OMA HYVINVOINTI







En ole koskaan aiemmin oikein osannut tai välittänyt omasta ulkoisesta hyvinvoinnista ja kauneudesta. Jotenkin sitä on vähät välittänyt siitä miltä näyttää kun peilistä on aiemmin katsonut surullinen henkilö. Uusien elämäntapojen ja uuden energisemmän minäni ansiosta tähänkin on tullut muutos ja olen halunnut alkaa panostamaan kauneudenhoitoon ja ulkonäkööni. On ollut ihanaa näyttää huolitellulta ja satsata itseensä. 

Holiday Club Katikullassa lomaillessamme halusin antaa myös itselleni aikaa ja kävin ensimmäistä kertaa elämässä kynsihuollossa sekä todella rentouttavassa stressiniskan hieronnassa. Tuntui ihan mahdottoman ihanalta nauttia ja panostaa omaan kauneuteen, nämä tunne- ja olotilat ovat itselle täysin uusia, sillä en ole koskaan aiemmin niitä tuntenut. On upeaa huomata se kuinka elämäntaparemontti on saanut niin valtavasti muutoksia aikaan itsessäni myös henkisellä puolella, eli ei pelkästään se, että ylipaino on poissa, vaan myös se sisäinen ja henkinen kasvu on valtaisa. 

Meidän lomareissu oli siis varsin onnistunut jokaisen osa-alueen osalta, tällaiset koko perheen hemmottelulomat kylpylässä voisi ottaa ihan tavaksi, arjen keskelle hieman luksusta, jossa lapset pääsevät nauttimaan pulikoimisesta ja vanhemmat saavat hetken omaa aikaa hemmotteluhoitojen parissa, ihanaa. 

Iloa sunnuntaihinne, muistakaa hemmotella itseänne. 

Holiday Club haluaa tarjota blogini lukijiolle syyslomatarjouksena 10 % alennuksen Holiday Club -kylpylähotelleista ja Villa-lomahuoneistoista.  Alennuksen saat kirjoittamalla koodin UNELMIA 10
Koodi on voimassa 18.10.2015 asti, matkustusaika 30.11.2015 asti. Varaukset tehdään tämän linkin kautta !

11 kommenttia

  1. Tuo loma oli kyllä ihana rentoutus <3 teki varmasti todella hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki kyllä todella hyvää niin itselle kuin perheellekin <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Näin on, tuntui ihan super mahtavalta <3

      Poista
  3. Katinkulta on tuttu paikka ja sinne menemme myös syyslomalla! Ihana ois päästä johonkin hoitoonkin :) jalkahoito ois ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi te pääsette nautiskelemaan sinne <3

      Poista
  4. voi että niin ihana loma varmasti teillä ollut!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli oikein ihana loma kaikinpuolin

      Poista
  5. Ja se hemmottelu ja itseensä panostaminen varmasti vain vahvistaa sitä hyvinvointia :) Olisipa ihana käydä pitkästä aikaa hierojalla..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, kun ulkoinen ja sisäinen hyvinvointi on kunnossa niin kaikki tuntuu ainakin omalla kohdallani olevan balanssissa :)

      Poista
  6. Oi varmasti ollut ihana loma! Meillä on kylpyläloma vasta edessä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös