatilanne sallii niin varmasti ostan, jos jotain haluan :D

      Mulla on siis selkeästi opeteltavaa, en koskaan voisi olla päivääkään ilman verhoja :D

      Poista
  5. Täällä samoja ongelmia, mutta nyt on pakko laittaa vyötä tiukalle kun äitiysloma loppui ja kituutetaan kodinhoidontuella..mun konstit on pysyä poissa kaupoista ja nettikaupoista ja laittaa vielä postilaatikkoon ei mainoksia kyltti..sitä mitä ei voi nähdä ei voi haluta..kirpparit on kuitenki sallittuja, mutta sielläkin pitää todella harkita ostoksia ja ostaa vain tarpeellista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tuo on just paha, kuinka pysytään poissa kaupoista ? Mulla ei oikein ne nettikaupat ole koskaan aiheuttaneet riippuvuutta, tilaan niistä tosi vähän, kun mulla tarvii hypistellä tuotetta ennen ostamista :D

      Oon itse yrittänyt nyt tsempata itseäni sillä, että nukun ainakin yönyli ja mietin tarvitsenko just niitä juttuja mitä mietin ja se tuntuu jonkin verran tepsineen, sillä seuraavana päivänä en enää halua välttämättä samaista tavaraa :D

      Tuntuu viikonloppuisinkin, että saa tehdä kovasti työtä sen eteen, että saa pidettyä itsensä kotona, eikä suunnattua esim. kodin ykköseen :D Tää on kyllä huolestuttavaa jossain määrin :D Kesäisin minun ongelma on pihanlaitto, tykkään tuuskata pihalla ja aina tulee muutamat kukat / pensaat ostettua ja puutarhaa laitettua, silloin tosin sisälle ei tule ostettua juuri mitään :D

      Poista
  6. Tunnustan olevani materialisti. Vähemmän kuin ennemmin, mutta kuitenkin. Henkkamaukan kuvastosta tarttuu aina jotakin. Ja kirppiksellä käymisestä on pakko luopua. Sieltä tulee ostettua niitä,hutejakin.. Töissä käyminen on helpottanut ostelua kummasti.. Ei nimittäin liioin jää aikaa pyöriä kaupoissa😄😄😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kun on niin erilaisia nämä ostokäyttäytymiset, minä taas en hirveästi käy kirppareilla, enkä kuluttele niitä kuvastoja :) Viikonloppuna, yleensä lauantain muutaman tunnin käytän sisustuskierrokselle + ruoka-asioilel :)

      Poista
  7. Täälläkin alkaa pieni ostosriippuvuus nostaa päätään! Mutta yritän aina selitellä itelle, että tarvitsen sitä kaikkea :D Ja annoin luvan ko ostin uuden asunnon, että nyt saa ostellakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuo selittely on vaan helpommin sanottu kuin tehty :) Itse ainakin joudun tekemään valtavasti työtä sen eteen, etten nytkään lähde ostamaan mitään turhaa :D

      Poista
  8. Täällä kans on oppinut elämään niukasti kotihoidontuella, vaikka kaikkee ihanaa tulee vastaan. Onneksi on matkaa kauppoihin ja isompien hankintojen kohdalla mies sanoo juuri tuota, että nuku yön yli! :) Joskus kyllä tulee semmonen vimma saada joku, että se on sit pakko saada! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotihoidontuella se raha tuskin riittää ylimäräiseen, joten ymmärrän, että tulee varmasti katsottua tosi tarkkaan ettei rahat mene turhuuteen :)

      Poista
  9. Kyllä melko paljon rahaa on kulutettu sisustusjuttuihin ja pieniin tavaroihin, joita ilmankin olis pärjäny, mutta mieki tykkään juurikin kaikesta kauniista!
    Onneksi asun pienellä kylällä, jossa kauppojen hyllyt ei notku ihania juttuja, vaan aina pitää ajella hieman kauemmas...no, siellä sitten saakin pidätellä, on Ikeaa yms. ostoskeskusta!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä minäkin asun pienellä kylällä, mutta pohjoisen tyttönä jokin 50 km matka kauppoihin ei ole matka, eikä mikään :D Mutta ymmärrän tuon, teillä siellä on ikea, se on aikasta kiva kauppa :D :D + rusta, se on ihan ehdoton :D

      Poista
  10. Hyvä postaus ja tunnistan!! Mulla oli ennen ihan hirvee ostomania ja piti kokokokoko ajan saada jotain - tarvitsi tai ei. Nyt olen onneksi oppinut hillitsemään itseäni ja ostamaan vain ( suhteellisen ) tarpeellisia tavaroita!

    Olen jutellut pitkät pätkät viime aikoina ystäväni kanssa samaisesta aiheesta ja juuri siitä, että MIKSI on se tunne/tarve että pitää koko ajan ostella vaikka kaikkea on! Jos mietin esim. omaa kotiani niin meiltä ei puutu mitäääään! EI yhtikäs mitään! Miksi välillä kuitenkin mietin, että olisipa kiva saada tuo ja tuo ja tuo? Vain koska haluan en siksi, että tarvitsen! Uskomatonta ja riippuuvuuttahan tuo on!

    Mietin myös asiaa siltä kantilta, että ostamisenhan pitää tuoda hyvää oloa ja se mitä ostat on jotain mitä oikeasti haluat! Mutta heti, kun olet sen ostanut niin mitä sitten?? Mietit jo seuraavaa ostosta. Eli ei mitään järkeä ;). Eihän siinä edes ehtiä nauttia edellisestä tavarasta, kun jo uusi on pöydällä.

    Anyways, tämä vuosi on minulla syynin alla. En aseta itselleni mitään lakkoa, mutta en myöskään osta joka kuukausi jotain!!!!! Yritän pitää sen periaatteen, että vain jos tarvitsen tai joku superduper hyvä ale tulee pitkäaikaiselle haaveelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ostaminenhan tuo hyvää oloa ja onnellisuuden tunnetta ? Siilloin kun ostetaan jotain mitä haluaa, aivot tuottavat dopamiinia silloin, kun ihminen tuntee onnistuneensa saatuaan ostoksensa kotiin :D Tämä toiminto on meillä eräänkin artikkelin mukaan ns. ”tehdasasetuksena” korvien välissä. Mutta mikä tässä on huonoa, tämä huuma ei pitkään kestä, vaan olemme pian taas siinä kierteessä.......

      Poista
  11. Täälläkin tuntuu että mennään vähän jonkinlaista vuoristorataa kuluttamisen suhteen. ;) On kuukausia, jolloin tulee selkeästi ostettua paljon enemmän (myös niitä sisustustavaroita) :D mutta kai olen perusluonteeltani säästäväinen, sillä minulle tulee tosi herkästi huono omatunto shoppailuistani. ;) Tosin, niinä kuukausina kun tiedän että menee paljon rahaa vakuutuksiin/auton huoltoon, niin kyllä silloin tulee ostettua huomattavasti vähemmän. Tässä on pidempään ollut tarkoitus säästää toista lasta varten (jos tytölle sisarusta koskaan suodaan) mutta niin vain tuo säästötili elää + / -. :D Elämä vaan on sellasta, että välillä onnistuu paremmin sukan varteen laittamisessa ja välillä taas paljon huonommin. ;) Aikoinaan hoitovapaalla ollessani oli pakko elää niin säästeliäästi kuin vain pystyin, silloin ratkaisuni oli olla menemättä kokonaan kauppoihin/verkkokauppoihin. Tehokas mutta pidemmän päälle aika tylsä ratkaisu!

    Rentouttavaa lauantaita sinulle! :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä mielessä itse olen erikoinen, että rakastan myös säästämistä ja joinakin kuukausina kartutan säästötiliä monilla sadoilla - tuhannella eurolla, mutta vähintään parilla sadalla eurolla / kuukausi. Säästäminen on jotenkin palkitsevaa, toki täytyy tietysti olla jotain josta säästää :)

      Toivon sydämeni kyllyydestä, että teille suotaisiin toinen lapsi ♥

      Poista
    2. Sinulla on laittaa säästöön -jopa tuhat euroa/kk, ja vielä ostella monenmoista tavaraa. On tullut viime aikojen postauksissasi hyvin selväksi, että rahaa on. Miksi tuot sitä nyt esiin useasti? Se on vähä tökeröä.. no mutta yleisesti ottaen jotain tyhjiötä taitaa silloin elämässä olla jos täytyy hankkia materiaa ostamisen ilosta vaan. Sori tää on mun mielipide. Itse harkitsen, satsaan laatuun ja suosin kierrätystä aina kun mahdollista. Taidamme olla toistemme vastakohdat tässä asiassa mutta ihmiset on erilaisia. Kukin tyylillään. Ja hyvähän se on että olet nyt tiedostanut ongelmasi. Siitä vasta voi alkaa muutoksen tie :) tsemppiä!

      Poista
    3. Tsemppiä sinullekin, onneksi ihmiset on erilaisia. Olisi äärettömän tylsää, mikäli kaikki olisimme samanlaisia ja tekisimme just samoin :D Onnellisuutta sinunkin elämään ♥

      Poista
  12. Minä olen melko hyvin selättänyt oman riippuvuuteni mutta silloin tällöin tulee sorruttua. Suurin heikkous on tyynynpäälliset (etenkin alennusmyynneissä) ja erilaiset kynttiläkipot. Viime vuonna tavaraa tuli hävitettyä aika paljon huutonetin ja torin kautta ja tykkään tästä vähemmän ahtaasta kodista niin paljon, että se hillitsee ostelua. Jos meilläkin olisi isompi asunto tai ihan omakotitalo niin varmasti ostelisin paljon enemmän kaikkea (turhaa). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Tuttua juttua, tyynynpäälliset ja kynttiläkipot :D Minä oon huomenna menossa myymään kaiken ylimääräisen pois ja olen vakaavasti päättänyt, että enää en osta turhaa sälää :D

      Poista
  13. Täällä painitaan samojen "ongelmien" kanssa:D. Nettikaupat heikkoutena kun meilläpäin ei ole Kodinykkösiä yms tavarataivaita:). On niin mukava sohvalta selailla ihania sisustuskauppoja työpäivän jälkeen kun ei paljon muuta jaksa enään tehdä. Itse kaupanalalla töissä niin ei haluta enään viikonloppuna lähteä ihmisvilinään jos ei ole ihan pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkkokaupat ovat varmastikin ihmisen pahin vihollinen jos ne ovat ongelma. Niistä on niin onnettoman helppo hankkia tavaraa ja ennen kaikkea, saa rauhassa selata kotisohvalta käsin tavarapaljoutta :) Toisaalta mietin, että tuleeko kulutettua vähemmän jos ei käyttäisi verkkokauppoja vaan joutuisi näkemään vaivaa sen eteen, että hankkisi ne tavarat kaupoista ?

      Poista
  14. Välillä tulee sellainen fiilis että lähdempä kiertelemään kauppoja vain heräteostosten takia :) Pieniä sisustusjuttuja jotenkin oikeuttaa itselleen ostettavaksi välillä kauppareissun yhteyteen <3 Nyt ajattelin kun sain jouluksi kaappeja siivottua ja kodistakin samalla tuli karsittua kaikkia "roinia"pois josko ei vähään aikaan ostaisi mitään siis sisustukseen liittyvää ainakaan :)Keväällä olen ajattelut ostaa jotain viherkasveja kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vähän samat suunnitelmat, nyt kun saa kaappeja tyhjäksi, niin niitä ei halua enää täyttää kaikella turhalla :D

      Poista
  15. Kuulostaa niin tutulta, minullakin ostolakko päällä, tai ei ihan täydellinen lakko, mutta radikaali vähentäminen kylläkin. Yritän jopa käyttää kaikki kosmetiikka ym. purkit tyhjäksi ennen kuin ostan uusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan täydellistä ostolakkoa ole, mutta ehdottomasti pitää katsoa mitä ostaa, tulee ostettua liikaa turhuuksia :D

      Poista
  16. Minua kiinnostaa tuo teidän lattia, onko se laminaattia vai jotakin kuultomaalattua, mitä merkkiä jne.
    t.-A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on muistaakseni Cellolta sellainen kuin tammi hiekka, sävy on kyllä tuo tammi hiekka, mutta valmistajasta en ole enää niin varma kun en muista :) Ja laminaattia on :)

      Poista
  17. Kyllä vaan, ostellaan joskus hetken mielijohteesta jotain kivaa ja sitten kotona huomaa, että mitä mä tällä oikeastaan teen. Mä olen sellainen, että kun on hyvä fiilis ostan jotain, tai huono fiilis, taas pitää piristää itseään jollain. Ja jos mies on mukana, hän kyllä pistää mut ruotuun ja kysyy, mitä sä tollakin teet. Hyvä, että joskus joku kattoo perään. Onneksi olen hieman pystynyt nykyään hillitsemään itseäni. Vanhoja tavaroita laitan kyllä ehdottomasti kiertoon, muutenhan koti pursuais kaikkea krääsää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan itseni sinun kommentista, minäkin olen tunneostaja, hyvällä fiiliksellä ja huonolla fiiliksellä, aivanko se ostaminen nyt mitenkään toisi parempaa oloa tai hyvää mieltä :D Huomenna lähtee myyntiin itsellä sellainen määrä tavaraa, että ei mitään rajaa, kaikki sellaisia, joita en ole vähään aikaan tarvinnut ja tästä eteenpäin en osta yhtään mitään turhaa ( Vannomatta paras :D )

      Poista
  18. No Hei! Täällä kans yksi! Siitähän onkin ollut jo puhetta.. tänään vieläpä ratkesin kun kävin kaupoilla.. MUTTA käytin vaan käteistä jota olin saanut myymistäni tavaroista :) Tässä on nyt kuukausi oltu kohta lakossa ja tunteet on aika ristiriitaiset. Toisaalta olen tosi ylpeä, mutta silti tuntuu tylsältä kun mulle se ostaminen on ollut just se piristyskeino! Ehkä siks just tänään tulikin pari pientä ostosta tehtyä- ja kyllä, huonolla omalla tunnolla!, joten jotain ajatuksen tasolla on onneks tapahtunut :). Mietin hyviä vinkkejä miten ostoslakosta selviää ja mieleen tuli muutama mitkä itellä toimii:
    -tee ostokset käteisellä (itsellä ei ikinä ole käteistä ja korttia vinguttaa ihan huomaamatta..)
    -laita mies hoitamaan ruoka-ostokset (ei tarvi lähteä ollenkaan kauppaan)
    -jos näet jonkun kivan jutun, nuku yön yli ja osta vasta sitten (mulla into menee 80% ohi kun miettii hetken..)
    - ostele vaan sillä rahalla, jonka saat kun myyt jotain vanhaa pois (samalla tulee kiertoa tavaroihin)
    - katso liv-kanavalta tulevaa Kirsi ja himoshoppaajat sarjaa, muutama jakso vielä tulee. antaa ajattelemisen aihetta!

    Mut tosi paljon tsemppiä! Helpottaa omaakin taivalta, kun tietää ettei ole yksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskoja vinkkejä, mutta omalla kohdallani osa ei ainakaan toimi :) käytän aina käteistä ja pyrin minimoimaan korttiostot. Toisaalta tuo on hyvä että pitäisi myydä jotain vanhaa jotta voi hankkia uutta :) pitääpä vielä punnita noita sinun vinkkejä, kiitos ideoista :)

      Poista
  19. Taidan olla ihan vastakohta ja toisinaan on jopa vaikea saada tehtyä ostopäätöksiä ja täytyykin joskus pakottaa itsensä ostamaan jotain eli aika pitkälle tarpeen mukaan tulee hankitoja tehtyä. Joskus aiemmin saatoin helpommin ostella kaikkea pikkusälää kotiin, kunnes ne kaikki tavarat alkoivat lopulta ahdistaa, hirveästi kaapit täynnä pientä kivaa muttei oikeasti mitään ihanaa :D niin jotenkin sitä vain on kelkkansa kääntänyt ja ruvennut varovaiseksi. Välillä sitä kuitenkin toivoo, että löytäisi sponttaanisti jotain kivaa shoppailureissuilla. Ihanaa viikonlopun jatkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh :D Ole ylpeä itsestäsi, että sinua ei ole vallannut ostohysteria ♥ Toisaalta, joskus pitäisi osata revitelläkin :)

      Poista
  20. Hyvä, rehellinen kirjoitus. Tunnustan ostoriippuvuuteni mutta tiedostan ongelmani ja aion siirtyä kohtuukäyttöön. :D

    VastaaPoista
  21. Tykkään kierrelä sisustusliikkeissä ja ihastelen tavaroita, mutta harvemmin enää nykyään ostelen mitään vaan sen vuoksi että se näyttää kauniilta. Olen nimittäin huomannut, että aikaisemmin ostamiani sisustusjuttuja on kertynyt kaappeihin, eivätkä ne olekaan sitten loppujen lopuksi olleet niin mieleisiä, kuin mitä kaupassa uskoin ja tämän muistaminen pistää jarrut päälle jos ostohuuma joskus iskeekin. Sitäpaitsi kotona ei ole tilaakaan enää uusille tavaroille, kun en halua täyteen ahdettua kotia.

    VastaaPoista
  22. Tykkään kierrelä sisustusliikkeissä ja ihastelen tavaroita, mutta harvemmin enää nykyään ostelen mitään vaan sen vuoksi että se näyttää kauniilta. Olen nimittäin huomannut, että aikaisemmin ostamiani sisustusjuttuja on kertynyt kaappeihin, eivätkä ne olekaan sitten loppujen lopuksi olleet niin mieleisiä, kuin mitä kaupassa uskoin ja tämän muistaminen pistää jarrut päälle jos ostohuuma joskus iskeekin. Sitäpaitsi kotona ei ole tilaakaan enää uusille tavaroille, kun en halua täyteen ahdettua kotia.

    VastaaPoista
  23. Olen itelle ottanut periatteen, jos ostan jotain niin raskin myös luopua 1-2 tavarasta. Olenki paljon myynyt tavaroita kirppareilla ja näin voinut ostaa sitten jonkun haaveilemani jutun. Nyt ko työttömänä, niin pitää tosissaan miettiä, että tarttenko nyt tätä oikeasti. Aloin haasteeseen, että vuoteen ei osteta yhtään vaatetta. Sisustus juttujen kanssa olis vaikeampi. Koti on se paikka missä olen eniten, niin onhan sitä kiva uusia pienillä jutuilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös