OLOHUONEEN TOIMIVA JÄRJESTYS (?)

Millainen on mielestäsi toimivan olohuoneen järjestys ? Se että tila näyttää avaralta, huonekalut on sijoitettu kiertämään seiniä, jolloin keskelle jää mahdollisimman paljon väljää tilaa ? Vai riittääkö se, että on kodikasta ?

Itseasiassa itse en tiedä, mikä on tai millainen olisi toimivan olohuoneen järjestys. Pidän oman kotimme olohuoneen kalusteiden sijoittamisessa haastavinpana sitä, että tila on yhteydessä keittiöön, se että ehjiä seiniä ei ole ja saisihan sitä tilaakin olla enemmän :) Kieltämättä salaa haaveilen uudesta talosta, mutta ehkä emme tässä vaiheessa (tuskin koskaan) kuitenkaan sellaiseen talonrakennusprojektiin ryhdy, tai no koskaan ei kannata sanoa ei koskaan :D

Sinänsä olen itse tyytyväinen tämän hetkiseen järjestykseen, vaikkei se täydellinen olekaan. Pidän siitä, että ensimmäistä kertaa kalustesijoittelussa yksi sohva rikkoo linjaa siitä, että kalusteet eivät kierrä kaikki seinänvierustoja. Olohuoneen pöytä on liian romanttinen, mutta se odotteleekin kesäistä päivää ja uutta ilmettä. Tosin tällä hetkellä se muodostaa parin pienen sivupöydän kanssa, joka sinänsä näyttää ihan hyvältä ja luo jonkinlaista kodikkuutta. Tv:n heivaisin ehdottomasti muualle ja seuraavassa haavetalossa sille saisi olla ihan oma huoneensa kaukaisimmassa siivessä, josta se ei näkyisi minnekään :)

Onkohan sisustajan koti koskaan valmis ? Lopettaakohan sitä koskaan miettimästä toimivimpia ratkaisuja ja löytäisi sen sisäisen rauhan ja harmonian :) ? Mutta siis, tällä mennään, ei muutosta luvassa, sillä en vain yksinkertaisesti tiedä, mikä olisi kivempi ratkaisu. Eteisen suhteen tosin ajattelin alkaa pientä muutosta miettimään, ahdistun tällä hetkellä niistä vaateröykkiöistä, jotka eteisessä majailee :D








37 kommenttia

  1. Teillä on kaunis värimaailma ja avaruutta tekee mielestäni myös se, ettei ole liikaa pienesineitä/sälää esillä.

    Olohuone on varmasti yksi haasteellisemmista tiloista sisustaa, juurikin sen ruman mustan möhkäleen takia :/ Itse en telkkaria juurikaan koskaan katso, puolestani sen saisi heivata kokonaan. Ne muutamat ohjelmat, joita tällä hetkellä seuraan, katson Ipadilta Katsomosta. Mies katsoo tv:ta, eikä varmasti suostuisi tuohon teidän järjestykseen, ettei sohva ole kohtisuoraan telkkarin edessä.

    Mietin, onko teille sohvapöytä ylipäätään tarpeellinen? Kuvissa näyttäisi siltä, että se vaan on keskellä tilaa, vailla funktiota. Näyttää siis, että se on sen verran kaukana sohvista, ettei esim. kahvikuppia yletä siihen laittaa. Tätä muuten näkee tosi monissa kodeissa. Meillä sohvapöytä on ihan käyttöhuonekalu, sen verran siis lähellä sohvaa, että siihen todella tulee laskettua mm. kahvikuppi ym. sohvalla istuessa. Muuten olisin senkin saattanut jo heivata, kun tuntuu tukkivan huoneen. Itse tykkäisin, että olohuone olisi enemmän seurustelutila, jossa istuimet olisi sijoitettu ikään kuin ympyrän malliin, jolloin kaikki paikalla olijat näkisivät toisensa ilman ylimääräistä kääntyilyä. Istuinten välissä voisi olla pieniä laskutasoja esim. juomalaseille. En tiedä, saitko ajatuksen päästä kiinni.

    Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai sille mitään sen kummempia käyttötarkoituksia ole, talvella voi poltella kynttilöitä :D Meillä kahveja ei olkkarissa juoda niin eipä ole koskaan tullut mieleen ajatus siitä että pöydälle pitäisi laskea se motti :D Tässähän järjestyksessä kalusteet on sijoitettu siten, että olohuoneessa voi jutella, ilman että tarvitsee kääntyillä, vastakkain asetetuilla sohvilla on haettu nimenomaan sitä :) Lisää huonekaluja en aio hankkia, nytkin on jo liikaa :D

      Poista
  2. Meillä on todella iso olohuone ja myös se tuntui hankalalta sisustaa. Paljon pyöriteltiin kunnes oikea järjestys löytyi. Nyt tekisi mieli taas pyörittää mutta ei kannata, kun kalusteet on nyt todella hyvin! Asuntomessuilla oli olohuone ja tv huone erikseen. En ymmärrä sellaista. Hienoa jos ihmiset eivät katso telkkaria mutta jos sitä katsoo niin miksi pitäisi olla pienessä huoneessa piilossa? Mihin olohuonetta käytettäisiin. Hienosteluun vieraiden kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas ymmärrän ihan täysin, ettäå tv-huone on erikseen. Olohuone minun mielestä on paras juuri siihen seurusteluun ja olemiseen perheen kanssa, ilman ylimääräistä häiriötä :)

      Poista
  3. Minusta matot ovat liian pieniä. Olohuoneessa suuren suuri matto sitoisi minusta sohvat ja tuolin oleskelutilaksi. Ja keittiössä taas en itse tykkää siitä kun vetää tuolin alleensa ja se ei olekaan enää matolla. Mutta nämä ovat vain minun mielipiteitä. Ja kaunista ja harmonista teillä on, sitä en suinkaan kiistä. Ja totta! Pöytä ja sivupöytä tuovat kodikkuutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on olkkarissa ollut 200x300 cm matto ja se on liian isoa, en ole löytänyt sellaista n. 180x250 kokoista mattoa, eipä sellaisia taida olla edes olemassa :D tuossa 200x300 cm matossa se pituus oli liian paljon kun se yllettyi aika pitkälle keittiöön, koska tv taso on tuolla ikkuna seinustalla.. Olen kyllä metsästänyt mattoa mutta eipä sellaista ole vielä löytynyt ja ei ole kyllä kiirekään :D

      Poista
    2. Entä oletko kokeillut sitä 200x300 mattoa niin päin, että se jäisi osittain molempien sohvien alle? Tarkoitin juurikin niin että tulisi se tämä-tila-kuuluu-yhteen-fiilis. Nuo matot ovat kyllä aina vähän murheenkryynejä! Ja varsinkin kun (ainakin omaa silmää miellyttävät) tahtovat olla aika arvokkaita. Soisi niiden olevan sitten niitä juuri täydellisiä. Onnea etsintään! :)

      Poista
    3. Joo, olen, mutta silloin se jää liian kapeaksi :D

      Poista
  4. Mielestäni, tuo sohvapöytä ja sivupöytä antavat kontrastia tuohon tilaan. Sitäpaitsi, olohuone on nimenomaan oleskelua varten, joten kodikkuus ja perheen yhdessä oleminen ja viihtyminen ovat ensisijalla. Sisäinen rauha on sinussa itsessäsi....sisälläsi, mieti sitä ajatuksella! Mukavaa sunnuntaita! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän eläisin vain valkoisen, mustan ja harmaan keskellä :D Mutta pitää osata kuunnella myös puolisoa :D

      Poista
  5. Tilaan tuo kieltämättä haasteensa se, että ehjiä seiniä ei juuri ole. Meillä olohuoneessa sama juttu; vain yksi ehkä seinä jossa on suuri kirjahylly. Muut seinät ovat ikkunaa ja takkaa, yksi sivu tavallaan avoin noin niinkuin teilläkin. Meillä kalusteet saa aika kivasti koottua yhteen suuren maton avulla, joka ylettää kaikken kalusteiden alle.
    Nyt tosin möin toisen sohvan, koska olkkariin siirtyi nojatuoli pojan huoneesta ja siellä on lisäksi ruokapöytä joka toimii teinien tietokonepelipaikkana. Esteettisyys ei kuitenkaan mene käytännöllisyyden etusijalle, vaikka visualistina toivoisin että olohuoneemme olisi vähän niukemmin kalustettu :)

    Kivaa viikonloppua sinulle!

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten teillä on sijoitettu kalusteet, lähinnä se sohva ja nojatuoli ? Harmittaa kun tänne blogiin ei voi kukaan lisätä inspiraatioksi kuvia :) Meilläkään ei esteettisyys mene käytännöllisyyden edelle oikeastaan koskaan :)

      Poista
    2. Korkean kirjahyllyn edessä sohva, sen edessä sohvapöytä ja sitten vinottain nojatuoli pöytää kohti. Ruokapöytä (=työ- ja pelipöytä) ikkunan läheisyydessä. Neliöitä meidän olohuoneessa on noin 25. Maton tilasin VM-Carpetilta mittatilauksena kun muutettiin, sen koko on 3x4m ja käy molemmin päin huoneeseen, riippuen siitä miten kalusteet milloinkin laittaa :) Malli on Esmeralda, aivan ihana villainen ja kestävä matto.
      Työhuonetta ei tällä hetkellä ole koska kaikki yläkerran huoneet makkareina, siksi tuo työpiste joudutaan pitämään olkkarissa. Tv-huone on meillä tuossa olkkarin vieressä pariovien päässä, vähän niinkuin teidän makkari.

      -Riikka

      Poista
  6. Hyvälle näyttää tuo järkkä, ihanan raikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä liian ahtaannäköistä omaan makuun :D

      Poista
  7. Jaa että en ole ainoa, jolla on olohuoneen kanssa ongelmia!? :) Toisaalta lohduttavaa.

    VastaaPoista
  8. Vaihtaisin sohvan ja tv tason paikkaa. Sohvapöytä voisi huomattavsti matalampi ja matto isompi. Sopivan kokoisen maton etsintä on haasteellista. Mittatilaustyönä, mutta kyllä sitten lompsakin kevenee kummasti. Muuten oikein kaunis ja harmoninen värimaailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamat muutokset tein ideoidenne pohjalta :) mattoa pitää metsästää :)

      Poista
  9. Kaunista teillä on, varmaan meidän naisten tressi tuo järjästys asia. Meillä remontoitiin koko koti reilut kaksivuotta sitten, tuli yhteinen olohuone ja keittiö, ajattelin silloin , että nyt on tilaa ja voin laittaa kalusteet miten haluan ja voinkin, mutta se mustamöhkäle joka määrää piru vie niin paljon. Kuulun niihin ihmisiin, olohuoneessa seurustellaan ja tv-huone pitäisi olla, siellä voisi jokainen katsoa rauhassa mieleisiään.
    Kevät tekee meidät sisustusvimmaiset levottomaksi, mutta se on ihnaa.
    Sateista sunnuntaita!
    seija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja itseä ainakin ihan ärsyttää kun olkkari ei vaan toimi :) jospa se tästä :) olen samaa mieltä, olkkarissa seurustellaan ja tv huone saisi olla erikseen :)

      Poista
  10. Minäkin laittaisin - ehkä :) - television tuonne oikealle seinustalle ja sohvan ikkunan eteen tai vastapäätä. Vaikea arvioida kuitenkin täältä tarkasti. Näinkin on ihan hyvä, jos itse tykkäätte mikä on tärkeintä. Löytyisikö kahdesta matosta ratkaisua tuohon lattialle? Meillä tehtiin takkahuoneessa niin, koska oikeankokoista ei muuten löytynyt.
    Tsemppiä pohdintoihisi :) t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siirsin telkkarin oikealle seinustalle ja toinen sohva lähti :D Olen kyllä miettinyt sitä kahta mattoa mutta kuinka ne pysyisi paikallaan ?

      Poista
  11. Minäkin olen sitä mieltä, että sohvapöytä pitäisi olla matalampi tai sitten ei pöytää ollenkaan tuossa kohtaa. Teillä on kyllä todella kaunis koti :) Mutta miksi tuo ihana maalaus on piilotettu tuonne viherkasvin ja lampun taakse? Se ansaitsisi näkyvämmän paikan..
    t. Kateriina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehtaankohan edes sanoa :D Juu olen samaa mieltä, sohvapöytä pitäis olla matalampi ja oikeastaan nyt onkin :D :D :D

      se maalaus jäi sen puskan taakse ihan vahingossa :D

      Poista
  12. Hei. Mistä olet hankkinut nuo verhot? Meillä myös samalla tavalla ikkunat ja verhot vain sivuilla. Kivan näköiset nuin nuo verhot. Mukavan näköistä teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään, että ikkunat katkeaa karmien kohdalla joten siksi laitoin tällätavalla verhot :D Ne on ellokselta

      Poista
  13. Hei, teillä on kaunista, mutta mielestäni telkkari olisi paras oikein puoleisen sohvan tilalle ja toinen sohva ikkunan alle. Näin ei telkkari veisi huomiota kauniista ikkunoista. Sohvapöytä on mielestäni turhan korkea ja liian kaukana sohvista :) Mutta kaunista on kun puitteet on niin kivat. Ja kaunis taulu pois oven takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän vinkeistänne viisastuneena sohvapöytä on nyt matalampi ja lähempänä sohvaa :D Kiitos kaunis avuista. Niin ja telkkari on sillä oikealla seinällä :)

      Poista
    2. Jostain joskus luin, että hyvä sohvapöydän etäisyys sohvasta olisi 50 cm. Ehkä joku osaa vahvistaa onko tosiaan näin. :)

      Muuten teillä on oikein kaunista. Huonekalut sopivat toisiinsa ilman, että ovat liian samanlaisia. Ja tuo kattovalaisin - sen kun saisin! :)

      Poista
    3. Aa, sille on siis joku sääntö olemassa ? Itse en tosiaan ole koskaan ajatellut sitä, että sohvapöytä pitäisi olla lähempänä sohvia, jotta sillä olisi oikea funktio, kiitos siis avuistanne <3

      Poista
  14. Teillä on niin kaunista. Meillä on niin pieni olkkari, että kalusteiden on pakko kiertää seinänvierustoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Joskus tuntuu silti että saisi olla vielä isompi olkkari :)

      Poista
  15. Mietiskelin, että mikähän teidän olohuoneessa jotenkin tökkii ja ehkä se on tuon sohvapöytä. Turhan raskas? Jotenkin tuo matto ja sohvapöytä on "vähän liikaa" yhdessä. Niin, toki kaikki tykkää mistä tykkää. Nämä oli minun ajatuksiani. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, sohvapöytä oli liian korkea ja matto liian hallitseva :D Tilasin mattokutomosta olkkariin meille oikena kokoisen maton, joten nyt sen kanssa ei tarvitse enää arpoa :D

      Poista
  16. Ja vielä äskeiseen kommenttiin lisäisin, että oletko ajatellut koskaan kahta pitkän mallista mattoa? Vois toimia teidän olkkarissa huipusti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaks mattoa ei varmaan pysy hyvin paikoillaan :)? tilasin siis ihan mattokutomosta meille nyt ison maton :)

      Poista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös