Goodbye Expectations - Hyvästi odotukset


Pääsin tekemään mielenkiintoista yhteistyötä Indiedaysin, Blogiringin ja IKEAN:n kampanjassa, jossa halutaan herätellä ajatuksia siitä, että kaiken ei pitäisi olla niin täydellistä. Sosiaalisen median myötä julkisesti jaettaviin kuviin asetetaan liian kovat paineet, siitä että kaikki pitäisi näyttää täydelliseltä. Ja tokihan kauniit kuvat ovat parhaimmillaan inspiraation lähde, mutta välillä olisi hyvä nauttia hetkestä ja antaa kuvien puhua epätäydellisyydellään puolestaan ja ottaa hieman rennommin.


Kuten tiedetään ja itsekin asiasta moneen otteeseen puhuneena, bloggaajana tulee hyvin usein katsottua omaa kotia kameran linssin läpi. Tavoitellaan täydellisiä kuvia, haetaan sitä oikeaa kuvakulmaa, jotta kaikki näyttäisi oikeasti hyvältä ja julkaisukelpoiselta. Kotona eletty elämä näytetään vain kuvankauniina ja täydellisenä ilman sotkuja lukijoille, jopa ne arjen hetket. Pöytä katetaan kauniisti, lautasella on täydellisesti aseteltuna päivän lounas ja toisinaan käy niin, että kun äiti tavoittelee sitä täydellistä ruokakuvaa instagramiin, ruoka ehtii jo lautasella jäähtyä, sellaistahan se todellisuudessa voi olla, inspiraatiota seuraajille, pitkää odottelua ja kylmää ruokaa perheelle.

ikea

ikea

Tässä meidän arjen realismia, perus kaurapuuro aamiainen, minun ja pikkuherran yhteinen hetki kun muut nukkuu. Aamu, täynnä tunnetta, iloa ja hyvää oloa. Kuva ja ehkä jopa hetki varmaan mielletään panostuksettomana ja ruoka laiskan äidin tekemänä ja ei niin upeana , mutta se on tosielämää, se on sitä meidän arkea ja elämää, niitä kauniimpia hetkiä, joihin pitäisi osata pysähtyä.

ikea

Itse olen sitä mieltä, että epätäydellinen on täydellistä. Se ei haittaa, että kotonamme kaikki ei soinnu täydellisesti toisiinsa.  On ihanaa avata ja tuoda blogissakin esiin sitä lämpöä, rakkautta, näyttää ja saada aikaan kuvilla se fiilis, että ilman tekstiäkin lukija voi lukea kuvien kautta meidän tarinaa, tuntea sen fiiliksen ja aistia tunnelman, tiedättekö mitä tarkoitan ?



Postauksen lopussa oleva humoristinen IKEAn Goodbye Expectations –video kiteyttää mielestäni hyvin sen, kuinka keskitymme elämässämme toisinaan niihin toissijaisiin asioihin. Meidän tulisi heittää hyvästit odotuksille, nauttia hetkestä ja nähdä pintaa syvemmälle.

Joten: ”It’s a meal. Not a competition. Let’s relax!”





18 kommenttia

  1. Kiitos! Tekstisi oli hyvä ja kuvat kauniita, ihan juuri tällaisena arkirealistisina. Minä ainakin tykkään katsoa näitä arkisia(kin) kuvia blogeista, alkaa jotenkin ärsyttämään (on vähän voimakas sana, mutta ehkä saat ajatuksesta kiinni), jos kaikki on aina täydellistä ja pöytä täydellisesti katettu, keittiö putsplank siisti jne. kun ei ainakaan meillä näin ole... Kattila on pöydässä ja keittiö vaatii siistimistä vähän väliä, samoin moni muu paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin blogien suosien kasvaessa niistä tulee enemmän ammatillisia, siksi varmaan kuviltakin odotetaan täydellisyyttä ja tähänhän sitä on itsekin syyllistynyt, tavoitellut täydellisyyttä. Kesänajan mietin, että jatkanko blogia vai lopetanko, juuri tästä syystä, en jaksa hakea enää täydellisyyttä, joten poistun takavasemmalle sieltä ammatillisista piireistä :D

      Poista
  2. Ihana postaus! Näissä kuvissa on juuri sitä tosi elämän tunnetta ja aitoutta. Ihan loistava oli tuo Ikean video.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että se tunne välittyy sinne :)

      Poista
  3. Rentouttavia aamiaisia, kaurapuurolla olen aina aamuni aloittanut. Mukavaa ja rentouttavaa elokuuta! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, kaurapuuro maistuu aamuisin :D

      Poista
  4. Niin hyvä teksti kuin viimeaikaisista omista ajatuksista! :D Blogissa tai instagrammissa näkyy yleensä vain kauniisti laitettu koti, mutta ei välttämättä sitä ihanaa normaalia arkea ja täydellisen epätäydellisyyttä mikä loppujen lopuksi muita hyvin paljon kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri, kaikki on niin kaunista ja upeaa jokapuolella :D Toki jokainen tekee itse sen valinnan julkaiseeko sitä arkista puolta :)

      Poista
  5. Hyvä kuva voi olla myös arkinen eikä niin huoliteltukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuvathan voivat aina olla hyviä, sehän vaan kertoo kuinka ammattitaitoinen kuvaaja on :)

      Poista
  6. Minä nykyään lähinnä hymähtelen niille täydellisille kodeille joissa muka syödään vain kauniisti katettua itse tehtyä ruokaa ja aina on siistiä. Monta vuotta tavoittelin sellaista ehkä itsekin, mutta onneksi ymmärsin että riittävän hyvä on tarpeeksi ja tärkeämpää on onnelliset ihmiset kotona kuin se että kaikki on järjestyksessä ja näyttää hyvältä. Tänä kesänä olen saanut opetella vielä lisää olemaan armollinen itselleni kun vaihdoin lennossa työpaikkaa ja menetin samalla 38 lomapäivää. Uusi työ on ollut vanhaan verrattuna paljon haastavampaa ja paljon pitänyt oppia uutta ja sitä riittää jatkossakin. Onni on löytynyt siitä kun olen "puolikuolleena" tullut töistä kotiin, on mies siivonnut ja pyykännyt kotona ja reissannut ja touhunnut lasten kanssa. Eipä voisi vähempää nykyään kiinnostaa onko sohvatyynyt varmasti sävysävyyn :) Samalla on tosi paljon vähentynyt sisustusblogien seuraaminen. Ehkä vielä joskus alkaa kiinnostamaan, mutta nyt näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla vähän sama juttu kuin sinulla, arvot muuttuu ja ajankäyttöä täytyy priorisoida :) Itsellä lomaa tasan 7 päivää tänä vuonna kun hyppäsin vakipaikasta yrittäjäksi, mutta se on valinta, josta olen äärimmäisen onnellinen :) Minullakaan ei hirveästi tällä hetkellä nappaa sisustusaiheiset jutut, ei muiden eikä omatkaan :D

      Poista
  7. Ihanan arkista! Itsellä jäänyt myös blogien lukeminen tyystin. Aina silloin tällöin tulee kurkittua vanhoja vakkareita. Moni ystävä/tuttu on myös sanonut, että kiinnostus blogeja kohtaa on laskenut eikä heidän tule niitä luettua. Alkaakohan blogien aika olemaan ohi vai onko tämä vain hetkellinen suvantovaihe? Tosin en edes tiedä näkyykö tämä suosituimmissa blogeissa, siis onko kävijämäärät laskussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu itsellä, ei tule kyllä yhtään luettua blogeja kesäaikaan :D Ja täytyy sanoa, että kirjoittelukin blogiin itsellä jää, koska sitä tulee oltua vaan pihalla ja tehtyä kaikkea kivaa ulkosalla, sisällä käydään vaan nukkumassa :D En usko, että blogien ura on ohi, kesä on aina tällaista välivaihetta kun oikeasti ihmiset ovat ulkona ja nettiaika jää vähemmälle. Syksyllä lukijat taas inspiroituvat lueskelemaan ja bloggaajat bloggaamaan :) Kesäisin ainakin itsellä kävijämäärät laskee, mutta sekin on luonnollista kun ei päivityksiä tule :)

      Poista
  8. Kauniita kodikkaita kuvia. Sellaisia kuin meidän useinpien aamu on ja arki.
    Ja silti niin kauniita kuvia.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, hyvin monen perheen arki aamukuvia :)

      Kiitos, täytyy tulla osallistumaan :)

      Poista
  9. Ihana postaus! Herättelit hyviä ajatuksia. Olen itse vasta perustanut sisustusblogin ja hoidan samalla kotona kolme lastani. Pystyn hyvin samastumaan sinun tunteisiin. Koitan löytää tasapainon blogissani sen suhteen minkä verran paljastan siellä arkisia kuvia ja minkä verran niitä viime silauksen saaneita kuvia kodistamme!;) Voi olla että rennot, asettelmattomat kuvat aika ajoin on hyvä juttu koska ne auttaa lukijaa samastumaan kirjoittajaan:) Kenenkään koti ei voi olla koko ajan pelkkää sisustuslehtityyliä! Kattilat ja puurotahrat antavat kivan rennon särmän myös blogiin :)

    VastaaPoista
  10. Hyviä mietteitä! Tuo video on kyllä osuva :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös