SAVIRUUKKUJA JA KULHOJA




Aurinkoista sunnuntai-iltaa. Tänään on saatu viettää kyllä niin kaunista päivää kun aurinko on paistatellut menemään. Eihän me olla maltettu sisälläkään olla kuin pakolliset syönnit, huomaa siis että kevättä ja kesää kohden mennään kun viitsii olla ulkona. Tällaisia upeita päiviä lisää, kiitos.

Sitten niihin ruukkuihin ;) 

Kyllähän kukkamaljakoiksi tarkoitettuja ruukkuja voi käyttää monellakin tapaa, kuka sitä sanelee loppujen lopuksi niiden virallista käyttötarkoitusta. Jokin aika sitten ostin Lifestylenordicista Tine K:n saviruukkuja. Musta ruukku pääsi puukapustojen säilytyspurkiksi ja rouheampi vanha vietnamilainen ruukku pitää sisällään nyt keittiössä käytössä olevat sakset, jotka tuntuivat muutoin olevan aina hukassa jossain laatikkojen pohjalla.

Mikähän siinä on, että keittiössä on niin ihanaa säilyttää kaikkia kauniita yksityiskohtia = kivoja säilytyskulhoja jne. Toki suurinosa purnukoista ja astioista, mitä kuvissakin näkyy, ovat jonkinlaisessa käytössä meillä, joten eivät ne turhiakaan ole, mutta varmasti ilmankin pärjättäisiin. Marokkolaiset astiat ovat vain niin kaunis näky keittiössä, että en raskisi säilyttää niitä kaapeissa. 

Onko sinulla samoja paheita, Säilytteletkö erilaisia purkkeja ja purnukoita keittiöiden tasoilla, vai suositko mielummin tyhjiä työtasoja ja selkeää järjestystä keittiössä ?

20 kommenttia

  1. Ihania purkkeja ja purnukoita<3
    Tykkään myös. että tasoilla on kaikenlaista, tarpeellista, tuntuu paljon kotosammalta, kuin tyhjät tasot!:)
    Aurinko on näkynyt täälläkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja ainakin itsestä on mukavaa kun kaikki on siinä käden ulottuvilla, ei tarvii mitään ettiä :D

      Poista
  2. Kuvat voisivat olla minun keittiöstäni :) minulla on kaikki sievissä kupeissa ja tarjottimilla sulassa sovussa niin mausteet, yrtit, hedelmät kuin vihanneksetkin kaikki on kätevästi käden ulottuvilla ja ovat itsessään kaunis syötävä sisustus elementti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kasviksetkin ovat niin kaunis sisustuselementti, tuovat väriä ja raikkautta :)

      Poista
  3. Tämäkin on vähän kausittaista. Toisinaan kaiken pitää olla esillä, ja sitten tulee se kaikki kaappiin piiloon vaihe! :'-D Nyt mennään jossain välimaastossa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä totta, että tämäkin on kausittaista :) mulla taitaa olla nyt jotain värikaipuuta niin haen sitä väriä noista hedelmistä ja kasviksista :D

      Poista
  4. Avohyllyiltä löytyy kaikenlaista, näteistä teepakkauksista lasipurkkeihin. Tasolla on mikron päällä keittiövaakaa, mutta muutoin tykkään,että taso on tyhjä :-) Hellan vieressä öljyt sekä yrtit ja liesituulettimen reunalla mausteet. Joten jossain välimaastossa mennään tässä keittiössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samoja juttuja meilläkin on esillä , lisäksi vielä hedelmät :) ihania väripilkkuja :)

      Poista
  5. Todellakin näitä päiviä lisää ja ois kiva, että ois vapaatakin ;). Ihana viikonloppu takana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pakkohan se on töissä käydä :) itse olen kyllä nyt aika onnellisessa asemassa kun äippälomailen :)

      Poista
  6. Kauniita purkkeja, joista tulee kotoisan keittiön tunnelma :). Mä tykkään kanssa pitää työtasoilla purkkeja ja muuta tilpehööriä...en liikaa, mutta sopivasti niin että tulee kotoisa fiilis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, sopivati muttei liikaa :) ei meilläkään nyt ihan kauheasti ylimääräistä ole esillä, mausteet ja hedelmät, keittiövaaka jne. Joita oikeasti tarvii :)

      Poista
  7. Sorrun kyllä levittäytymään purkeilla yms :) jos ovat niin kauniita, niin miksi pistäisi kaappiin. Välillä on ihanaa tehdä niistä asetelmia ja joskus taas karsia ja laittaa niitä piiloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :) minäkin tykkään vaihdella niitä esillä olevia purkkeja , eipähän pääse kyllästymään kun vaihtelee :) tosin nyt on aika pitkään ollu jo samat tavarat esim. Meidän keittiön hyllyssä, eli ovat aika mieleisiä :)

      Poista
  8. Kyllä! Sopivasti pitää olla keittiötarpeita ihan käden ulottuvilla.:) Mulla on vanhassa savikannussa puiset lastat, toisinaan myös yrtit saattaa päästä kirppariostos kannuun tai johonkin kivaan ruukkuun. H&M Home-mallistossa on kivoja laatikoita (edullisia myös), joihin on kiva laittaa öljypullot sun muut, ettei taso mene likaiseksi. Pintoja pyyhkiessä on helpompi nostaa laatikkoa kuin purkkeja yksitellen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä kurkata millaisia laatikoita tarkoitat :) Meilläkin öljypullot on metallisella tarjottimella juurikin samaisesta syystä, helpompi pitää tasot puhtaana ja ei ole aina pöytäpinnat likaisina :)

      Poista
  9. Välillä meillä oli mahdollisimman tyhjänä keittiön tasot. Keittiö oli kuitenkin jotenkin niin kolkon näköinen, joten nyt siellä on tullut pidettyä muutamia tarpeita esilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tarpeellissia juttuja tulee pidettyä esillä ja varsinkin sellaisia mitä usein käyttää :)

      Poista
  10. Hyvään käyttöön ovat ruukut päässeet :) Minäkin laitoin lyhtypurkkiin kesäksi keittiövälineet esille :) Aurinkoista maanantaita :)

    VastaaPoista
  11. Täällä tykätään myös ruukuista. Viime vuonna ihastuin terrakottaruukkuihin, joita ilmestyikin aika tavalla puutarhaan. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös