RAIKKAUTTA






Mahtavaa se on perjantai. On muuten ollut ilo huomata, että vaikka viettelenkin vauva-arkea kotona tuntuvat perjantait aina yhtä odotetuilta ja ihanilta. Perjantait tuntuvat oikein liitelevän ja päivä hujahtaa nopeasti iltaan, on mukava aloittaa viikonloppu kun tietää, että lastenhoidon jakaminen on pian käsillä, eikä itsellä tarvitse ottaa kaikkea vastuuta aamusta iltaan saakka, voi hivenen huokaistakin. 

Kuten huomaatte varmaan kuvista, on vierashuoneessakin tapahtunut raikastusta ja etenkin sitä karsintaa, ihanaa. Enää ei seinällä koristele se valkoinen hylly, saatikka että tilassa olisi hirveästi tavaraakaan. Valkoista ja vaaleaa, lukuunottamatta kahta pirtsakkaa väriläiskää, punaista ja vihreää. 

Kovasti mietin seinien maalaamista valkoiseksi tai mustaksi, vaikka puutapetti ihana onkin, pomppii se tällä hetkellä kovasti silmilleni :D Musta sävy voisi tuoda kivan tunnelman ja hyllykin ehkä pääsisi paremmin esille... en tiedä.. katsotaan jaksanko alkaa millekään. 

Mukavaa perjantaita 

13 kommenttia

  1. Kaunis tuo koivu tapetti♡ Ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Kauniilta näyttää ja karsiminen tuo mukanaan mukavaa rauhallisuutta. Tapetti pääsee kivasti oikeuksiinsa, ehkä kannattaa antaa hetken aikaa kulua ennen kuin alkaa maalaushommiin, niin tietää, että tulee sitten varmasti mieluinen lopputulos. :) Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, karsiminen on kyllä ollut hyvää ainakin omalla kohdallani, enää ei ole niin kovasti tarvetta kokoajan pyörittää ja vääntää kalusteita :)

      Poista
  3. Kaunis, harmoninen värimaailma näissä kuvissa. <3 Minäkinhän tapetoin meille yhden seinän tuolla puutapetilla - toistaiseksi olen ollut siihen in love, kun kuvio huijaa syvyyttä meidän pikkuruiseen työhuoneeseen. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo tapetti tosi kaunis ja en mä ainakaan vielä itsekään sitä meinaa vaihtaa :)

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia, todella raikasta ja viihtyisää. Tykkään itse paljon pienistä värikkäistä esineistä, ne tuovat niin kivasti ilmettä. Muratti on ihana piristys! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet väriläiskät on kivoja , itsekin tykästyin tuohon kuvaan missä on punainen nappula :)

      Poista
  5. Mulla on aivan samoja ajatuksia meidän vierashuoneen mustavalkoisen lumikide-tapetin kanssa :D en ole oikeastaan kyllästynyt, mutta haluaisin nyt jotain muuta tilalle.. Vaihtelua.. Ehkä maalaan päälle kalklitirillä - sellaista olen vähän suunnitellut :) mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis voiko niillä kalkkimaaleilla maalata tapetin päälle? Mä kyllä nimittäin maalaan jos voi :D

      Poista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös