VIIKONLOPPUUN HERKUTELLEN

Kotona ollessa olen pitänyt vahvasti kiinni siitä tunnetilasta, että perjantai pysyy perjantaina, eli viikon parhaana päivänä. Äkkiseltään voisi kuvitella, että onkait se ihan sama mikä viikonpäivä on kyseessä kun lähes jokainen päivä tuntuu perjantailta. Mutta eihän se näin suinkaan ole. Arki on arkea ja viikonloput on viikonloppuja. 

Perjantai onkin ollut meillä pitkään sellainen vähän juhlallisempi päivä. Ruokaisia salaatteja, pientä naposteltavaa, niitä herkkuja mitä tekee mieli :D Arki on itsellä niin kiireistä tuon pikkuvesselin kanssa, että toisinaan syömiset jää aika retuperälle, joten viikonloppuina on hyvä nautiskella sitten vähän isommin ja ihan rauhassa :D

Mutta kyllä minä kuulkaa sanon, että tuollaisen 9 kuukauden ikäisen poitsun, joka puskee kahta ylähammasta parhaillaan ikenistä, ei mikään helpoin homma tämä ruuanlaitto hänen kanssaan ole. Kahden aikoihin me aloiteltiin ja juuri miehen tultua töistä 18.30 saatiin jokainen aiottu ruokakokonaisuus valmiiksi.  

Ja mitäs meidän pöydästä eilen löytyikään..

Kanasalaatti: 
Kananfilettä
paprikaa
tomaattia
salaattia
ananasta
jalopenoa

Parsasalaatti: 
Tämä on ihan uskomattoman hyvää. Tätä on tullut monet kerrat syötyä POP bloggaajien tapaamisissa ja kerta toisensa jälkeen se vaan on niin super hyvää. Alkuperäisessä Luumutar blogin Sannan ohjeessa on pekonia, mutta minulla kun tulee katsottua melko tarkkaan kaikkien tuotteiden ravintosisällöt ja kalorimäärät niin korvasin pekonin kalkkunapekonilla, jossa on yli puolet vähemmän kaloreita :D

n. 1 kg parsaa
1 pkt rapeaksi paistettua kalkkunapekonia
1 sipuli

Kastike / majoneesi
1,5 dl majoneesia ( vähensin desin verran majoneesia alkuperäisestä ohjeesta )
0,5 dl sokeria
2 rkl valkoviinietikkaa
Lisäksi tein tyttöä varten pizzaa, mutta pohjaksi tein ruispohjan ja omasta ja miehen osuuden palasista korvasin juustoraasteen raejuustolla. 

Ruispizza

pohja: 
2 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl öljyä
1 dl kaurahiutaleita
1/2 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja

Täytteeksi laitoin toiselle puolikkaalle: 
Jauhelihaa
paprikaa
vähän tonnikalaa
raejuustoa
ananasta

Toiselle pizzan puolikkaalle täytteeksi tuli 
jauhelihaa
kinkkua
ananasta
juustoraastetta

Jälkkäriksi minimuffinit kermavaahdolla. Tällainen menu täällä, ei siis mitenkään erikoinen, mutta on se vaan ihana kattaa kauniisti ja kerrankin syödä rauhassa koko perheen kanssa.

Mitäs ohjelmaa teillä on tänään luvassa ? Itse ajattelin vähän laitella paikkoja kuntoon ja sitten me vain oleskellaan, ilman mitään sen isompia tekemisiä. Jos vähän ulkona piipahdettaisiin jos tuo pakkanen ei tuosta kiristy enempää ja nautiskellaan vaan, melko tylsä viikonloppu siis luvassa :) 


31 kommenttia

  1. Nämä postaukset on niin kivoja :) aina tarttuu ideoita matkaan :)

    Täällä olisi tänään listalla kanasalaattia kanssa :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kannattaa kokeilla tuota parsasalaattia se on ihan mielettömän hyvä suolainen salaatti :)

      Poista
  2. Nam...mitä herkkuja, näyttää niin hyvältä! Tänään ulkoilua ja pyykinsilitystä, kukkia pitää käydä ostamassa myös! Mukavaa viikonloppua! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivoilta suunnitelmilta <3 minun kanssa pitää käydä ostamassa tulppaanit mutta vielä emmin mitä sävyjä ostan :)

      Poista
  3. Oletko kokeillut näkkileipää pizzan pohjana? Esim Leksandin jälkiuuninäkkistä saa herkullisen pizzapohjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, mutta kiitos vinkistä :) En tosin ymmärrä siis ladotaanko ne näkkärit sellaisenaan pellille ? :D

      Poista
    2. Joo, ihan vaan sellaisenaan ja sitten täytteet normaalisti päälle. Pohja pehmenee uunissa.

      Poista
  4. Ihania ruokia ja nappaankin heti tuon parsasalaatin kokeiluun. Ensin lumittyöt, pääsee pihasta pois ja sitten kauppaan ostoksille. Mukavaa viikonloppua! Ja, kiitos resepti vinkeistä!

    VastaaPoista
  5. Eipä ole tullut tehtyä pizzaa ruispohjalla.Pitääkin testata.Itsekin olen yrittänyt seurata ruokien sisältöjä,ja päivän rasvan määrä on kyllä minimaalinen.Ei paljoa tarvitse syödä sitä,ja siksi piilorasvan määrä ylittyy nopeasti.Meillä on tänään hotellimatka tiedossa ja huomenna juhlitaan synttäreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruispohja ei meillä ainakaan lapsen makuun ollut, mutta sehän on tyypillistä, jos joku on terveellistä niin lapset ei tykkää :D Mutta itse tykkäsit ruispohjasta tosi paljon :)

      Poista
  6. Ihania salaatteja, täytyykin kokeilla tuota parsasalaattia, aina tulee tehtyä vain sitä yhtä ja samaa salaattia, joten vaihtelu virkistää todellakin! Ei muutes varmaan olekaan helppoa poitsun kanssa siellä ruokia laitella, muistan itse, kun lapset oli pieniä ja tekivät hampaita....hui!

    Mutta oikein ihanaa lauantaita sinne, täälläkin vähän samanlainen ohjelma kuin sielläkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy aika nopeasti tylsäksi tosiaan salaatti jos vaan yhdenlaista syö :D Itse kun elän arkisin vain salaateista niin on pakko ollut kehitellä kokoajan uusia makuyhdistelmiä :D

      Poista
  7. Laitetaanko parsakaali tuoreena vai keitettynä? Pitää kokeilla:)

    VastaaPoista
  8. Kanasalaatti on niin hyvää. Teen sitä itsekin, mutta hiukan eri ohjeella. Minulla siihen tulee persikkaa, tomaattia, kurkkua, jotain salaattia, kanaa, kananmunaa. Tuo parsakaalisalaatti on niin hyvää ja ei haittaa vaikka vähentää majoneesia :D Ei oo niin epäterveellinen silloin :) Onko tuo kalkkunapekoni vähemmän epäterveellistä? En oo siitä kuullutkaan. Missä sitä myydään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja mun mielestä tuo 2,5 dl majoneesia on melko paljon kun parsaa ei ole kuin se kilo, joten vähemmällä pärjää :D No siis joo, kyllähän kalkkuna on selkeästi puolet kevyempi kuin tavallinen pekoni :D Prismassa myydään pekonien vieressä tätä kalkkunapekonia :D

      Poista
    2. Ok, kiitti tiedosta! Pitääpä kurkata prismasta tuota kalkkuna pekonia :) Mukavaa iltaa <3

      Poista
  9. Minusta on ihan ok, että tarkkailee syömisiään ja katsoo mitä suuhunsa laittaa, mutta älkää jättäkö rasvaa pois ruokavaliosta. Rasva ei todellakaan ole syypää paino-ongelmiin yksinään, jos sellaisia on. Rasvaakin tarvitaan. Osa päivittäisestä kalorimäärästä voi huoleti tulla rasvoista ja pitääkin tulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasvoja pitää syödä mutta pitää kyllä osata suosia niitä parempia rasvoja :) se että pekonin vaihtaa kalkkunaan ja välttää rasvoja , samoten kuin majoneesirasvan vähentäminen ovat vain terveydelle hyväksi :) salaateissa itse käytän öljyä ja leivänpäällisiin margariinia..

      Poista
    2. Rasvan laatu todella on tärkeää. Minulla meni fitness aikoinakin joka päivä voita/margariinia, öljyä ja pähkinöitä tai manteleita. Samoilla linjoilla mennään yhä :)Rasvat vain tahtoo olla se mistä turhaan karsitaan liki olemattomiin, vaikka tosiasia on että niitä tarvitaan. Naisena varsinkin :) Enkä nyt tarkoittanut tuota majoneesia, vaan ylipäätään rasvattomuutta.

      Poista
    3. Niinpä! Öljyt ja yleensä kasvirasvat on hyviä ja nuo majoneesit ja pekonit voi suosiolla jättää pois, jos haluaa :D

      Poista
  10. Onpas hyvännäköisiä herkkuja! Meilläkin perjantaisin yritetään keksiä jotain "parempaa", lapset tykkäävät ja tulee siitä hyvä fiilis itsellekin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todella kiva kun perjantaisin våhän herkuttelee ja samalla on aikaa viettä hyvän ruuan merkeissä aikaa perheen kanssa, lapsetkin tosiaan nauttii näistä <3

      Poista
  11. moi, kalkkunapekonista en oo kuullutkaan,pitääpä kokeilla. tosin en syö normaalia pekoniakaan kuin harvakseltaan..
    kiva kun laitat reseptin heti postaukseen mukaan, ei tarvii sit jälkikäteen kysellä :)

    terv. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en juuri koskaan pekonia syö, mutta tässä parsasalaatissa se tosiaan toimii ja koska tarkkailen aika paljon mitä suuhuni pistän niin tuo kalkkunapekoni on huomattavasti parempi vaihtoehto :D

      Poista
  12. Luulin että puhuit parsasta, mutta sehän on eri asia kuin parsaKAALI, jota sun salaatissa on. Jos pilkkua viilataan ;) Mutta herkkuja oot tehny :)

    VastaaPoista
  13. Voi Johanna, tuo aika kun kaksi alahammasta puski yhtä aikaa pojan ikenistä läpi on yhä tuoreessa muistissa. Ennen joulua meni kuukauden päivät, kun vauva halusi olla vain ja ainostaan sylissä ja siinäkin vähän tyytymättömänä. Meillä ainakin elämä helpotti heti kun hampaat puhkesivat. Nyt on ylähampaat tulossa, mutta onneksi poika on aurinkoinen ja hyväntuulinen. Se aika ennen joulua ei jäänyt mieleen mitenkään leppoisana :D Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  14. Kuulostaa ja näyttää aivan ihanalta :) Hauskaa viikonlopun jatkoa <3

    VastaaPoista
  15. Nam, ihania salaatteja, ehdottomasti lähtee parsasalaatti testiin. Kiitos kivoista vinkeistä! <3

    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  16. Herkuttelu on niin parasta :)). Ihania yummy kuvia!

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös