LINKITÄ BLOGI - LISÄÄ LUETTAVAA LUKULISTALLE



Pian koittaa se talvi ja sisälläoloaika senkun vaan kasvaa, joten ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki löytää uusia blogeja lukulistalle, joten ilmianna blogisi tai  jos tiedät jonkun oikein kivan blogin, jota itse luet niin ilmianna ihmeessä :)  

Ei haittaa vaikka blogisi ei olisikaan uusi tai että minä jo sitä esimerkiksi luen, sillä jollekin muulle se voi silti olla uusi ja tuntematon, joten rohkeasti ilmiantamaan niitä omia tai toisten kivoja blogeja kera linkin ja pienen esittelytekstin ♥

Kategoria rajoitteita ei ole, eli Blogien kaikki aihepiirit käy, ei ole väliä oletko muotibloggaaja, lastenvaatteisiin erikoistunut tai sisustusbloggaaja jne, itse lueskelen laidasta laitaan blogeja, joten innolla jo odottelen omalle lukulistalleni lisää uutta luettavaa ja lisää inspiraation lähdettä :D  

Ihanaa sunnuntaita ♥

110 kommenttia

  1. Täällä sisustelee kolmen lapsen äitiyslomalainen äiti e-pohjanmaalla. Tanskalaisten ja Ruotsalaisten rento sisustustyyli kiehtoo ja antaa inspiraatiota. Paljon mustaa ja valkoista ripauksella rosoa.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa käymään valkoisen vuoren rinteillä osoitteessa valkoinenvuori.blogspot.fi :) Niinkuin Marilla niin myös meillä on paljon mustaa ja valkoista, pikkuprinsessan huoneessa myös pinkkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) sinun blogisi onkin täysin uusi tuttavuus minulle , ehdottomasti tulen tutustumaan :)

      Poista
  3. Mielenkiinnolla jään seuraamaan. :)
    Ihanaa sunnuntaita Johanna! <3

    VastaaPoista
  4. Omat suosikkini; sommarbacka, esmeraldas, kolmen tähden koti, vaniljahouse! Suosittelen tutustumaan sommarbacka an, jos et ole vielä tutustunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin luen näitä kaikkia mainitsemiasi ja niistä saa kivasti inspiraatiota :)

      Poista
  5. Tervetuloa vierailulle vintagentin luo osoitteeseen http://www.vintagentti.blogspot.fi/ . Vähän sisustusta, paljon tuunausta, jonkin verran popkulttuurin historiaa ja sitten mausteena ihan mitä sattuu..

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvä postaus Johanna :) <3 mukava saada uusia blogeja listalle :)

    Sunnuntain iloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uusia blogeja niin harvoin ehtii itse etsiskelemään niin ajattelin, että tämä on helppo keino löytää niitä ja monta uutta onkin löytynyt jo itsellekin :D

      Poista
  7. Blogissani sisustellaan, remontoidaan, tuunaillaan ja näperrellään kaikkea, valokuvataan jne. Tervetuloa tutustumaan :) minunomatkissanpaivat.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta, ehdottomasti tulen tutustumaan :)

      Poista
  8. Suortuva blogissa sisustellaan, asustellaan ja vietetään normaalia arkea kahden lapsen kera. Tervetuloa kurkkailemaan blogiani. Terkuin Nanni

    VastaaPoista
  9. Sisustusarkkutehti-puuseppä joka kirjoittaa lähinnä aivan kaikesta muusta koska oman kodin sisustus on jäänyt täysin hunningolle lapsen syntymän jälkeen. Pohdintoja elämästä, matkailua, perhearkea, luontokuvia, urheilua...
    Http://friolandiassa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Ihanaa! Itsekin etsin mielelläni jatkuvasti uusia blogituttavuuksia ja mieluusti myös toivotan tervetulleeksi uudet lukijat oman blogini pariin. Valkoisessa puutalossani pääsee vierailemaan osoitteessa: http://villivarpunen.blogspot.fi/ Kirjoitan lähinnä sisustuksesta, yrittäjän arjesta ja etsin siinä sivussa tasapainoista elämää. :)

    VastaaPoista
  11. Tervetuloa myrskyluodolle.blogspot.com - blogiini kyläilemään Myrskyluodolle! Täällä matkustellaan, tehdään käsitöitä, sisustellaan ja eletään elämää pienessä varsinaissuomalaisessa kaupungissa. Myös pizziamo. blogspot. com -blogi on hyvin mielenkiintoinen, jossa kokataan ihanaa italialaista ruokaa. Terveisin Myrskyluodon Maija

    VastaaPoista
  12. Elävästä elämästä-blogissa jaan päivän asu kuvia, sisustelen, shoppailen ja kokkailen. Koko perhe elämän sillisalaatti koottuna yhteen blogiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen tutustumaan , kiitos linkityksestä :)

      Poista
  13. Mulla ei ole blogia, mutta sujuvasti luen muiden! ;) Tykkään oikeastaan kaikenlaisista blogeista laidasta laitaan kunhan blogissa on vaan sitä jotain.. Yksi suosikkini, jota olen lukenut pitkään on http://jovelassa.blogspot.fi/ Siinä on ihanaa vanhan talon tunnelmaa ja itsetekemisen meininkiä! :) Plussana kauniit kuvat ja ihanat koirat sekä uusin tulokas pikkuinen kissa.. <3
    Terkuin Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jovela onkin ihana blogi, itsekin seuraan sitä :)

      Poista
  14. Kiitos Johanna kivasta postauksesta, mieki sain monta uutta blogia nuista luettavaksi:)
    Ja leppoisaa päivää sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tullut paljon kivoja uusia blogeja lukulistalle :)

      Poista
  15. Sisustustuunausta, leivontaa, vlogaamista. Ihan tavallista arkea :)
    http://katinasiat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. Minulla on joulu blogi! Sarinvalkeajoulu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  17. Sinulla on Johanna suuri sydän, kiitos tästä <3
    Sanatoriossa tehdään paljon käsin. Mietiskellään elämää yleensä. Sisustellaan rennosti uutta ja vanhaa. Tervetuloa kurkkimaan blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3

      Sinun blogisi on todella ihana, täynnä elämää <3

      Poista
  18. Tämä on kiva postaus, löytyy taas paljon uutta luettavaa! Kivi&Kakku on sekametelisoppa kokkailuja, puutarhaa, sisustusta, huvikseen räpsittyjä kuvia jne. Tervetuloa tutustumaan: kivikakku.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Johannalle kiitos, kun olen lukulistallesi päässyt <3

      Poista
    2. Kiitos itsellesi kun linkitit <3

      Poista
  19. Kiva postaus! Etsin itse myös uusia blogeja lisättäväksi, joten jään seuraamaan :) ❤️ Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  20. Tämä olikin kiva! Uusia blogeja mahtuu aina lukulistalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, täältä on löytynyt vaikka mitä ihania blogeja itsellekin luettavaksi :)

      Poista
  21. Bloggaaja haaveilee suurista ja nauttii pienistä. 30+ äiti kolmelle täystuholle, tunnetaan myös tittelillä kotinatsi. Arjen estetiikkaa ja kauniita asioita. Suloinen sekoitus kotia, lapsia ja kakkuja. Ruokaa ja lastenvaatteita. Omaa napaa ja sisustusjuttuja. DIY -juttujen toteutus on kommelluksineen omaa luokkaansa. Ei mennyt kuin Strömsössä. Tervetuloa :)

    http://prinsessanoppi-lapetiteprincesse.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  22. Kotikolossa on herätty hiljalleen syyshorroksesta. Blogi oli hetken tauolla.
    Blogi sisältää sisustusta, opiskelua, koululaislapsiperheen touhua Pohjanmaalla. Tervetuloa seurailemaan!
    kotikolosta.blogspot.com

    VastaaPoista
  23. Tervetuloa tutustumaan Meidän harmoniaa miimman.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olit voittanutkin minun haaveileman valaisimen :D

      Poista
  24. Kiva postaus, pitääki ihan ajan kans perehtyä tähän postaukseen ja napata uusia blogeja luettavaksi.
    Muuttuvakotini blogissa remontoidaan vanhaa rintamamiestaloa ja sisustetaan kotia design klassikoilla ja kirppislöydöillä. Mukaan myös mahtuu matka,hyvinvointi postauksia sekä helppoja askartelu, leivonta ja ruoka ohjeita...eli mitään gourme aterioita ei ole luvassa :) Tervetuloa seuraamaan !
    Muuttuvakotini.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin täytyy ajan kanssa perehtyä ja jonkin verran ehdin aina listaa pienentää ja käydä kurkkimassa täällä olevat blogit :D

      Poista
  25. Tästä jo olevasta "listasta" löytyi monta uutta kiinnostavaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, itsekin olen löytänyt monta uutta jo lukulistalleni :)

      Poista
  26. On se vaan "jännä" tämä suomalainen huono omanarvontunto taimiksennimisittenonkaan.... ajattelin ehdottaa kaksi kolmesta blogistani, mutta sitten tulee se tunne "ei tämä nyt ole mitään, en minä kehtaa...."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kehtaat, joten palaappa kommentoimaan uudestaan :)

      Poista
  27. Olen sisustussuunnittelija ja kahden pienen lapsen äiti Pirkanmaan seudulta ja kirjoittelen epäsäännöllisen säännöllisesti sisustusassari-blogiani :) Blogissani siis sisustussuunnittelu ja siihen aihepiiriin liittyvät asiat esillä :) myös DIY-juttuja ja huonekalujen tuunausta...

    VastaaPoista
  28. Minun blogissani innostutaan skandinaavisesta muotoilusta ja etsitään arjen kauneutta. zubiscorner.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana blogi <3 Sinulta puuttui se lukija kenttä niin en päässyt kirjautumaan lukijaksi,

      Poista
  29. Retromoderni- blogissa sisustetaan hyvin vahvasti. Myös koira pyörii arjessa mukana.Pirkanmaalla pyöritään pääsääntöisesti.

    VastaaPoista
  30. Aivan mahtava tämä postaus, näin löydän itsekkin uusia ihania blogeja! <3

    Tervetuloa lukemaan blogiani, uusihirsitalo.blogspot.com :)

    Olen aivan uusi bloggaaja joten mahdollisuus päästä lukemaan meitä lähes alusta asti, miten kotimme tulee muuttumaan uuden sisustus suunnan mukaan.

    En löytänyt blogeja hirsitalon sisustuksesta joka tuo omat haastensa. Löysin vihdoin suunnan kotimme sisustukseen, niin päätin aloittaa kirjoittamaan meidän hirsitalo kotimme sisustuksesta! Sisustuksen suunta musta, harmaa ja valkoinen, höystettynä muutamalla tehostevärillä. Paljon DIY projekteja, joilla saan myös pienellä rahalla kotimme näyttämään tyylikkäältä <3



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana blogi sinulla, jäinkin heti lukijaksi :D

      Poista
  31. Tyttö voi lähteä blogista, mutta blogi ei lähde tytöstä. Uusi osoite, vanhat kujeet uusilla mausteilla :)

    https://lillatirlittan.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää muistaa päivittää uusi osoitteesi omalle listalle <3

      Poista
  32. Heippa! Kirjoittelen omaksi ja vähän muidenkin iloksi kevyttä matkablogia osoitteessa http://project4ever.blogspot.fi/
    Blogin pääpaino on matkakuvissa, ja valokuvaus onkin lähellä sydäntäni.

    VastaaPoista
  33. Tää onkin hyvä idea löytää uutta luettavaa ❤️

    VastaaPoista
  34. Jes, tästähän löytyy jo paljon uutta luettavaa. Mun blogissa ei oo sisustuksesta kuin avunpyyntöjä, koska oon onneton sisustaja. Blogista löytyy sen sijaan askartelua, tauluja, näpertelyä ja mitä sattuu touhua sekä elämää nelilapsisessa perheessä. Blogi on noin kuukauden vanha, joten sisältöä ei vielä ihan hirveästi ole. http://silaustavail.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Ei kaikkien tarvitse olla sisustajia :D

      Poista
  35. Ikuista tasapainoa etsivä liikkuvainen nuori nainen. Pinnalla tulevat häät, painonpudotus, leivonta, DIY-jutut, retro sisustaminen, äitiydestä haaveilu ja maailman menojen pohtiminen! :) Olet ihana esimerkki siitä, että voi kääntää suunnan ja onnistua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein hyvältä, pitää tulla tutustumaan :)

      Poista
  36. Minä luen Pintariipaisuja blogia, tykkään!

    VastaaPoista
  37. http://takeabreathblog.blogspot.fi/

    Henkistä ja fyysistä hyvinvointia, unelmia, aamuja, joogamatolla vietettyä aikaa ja joogaopettajan opintoja, terveellistä ravintoa, kiireettömyyden tavoittelua, luonnonkosmetiikkaa, tavallista arkea ja positiivista elämänasennetta.

    VastaaPoista
  38. Kiitos Johanna siitä, että blogini löytyy jo nyt lukulistaltasi!<3 Tällaisen pienen blogin kirjoittajalle se on hurjan suuri juttu, sillä sulla on valtavasti lukijoita.:) Tervetuloa muutkin seuraamaan sisustusta, kukkia, elämän sillisalaattia mahdollisimman kauniisti tarjoiltuna.;D
    http://mansikkatilanmailla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  39. Mun blogi on sisustuspainotteinen http://villamurunen.blogspot.fi. Oon nyt bloggaillut vuoden verran pääsääntösesti meidän kodista Porvoosta. Uusioperheen elämää 50-luvun puutalossa. Ja hei, mun suosikkeja ovat mm. elsa-maarit.blogspot.fi ja toinen porvoon blogi onnistainonpuoletsinun.blogspot.fi. Ja monta muutakin tietty. :D

    VastaaPoista
  40. Tässähän löytyy nyt itsellekin uusia blogeja luettavaksi, omassa blogissani vielä raksaamista (241m2 puutalo itse tehden ja pitkästä tavarasta), mutta jos ja kun talo on joskus valmis, sitten painopiste varmaankin siirtyy sisustamiseen ja puurarhan hoitoon...

    http://talopakettitalorautio.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kun miehetkin kirjoittavat blogia :)

      Poista
  41. Kiva postaus ja täytyypäs käydä kurkkimassa uusia blogeja :))

    VastaaPoista
  42. Suomalais-norjalaista elämää Norjan lounaisrannikolla. Valokuvaan paljon ja rakastan retkeilyä Norjan mahtavissa maisemissa. Blogini aiheet ovat ihan laidasta laitaan: sisustamista, matkoja, ruokaa, mökkeilyä, elämää ja pohdiskeluja.
    Vuonon kimallus osoitteessa: mariannaas.blogspot.com

    VastaaPoista
  43. Minäkin liitän tänne oman blogini. Blogini on lifestyle blogi, jossa mm. tavallista arkea ja sisustelua os. http://mylifeandmystyles.blogspot.fi/
    Johannalle tuttu blogi, mutta mielelläni otan vastaan uusiakin lukijoita <3

    VastaaPoista
  44. Lyhyesti ja ytimekkäästi blogissani Idiksiä ja Interiööriä :) Täytyykin kurkistella listaa läpi ...

    VastaaPoista
  45. Oma blogini alkutaipaleella kuten yrityksenikin. Harjoittelua ja haparointia käsitöiden, sisustamisen ja askartelunmaailmasta... Osoite on http://sisustusjadelin.blogspot.fi tervetuloa!
    Ja kiitos Johanna ihanista ja inspiroivista postauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa hyvältä :) Pitää tulla tutustumaan

      Poista
  46. Ensimmäistä kertaa kommentoin täällä :) Lifestyle blogini teljanneito.com sisältää klassista tyyliä ja satunnaisia juttuja sisustuksesta!

    VastaaPoista
  47. Onpas taas paljon minulle uusia blogeja linkitetty :) Täytyykin käydä tutkimassa ;)
    Minun blogini löytyy osoitteesta

    http://tsinnias.blogspot.fi/

    Blogini pääaiheena on sisustus, mutta pintariipaisen myös muotia ja pukeutumista ja löytyypä sieltä tekstiä välillä ihan mistä. Kirjoitan siitä mikä sillä hetkellä on mielessä ja mikä pohdituttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellekin todella paljon uusia blogeja luettavaksi :)

      Poista
  48. XHEARTX . HENRIIKKA

    The reflectors dance above the crosswalk - Yhden nuoren naisen elämän laskut ja nousut.

    VastaaPoista
  49. Kiitos lukuvinkeistä! Kirjoitan itse Keskipäivässä-blogia huikealla neljän kuukauden kokemuksella. Blogiin sisältyy pääasiassa omakotitalon remontointia omin käsin sekä sisustamista, ripauksella muutakin arkea. Lähitulevaisuudessa kirjoitan myös vapaa-ajan kodin rakentamisesta. Huumorin yritän pitää mukana jutuissani, vaikka hermoja välillä koetellaankin. :)

    http://keskipaivassa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  50. Heippa. Tässä linkki omaan blogiini: http://daphnion.blogspot.fi/
    Blogissa paljon kuvia. Retkijuttuja, luontoa, elämää rintamamiestalossa, oikeastaan kaikkea mahdollista. :)

    VastaaPoista
  51. Tänään Kotona on kotoilublogi. Siellä on leivonta- ja käsityöohjeita, vaatteita, perhe-elämää, järjestelyä.. Kohta ihan hirmuisesti joulujuttuja ja just nyt arvontakin!

    VastaaPoista
  52. http://kotinimaisemani.blogspot.fi/
    Kohta vuoden vanha blogi, jossa kuvia kodista sekä maisemista läheltä ja välillä vähän kauempaakin :)
    Tervetuloa kurkkaamaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein kivalta blogilta, tulen tutustumaan :)

      Poista
  53. Mäpäs linkkaan myös blogini! Se keskittyy pääasiassa muotiin ja asukuviin, välillä kans esim. luontoon :)

    mmemmilla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  54. http://saijis.blogspot.fi/

    21-vuotias tyttö, joka rakastaa shoppailua, kosmetiikkaa, aurinkoa, juoksemista, pitkiä aamuja, kesää sekä kauniita laukkuja. Blogi sisältää myös reseptejä, paljon päivän asuja, tuotearvosteluja ja erilaisia vinkkejä :)

    VastaaPoista
  55. Uusi blogi, pääasiallisina aihepiireinä sisustus(suunnittelu)projektit kotona ja työssä. Sai alkunsa toukokuussa 2015, kun oman portfoliosivuston toteuttamisen myötä syntyi alusta myös bloggaamista varten.

    http://heidirisku.com/blogi/

    VastaaPoista
  56. http://emerentus.blogspot.fi/

    20+ vuotiaan grrraafikon jorinoita & kuvia. Enemmän kuvia kuin jorinoita sillä kuvitan paremmin kuin jorinoin. Tere tulemast ! Teen blogissani myös 365-kuvahaastetta.

    VastaaPoista
  57. http://pollohullunpaivakirja.blogspot.com

    Vasta perustettu blogi, jossa 21-vuotias nainen kirjoittelee normaalin arjen lisäksi sisustus-ja käsityö ideoista sekä niiden toteuttamisesta, ulkoilusta, askartelusta ja kirppistelystä.

    VastaaPoista
  58. Piti oikein palata tähän postaukseen ja laittaa tuonne kirjanmerkkeihin talteen, jotta voin joutessani tulla kurkkimaan itselleno uusien blogien osoitteita. Monta uutta tuttavuutta näyttäisi löytyvän.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös