PEHMEÄÄ TUNNELMAA

Täällä ollaan, vaikka hiljasta on ollut :D Vihdoin ja viimein saatiin yrityksen muutto tehtyä ja nyt pystyy hieman jo huokaisemaan kaikesta siitä ylimääräisestä hommasta, joka tällaisissa muutoissa aina on. En voisi kuitenkaan enempää olla iloinen tästä uudesta toimistostani, täällä on niin kotoisaa :)


Kotirintamalla sisustuksen suhteen on ihana ottaa levollisin mielin, ehkä ensimmäistä kertaa sitten moniin vuosiin. Nauttia syksystä ja kodin pehmeästä tunnelmasta, katsella kun takkatuli roihuaa ja kääriytyä illan hämärtyessä lämpimän viltin alle laiskottelemaan.

Täytyy myöntää, että viime kuukausien aikana en ole ehtinyt inspiroitumaan edes muiden blogeista, toisaalta välimatka sisustuspainotteisiin blogeihin tekee toisinaan ihan hyvääkin, onpahan hetken ainakin ulalla mikä milläkin hetkellä olisi pinnalla sisustamisen saralla, näin ollen tulee ehkä enemmän löydettyä sitä omaa tyyliä, joka toisinaan voi olla hieman hukassa kun ympärillä näkyy kaikkea kaunista, tiedätte varmasti mitä tarkoitan. 

Tällaisilla kuulumisilla täällä meillä jatketaan syksyä, nautitaan ja ihastellaan aamuisista kuuran peittämistä kasveista ja aletaan pian hytistelemään pakkasten kanssa :D

Mukavaa viikkoa.




3 kommenttia

  1. Tunnelmallista syksyä! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  2. Onneksi näiden blogihommien kanssa voi mennä just niinku hyvältä tuntuu ja välillä keskittyä sitten ihan johonkin muuhun :) Mukavaa keskiviikkoa sinne!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.

Takaisin ylös