KEITTIÖN TUNNELMAA

Tänä vuonna oli ihanaa huomata kuinka eri yritykset päättivät myös muistaa minua jouluisilla tervehdyksillä. Iittala lähetti kastehelmisarjan tuikkuja, jotka ihastuttavat aina ja luovat kaunista tunnelmaa. Karpalon sävyä minulla ei ennestään ollutkaan ja laitoinkin sen keittiöön, vaikka joulu alkaa pian olemaankin ohi. 

Jouduin jälleen ottamaan vahaliinan käyttöön, sillä nyt olen monet kerrat läikyttänyt teetä pöydälle ( joo, myös minä sotken näköjään :D ) ja tiedättehän te, että se ei meinaa millään lähteä korkeakiiltoisesta pöydästä pois jos ei heti pyyhi. Mies aina kesällä kiillottaa pöydän, jolloin nämä kaikki tahrat lähtee, mutta nyt kun kesään on matkaa niin laitoin liinan ihan varmuuden vuoksi. 

Tällaisia tunnelmia meillä :)  Nyt puuron keittoon ennen kuin pikkumies herää, kiva päivä taas tiedossa, ruokakauppareissua sun muuta ( pienistä asioista ne ilot on revittävä :D )






21 kommenttia

  1. Suosittelen lasilevyä pöydän päälle :) Meillä hankittiin aikoinaan jo sen takia ettei lapset pienenä hakanneet koloja ruokailuvälineillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tykkää lasista pöydän päällä, jossain sellaisen näin ja ei jotenkin kolahtanut :) tosin voihan ne jossain kodeissa näyttää kivoilta , harmi kun niitä ei voi testata :)

      Poista
  2. Kaunis vahakangas, meilläkin on usein sellaiset käytössä suojaa kyllä hyvin pöytää näin arjessa :) Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojaavat kyllä kivasti ja ei haittaa vaikka kahvit läikkyy :)

      Poista
  3. Kiva kun tulee tällaisia ihania ylläri joululahjoja. Täällä ei ole vielä päästy tekemään yhteistyötä kenenkään kanssa joten lahjatkin loistavat poissaolollaan :)
    Kastehelmi -sarja on niin kaunis, siitä taitavat pitää niin nuoret kuin vanhatkin <3
    Oikein hyvää tulevaa uutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinäkin vielä pääset tekemään yhteistyötä <3

      Kastehelmi on todella kaunis sarja ja sopii monen kanssa kivasti yhteen :)

      Poista
  4. Lasilevyjä, kun saa myös mattana,niin ei tule heijastuksia, kun kaikki ei pidä niistä ja myös tummia sävyjä! Makuasia tietysti, mutta kyllä tuo vahakangaskin on ihan kiva, varsinkin lapsiperheissä, jotenkin tuo kodikkuutta keittiöön. Mukavaa keskiviikkoa! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin niitä tosiaan taitaa saada, minä näin sellaisen kirkkaan ja jotenkin en ihastunut ensisilmäyksellä ainakaan :)

      Poista
  5. Hei milläs miehes kiillottaa pöydän? Kiva on lukea blogiasi ja katsella sieviä kuvia kodistasi. Onnea vielä mahtavasta painon pudotus urakasta. Hyvää tulevaa uutta vuotta 2016!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeastaan tiedä, töistä se jotain ainetta on ostanut ja sitä ainetta laitaa ja sitten kiillotuskoneella kiillottelee :)

      Poista
  6. Kauniit tunnelmat keittiössä <3 näyttää viihtyisältä ja kotoisalta :)

    Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
  7. Meillä on tuo sama liina ja on kyllä hyvä. Siivouksen alussa, kun heittää koneeseen pikapesulle ja hetken vielä rummuttaa niin saa jo siivouksen lopussa laittaa takaisin - toisin, kun paksummat liinat. Nyt, kun alla on vielä se liukueste huopa niin ei tarvi silittää, kun vetelee vaan tiukasti sen pintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös pyöräytän koneessa ja rummussa , saa nopeasti puhtaaksi :) mutta siis mitä huopaa teillä on? Missä sitä myydään :) ?

      Poista
    2. Täällä on siitä kirjoittanut - http://amaliajatytot.blogspot.fi/2015/09/nyt-pysyy-liina-poydalla.html ja nykyisin sitä saa tuosta halppiksestakin, kun vinkkasin heille siitä.

      Poista
  8. Kivalta näyttää liinaki :) Mulla keittiössä melkein 20 vuotta vanha pöytä ja näkyy kaikki lasten tuomat kolhut siinä, en vaan ole raskinut hioa niitä pois. Jossain vaiheessa meinasin jo valkoiseksi maalata, mutten ole vain raskinut...ehkä sitten joskus. Hyvää uutta vuotta sinne koko poppoolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) teillä taitaa olla puupöytä? Meillä ei vielä kolhuja ole mutta ne kahvitahrat tahtoo jäädä pöytään eli kahvi ja tee värjää pöydän pintaa jos ei heti hoksaa hinkata pois :)

      Poista
  9. Ihania tunnelmia keittiöstä <3

    VastaaPoista
  10. Ihana tuo punainen tuikku ja vahaliina on hieno :) Hyvää uutta vuotta <3

    VastaaPoista
  11. Ihanat tunnelmakuvat <3 Todellakin enimmäkseen pienistä asioista ne ilot revitään :D Täällä jouduttiin käymään tänään ruokakaupassa oikein kahteen kertaan, kun ei kerralla kaikkea muistanutkaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös