TYHJÄT SEINÄT






Ihana pikkuinen hetki omaa aikaa, poitsu nukahti juuri omaan sänkyyn ja saan juoda kahvikupposen ennen ruuanlaiton aloittamista. 

Että mä rakastan näitä tyhjiä seiniä, eleetöntä ilmettä ja väritöntä kotia. En muista milloin viimeksi kotona ollessa sisälläni olisi ollut näin rauhallinen tunne, vai voiko sisustus ylipäänsä vaikuttaa omaan tunnetilaan, mene ja tiedä :D Ja niinkuin jossain vaiheessa vannoin, että musta-valkoisuus ei ole mun juttu, niin niin se vain näistä väreistä syntyi se kodin harmonia höystettynä harmaalla. Älä siis koskaan sano ei koskaan ;D  Jos joskus alan empimään sisustuksen kanssa niin herätelkää mua ja potkikaa peffaan, että alkaa menemään metsään, sillä paluuta mä en entiseen enää halua :D 

Olen hyvilläni siitä, että uskalsin ottaa suuren askeleen ja karsia eriparia olevat tavarat pois (vaikka ihania ne edelleen ovat ) ( kiitos vaan teille joillekin lukijoille, jotka myös omalta osaltanne avasitte silmiäni ). Ehkä se loppujen lopuksi on niin, että sitä itse sokeutuu kaikelle, kuten esimerkiksi minä siihen tavaran paljouteen. En pitänyt tavaranmäärää suurena, mutta nyt kotona ollessa se tosiaan alkoi ja näytti suurelta ja päätin, että tilanteeseen on tultava muutos ennekuin ahdistun :D 

Mutta nyt lähden pikkuiselle blogikierrokselle kun kerrankin on pieni hetki aikaa 

39 kommenttia

  1. Oikein rauhallisen ja kotoisan näköistä. Selkeyttä kaipaan myös ja tosiaankin, esineiden eriparisuus häiritsee minuakin. Vähitellen karsin niitä pois. Mistä muuten olkkarin matto on kotoisin? Minkä kokoinen se on, näyttää tosi isolta? Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, eriparisuus kalusteissa ja kodin ilmeessä muutoinkin häiritsi itseä :) matto on ellokselta ja on koko 200x300

      Poista
  2. On kyllä todella seesteisen ja rauhallisen näköistä. Haaveilen itsekkin tuollaisesta mahdollisimman yksinkertaisesta, mutta sitten aina totean, ettei olekkaan minun juttu :) Tosin en pidä sellaisestakaan sisustuksesta itselläni, missä on paljon tavaraa. Sellainen kultainen keskitie on hyvä :) Onko minulla mennyt tuo ihanuus lattiavalaisin ohi, kun nyt sen vasta huomasin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultainen keskitie ja sen löytäminen on vaikeaa :) mä karsin melkein kaiken roinan ja myin pois :) Joo, satsasin muutamaan kauniiseen valaisimeen osalla niistä rahoista mitä sain kun myin vanhaa pois :)

      Poista
  3. Silloin kun on juuri tuo hyvä fiilis kotona, niin kaikki on ok :) Ihan sama mitä mieltä muut olis tai itse on ollut aiemmin. Ja mitä sitten jos tyyli vaihtuu, aikakin muuttuu...

    Muksaa torstaita Johanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin :) naiset saa muuttaa mielipidettään :D ja jos ei kokeilis eri tyylejä niin mistä sitä sitten tietää mikä on se kaikkein omin :D pitää uskaltaa olla rohkea :)

      Poista
  4. Rauhallista ja kaunista <3 voisin vielä laittaa x 10 :) näyttää todella hyvältä :)

    VastaaPoista
  5. Oooh, mie en kestä! NIIIN kaunista! LOVE IT!!!

    VastaaPoista
  6. Teillä näyttääkin todella rauhalliselta ja seesteiseltä, kaunista <3 Mukavaa viikonlopun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 minäkin niin tykkään että nyt on rauhallinen koti, eikä mitään turhaa :)

      Poista
  7. Voi miten kauniilta teillä näyttää. Tuo harmaan sävy on kyllä juuri täydellinen. Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  8. Kaunis harmoninen tunnelma. Kukat, kynttilät ja tyynyt tuovat sopivaa kodikuutta. Kauhea tavaran määrä taas jättää piiloon ne kauniit esineet ja kauniit huonekalut, Tykkään kans kyllä 100% uudesta ilmeestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :) mä kanssa tykkään 110% :sti :D

      Poista
  9. On kyllä kaunista ja seesteistä ja nimenomaan rauhallinen tunnelma, ei ihme, että nautit ja viihdyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nyt tuntuu niin ihanalta vain olla ja kun ei ole halua jatkuvasti siirrellä kokoaikaa kaikkea kun tuntuu että kaikki on just täydellisesti :)

      Poista
  10. Ja se on niin ihana tunne kun mieli lepää ja rauhoittuu omaansa katselemalla! Rauhalliselta siellä näyttääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihanalta tuntuu tosiaan kun on kerrankin tunne että ei tarvii kokoaikaa pyöritellä :)

      Poista
  11. Voi tiedän niin tuon tunteen. Minullakin on joku sisäinen rauha, kun ei ole joka paikka täynnä. Täällä me ei olla edes monta taulua seinille laitettu ja suurin osa nojaa seinään jonkun piirongin päällä.

    Ja tiedätkö, silloin kun rakennettiin sanoin kanssa, ettei mitään täysin valkoista laiteta ja ei sitä eikä tätä... nythän olen muuttanut tätä huushollia pikkuhiljaa mustavalkoiseen ja minkä rauhan se tuokaan...
    Mutta, ihan kyllä tykkään tuosta ruskeastakin, kunhan sitä ei ole liikaa.

    Ja tiiätkö... liikuntainnostus/painonhallinta on pitänyt... ;)

    On huikea tunne, kun olen voinut käyttää jo pari viikkoa tiukkisfarkkujani ja aamuisin voi valita aika laajasta skaalasta paitoja, kun maha on pienentynyt huimasti. Puntarilla en ole käynyt, mutta olosta ja peilistä huomaa ja niistä vaatteista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, koskaan ei kannata sanoa ei koskaan :)

      Hienoa että painonhallinta on nyt pitänyt :) tsemppiä. Mä suosittelen silti että kävisit kerran viikossa puntarilla, kontrolloimalla sitä pysyy hyvin tsempissä ja jää lipsumiset vähemmälle :)

      Poista
    2. Täytyypä käydä vielä kommentoimassa. Olen käynyt kerran viikossa puntarilla :) Huomenna taas... ;)
      Ja kipinä on edelleen yllä. ;)

      Peeäs, näytät muuten törkeän hyvältä tuossa synttärilahjapostauksessa. ;)

      Poista
    3. Hyvä sinä , jatka samaan malliin <3 oletkos muuten tulossa enskuussa järjestettäville hyvinvointimessuille ?

      Mulla on tavoitepaino nyt saavutettu , tuntuu todella oudolta :) että nytkö tämä painonpudotus on loppumassa ( nyt jo :) ?)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos , itsekin tykkään harmoniasta mikä täällä nyt on <3

      Poista
  13. Rauhallisen ja seesteisen näköistä!

    VastaaPoista
  14. Voi miten kaunista ja rauhallinen tunnelma.Minuakin on alkanut kaikki turha "krääsä" häiritsemään ja olen myös karsinut runsaalla kädellä=).Eihän ne kaikki tavarat tarvitse olla kerralla esillä.Vielä kun saisi kaapit samaan kuosiin=).Mukavaa syksyä T:teija t

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Toki tarvii olla keralla esillä, itse kuitenkin päätin että mä en kaapeissakaan jaksa mitään säilyttää :D

      Poista
  15. Hei erittäin kaunis koti sulla;) kysyisin minkä kokoinen olohuoneen 69 lamppu on.

    VastaaPoista
  16. Se on aivan totta, omassa kodissa ns. sokeutuu helposti. Kauniilta ja rauhalliselta näyttää ♥ Olen itsekkin pyrkinyt siihen, että perusvärit ovat vaaleat ja ripaus mausteväriä riittää minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihminen sokeutuu ja täytyy myöntää että siksikin te lukijat olette kivassa asemassa, että voitte toisinaan herätellä bloggaajaa :D

      Poista
  17. Ai että miten ihanan näköistä, rakastan rauhallisen harmaan sävyjä yli kaiken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävy on kyllä upea, ei liian vaalea eikä liian tumma :)

      Poista
  18. Meilläkin on uudessa (harmaassa) kodissa tyhjät seinät. Johtuen siitä, että taulut on vasta tulossa vanhasta kodista. On siis vielä hetki aika nauttia. Yleensä meillä on seinät täynnä tauluja - siis oikeasti täynnä. Toisaalta odotan niitä kovasti, toisaalta nautin tästä välitilasta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös