PAKKASPÄIVÄN ASKAREITA

Tuntuuko teistä hassulta, että tänään on pyhäpäivä ja yleensä kaupat ovat olleet suuremmilta osin kiinni, mutta nyt uuden lain tultua voimaan ja aukioloaikojen vapauduttua lähes jokainen kauppa pitää ovensa avoinna myös pyhäpäivisin. Jotenkin itse on hieman ymmällään, että menettääkö pyhäpäivät merkityksensä kun nämäkin päivät tuntuvat lähes normaaleilta johtuen kauppojen aukioloista.. en tiedä :D

Itsellä oli tarkoitus viettää tänään suursiivouspäivää, sillä aukioloajoista huolimatta mies viettää tänään vapaapäivää, joten olisi hyvä hyödyntää päivä kun saa rauhassa tehdä ilman keskeytyksiä kotitöitä. Ja olisihan se ihana hyödyntää nyt nämä paukkupakkaset ja viedä ulos tuulettumaan kaikki tekstiilit. Kovasti tosin houkuttelee ne alennusmyynnitkin, joissa en ole vielä päässyt piipahtamaan. Katsotaan nyt mitä päivä tuo tullessaan, oikeastaan mitään pakollista ostettavaakaan alennusmyynneistä ei ole, joten voi olla, että ihan kotipäivä on tiedossa :D


Meillä on facebookissa ihana sisustajien ryhmä ja sieltä inspiroituneena taisin hurahtaa viherkasveihin, voi miten paljon kodikkuutta ne tuovatkaan kotiin, mutta hitto kun niiden hengissä pitäminen on niin onnettoman vaikeaa. Ajattelin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla, sillä keittiössä jo puolivuotta olleet viherkasvit ovat vielä hengissä :D 

Mitäs suunnitelmia teillä on tälle päivälle ? Joulun kerääminen pois ja vähän kevät fiilistä tilalle ? :)

24 kommenttia

  1. Meilläkin jatkuu suursiivoilut tänään ja toden totta talvista / keväistä fiilistä kaipaan tilalle. Juuri eilen pohdin jonkun raikkaan viherkasvin hankkimista :)

    Mukavaa siivouspäivää! :) Puhdas koti on kyllä parhautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin eilen bauhaussin alennuksissa ostamassa kolme viherkasvia, tänään ois tarkotus niitä mallailla , tosin mulla on selkeät suunnitelmat mihin ne laitan :D

      Poista
  2. Muakin kummastuttaa tuo kauppojen aukiolo. Eikö ihmiset pärjää yhtäpäivää ilman kauppoja?
    Minä ajattelin viedä peitot ulos nauttimaan pakkasesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, olen samoilla linjoilla kanssasi .. Kyllä nyt jonkun päivän pärjää ilman kauppojen aukiolojakin,

      Poista
  3. Meillä tänään keräillään loput jouluvalot pois ja ihan vain nautitaan hyvästä ruuasta tämän mukavan väli-vapaapäivän kunniaksi:) Loppiainen on juhlapäivä enkä siksi halua siivoukseen sitä käyttää enkä myöskään innostu kauppojen aukiolosta. Samoilla linjoilla kanssasi juhlapäivät pian menettävät merkityksensä kun niitä ei erota arjesta kun kaupatkin ovat auki.. Mistä muuten tuo pyyheliina uunin edessä on hankittu? Mukavaa loppiaist<3 -Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat suunnitelmat <3 Minä en tiedä raskinko ottaa noita paria tähtivaloa pois ikkunoista, mutta kaiken muun kerään kanssa tänään ja samalla siivoilen nyt kun on mahdollisuus tehdä se rauhassa :) Muutoin meilläkin taidetaan tehdä vaan hyvää ruokaa ja poltella takkaa :D

      pyyheliina on pentikiltä :)

      Poista
  4. Mies kerää joulun pois ja punkan pohjalla kipeänä makoilen. Mukavaa loppiaista Johanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tuli joku ihme flunssa .. Pikaista paranemista sinulle <3

      Poista
  5. Viherkasveja on meilläkin taas tullut lisää. Joulut on heivattu jo aikaa sitten ja nyt vaan nautitaan tunnelmavaloista ja kynttilöistä. Ja takkatulesta, että pysyy lämpimänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa <3 täälläkin takkaa poltettu ja kotosalla vaan oltu, jaksanu edes siivota :D kun vajosin tänne viltin alle :)

      Poista
  6. Pitäisi varmaankin aktivoitua ja kerätä loput julukoristeet pois, mutta tähdet jää vielä helmikuulle saakka ikkunoihin, että on hieman valaistusta tähän pimeyteen.
    Hassuinta noissa aukioloajoissa on se, että ne ajat ilmeisesti vielä pitenee, mikä on ihan turhaa minusta. En mä halua yömyöhään shoppailla:) Mukavaa loppiaista ja siivoilupäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokakaupan lauantai aukioloajan itse ymmärrän mutta en mä mitään vaatekauppoja itsekään jaksa kierrellä yöllä :D

      Poista
  7. Itse myös pohdin aamulla tuota kauppojen aukioloa, mutta toistaiseksi itse en osaa kaupoille näin pyhäpäivänä ensimmäisenä olla ryntäämässä, saa nähdä muutunko myöhemmin minäkin ;) Viherkasvit on kyllä kivoja. Täällä niitä hankin tänne jossain vaiheessa ja taas kerran kävi niin, että jäljellä on vain se yksi ja sama kasvi, joka on minulla ollut lähes koko aikuisikäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin pyhät vietellään pyhinä ja osotetaan mieltä olemalla kotona eikä nyvitä kauppojen kahvoja :)

      Poista
  8. On teillä niin valoisaa ja raikasta! Enpä edes tajunnut että tänään olisi kaupat auki, pyhäpäivä saisi kyllä olla ihan "kaupaton". Tänään luvassa kyläänmeno, muuten vaan oltukin kotosalla, pelailtu ja polteltu takkaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) niinpä, pyhäpäivät sais olla kaupat kiinni :)

      Poista
  9. Samaa mieltä, etteikö yhden päivän pärjää että kaupat ovat kiinni? Täällä kans viherkasveja pitäis hankkia. Huomenna kuusi lentää kartanolle, muut havut lähti tänään maljakoista pois eli jotain pitää keksiä vihreää tilalle :) Joulukoristeet otan huomenna pois, joten mennään nyt viimeiseen asti. Kevät sisustukset ovat jo päässä ja suunnitelmat valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs kevät sisustusta oot miettinyt ? :) minäkin tänään vähän laittelin kotia ja siihen se aika hurahtikin mikä piti käyttää siivoamiseen :)

      Poista
  10. Mukavia suunnitelmia :) varmasti mukava vapaa tulee teille <3

    Täällä loppui työt just ja nyt kotiin :)

    Mukavaa lopiaista <3

    VastaaPoista
  11. Kaunista ja kyllä tuo vihreä tekee niin paljon!! Me oltiin pari tuntia ulkona ja nyt ihan vain kotona! Kaupoille en tänään lähtenyt enkä muuten minäkään ole ollut aleissa enkä varmaan menekään!!

    VastaaPoista
  12. Joulut on melkein korjailtu pois ja jouluvalojen tilalle saikin taas juoksutella lamppuja, kun niin tuli pimeää...
    Leppoisaa loppiaista sinne! <3

    VastaaPoista
  13. Meillä lähti tänään kanssa loput jouluiset jutut, paitsi tunnelmavalot saavat jäädä ja ovatkin varmasti vähintään kuukauden päivät meillä vielä. Itse en kattovaloista välitä, joten nämä pienet valot tuovat kivan lisän perusjuttujen rinnalle. :)

    Olen muuten ihan samaa mieltä kauppojen aukioloajoista, en ymmärrä miksi pitää olla pyhäpäivänä auki, enkä oikein ymmärrä myöskään aukioloaikojen pidennyksiä, muistelen hassun hämmästyksen sekaisin tuntein, kun reissasimme Irlannissa vuosia sitten ja siellä menivät kaupat (myös ruokakaupat) kiinni klo 18. Oli siinä turisteilla ihmettelemistä, että mitenkäs tässä näin kävi. :D En samaa toivoisi tänne, mutta tuskin tulisi enää itselläni yöllä lähdettyä ruokakauppaan...

    Mukavaa pakkasiltaa! <3

    VastaaPoista
  14. Joulun riisuminen kodista raikastaa kummasti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös